Sivut


maanantai 8. heinäkuuta 2013

Kurkkua myöten täynnä kulttuuria

Nyt kuulkaas tulee kulttuuria korvistakin ulos. Muistaakseni olo oli viime vuonna tähän samaan aikaan juuri samanmoinen. Saimme kuntamme kulttuuriviikon kunnialla vietettyä ja nyt voi taas rauhoittua normaaliin elämään. Mutta olipas muuten viikonloppu! Aloitimme sen siis lausumalla Runon ja suven sekä Eino Leinon päivän kunniaksi mitäpä muutakaan, kuin Eino Leinoa. Paikoiksi valikoitui satunnaisia etappeja kylällä, mm. molemmat isommat kauppamme, taksikoppi, huoltoasema, kahvio, mansikanmyyntipiste, kahvila ja kirkko sekä kirkon parkkipaikka. Se oli aivan mahtavaa! Vaikka kuulin sen seitsemän kertaa tuttuvan laulavan Nocturnen, joka kerran nousi karvat pystyyn ja kyyneleet tulivat silmiin. Onneksi myös yleisöllä.


Yleisössä oli myös lammas,
joka tuossa kuvassa kyllä näyttää itsekin lausuvan Eino Leinoa


Iltapäivällä julkistettiin paikkakuntamme rockantologia, kokoelmalevy, johon oli kerätty vuosien varrelta monenmoista musiikkia. Näistä viihdyttävistä numeroista myös saimme nauttia levynjulkaisukeikalla paikallisessa. Olin ensin sitä mieltä, että tämä riittää minulle, mutta kun kotiini kokoontui illan päälle mukava seurue syömään ja juhlimaan, oli loppuillan kulku sitä myöten selvä. En voinut vastustaa kiusausta lähteä uudelleen ravintolaan hyvässä seurassa maha pullollaan. Kyytikin kun hoitui polkupyörillä kaksi päällä. Joratakin piti ihan kohtuullisesti, ja monia mainioita kohtaamisia tuosta sukesi. Niin harvoin käyn täällä ulkona tuulettumassa. Yhytin myös seuraavan päivän esiintyjät kapakasta ja kun kuulin, että olivat tulleet pyörillä lähikaupungista ja aikoivat telttailla yön, kutsuin heidät kotiini yöksi.

Minulla siis oli piiiiitkästä aikaa miesseuraa oikein kaksin kappalein ja maailmaa piti parantaa pikkutunneille. Seuraavan päivän lastentapahtuma meni siitä huolimatta oikein mainiosti, keppihevosia tehtiin, niillä kilpailtiin ja luonani yöpyneet taiteilijat jaksoivat omat esityksensäkin ihan mallikkaasti. Sää suosi, koko päivän paistoi aurinko ja illalla oli vielä avattava kuohuviini omalla terassilla kulttuuriviikon pääteeksi. Se oli ihanaa niin kauan kuin sitä kesti. Yhteisöllistä, rentoa, mukavaa yhdessä puuhailua, työtäkin. Mutta vaikka nyt kulttuuri tursuaa korvista, pitää ensi vuonna ottaa uudestaan, ehdottomasti!!!

12 kommenttia:

  1. Sinulla oli kyllä tapahtumarikas viikkoja viikonloppu!
    Tuo lammas hieman huvittaa, laulaako vai lausuuko se Leinoa;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä taitaa olla kuuluisa kilpalaulanta menossa. Yritti ehkä laulaa meitä suohon?

      Poista
  2. Kuullosti kivalta kaikkinensa.

    Esikoinen katsoi tiskipöydän muutamaa tölkkiä ja päätteli, että olet kyliltä kerännyt tyhjiä kierrätykseen.
    "Eihän se ikinä juo tollasia".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mä ikinä juokaan tuollaisia, hyvin se tietää ;-)

      Mutta taiteilijat joi. Kerroin kyllä esikoisellekin, että täällä majoittui sunnuntain esiintyjiä. Olihan ne varapatjatkin siinä olkkarissa.

      Poista
  3. Kuldyyriä :-) Se kuuluu kyllä kesään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyl kyl, mutta tällaisen viikon rutistuksen jälken aina tuntuu, että vähempikin riittäisi ;-)

      Poista
  4. Onpas teillä ollut kulttuuria. Oma kulttuurinnälkäni on vielä tyydyttämättä. Ei edes yhtään kesäteatteria koko loman aikana. No, elokuussa ammattiyhdistyksemme tarjoaa teatteria, joten ainakin sinne. Ja ehkä ostan myös äidille syntymäpäivälahjaksi lipun teatteriin ja menen itse seuraksi....se sitten jo riittääkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teatterilippu ja -seura on mainio aineeton lahja! Sitä paitsi siinä pääsee antajakin nauttimaan lahjasta ;-) Noihin liittojen ja ammattiyhdistysten tarjoomuksiin minäkin aina koitan tarttua, jos vain aikatauluihin sopivat.

      Nauti kesästä!

      Poista
  5. Juu, kultttuuri on hyvä lahja - äitini ilmoitti eilen nimpparilahjaksi vievänsä mut kulttuuririentoon :-)

    (Kuule, eilisillan meilini palautui mulle, yritän 'työaikana' uudelleen.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen ehtii... ja meillä on vissiin ollut jotain palvelinhäikkää kunnassa.

      Aineettomat lahjat on ihania, arvostan niin sitä ihan itsessään ja kaupan päälle vielä krääsättömyys...

      Poista
  6. Onnea, Marjaana, kivan seuran johdosta, odottaminen kannatti ja nyt voit olla ylpeä. Ei ole kesä mennyt turhaan. Kivoja tapahtumia ja kiva ettet ole laiska kaikissa tapahtumissa osallistuakseemään. Kiva Marjaana! Eteenpäin vaan,kesä on viellä jäljellä ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesää on jäljellä ja lomakin kohta alkaa. Toivottavasti se tuo tullessaan jotain jännittävää ;-)

      Ihana viikko oli, mutta kyllä nyt on takki tyhjä ja mahtavaa vaan olla hissukseen kotona. Loman alkukin taitaa mennä rautoittumisen merkeissä.

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana