Sivut


sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Haastavaa

Sain Konnadonnalta tunnustuksen ja haasteen. Kiitos kaunis, pääsen taas ihan pyynnöstä paljastelemaan itse(st)äni. Kahdeksan satunnaista asiaa. Katsotaanpa. Ehkä jotain ajankohtaista?




1. Olen todella perso makealle, mutta onnistun nykyään hillitsemään itseäni aika hyvin. Ainakin silloin, kun kotona ei ole mitään saatavilla, ja harvoin on, kun ei enää kaupasta tartu juuri mitään ex tempore. Tänä vuonna taas S-market palkitsi uskolliset asiakkansa suklaakonvehdeilla. Hain ne viimeisenä mahdollisena päivänä ja silti ne eivät päässeet lähellekään joulua. Minä kuitenkin taputtelin itseäni selkään hyvästä itsekurista, kun ne kestivät peräti kolme päivää. 280 grammaa...

2. Lapsuuden jouluja vietimme mummolassa, jossa asui kuitenkin vain pappa. Valmistimme serkkuni kanssa esityksiä ja luimme jopa jouluevankeliumia. Olen myöhäisherännyt ateisti.

3. Kaverin kanssa samankaltaisessa kotiesiintymisessä laulaessa minulle karmaisevalla tavalla selvisi, etten osaa laulaa. Sittemmin vain pojat ovat päässeet suloisesta lauluäänestäni nauttimaan. Tykkään silti päästellä oikein korkealta ja kovaa. Samalla kadehdin kovasti kaikkia jotka oikeasti osaavat.

4. Olen kertonut, että olin oikea rokkimimmi nuorempana. Mutta sitä en, että yhtenä vuonna liftasin 42 000 kilometriä ympäri Suomea. Neljäkymmentäkaksituhatta kilometriä!!!

5. Törmäsin lukuisilla liftireissuillani vain yhteen itsensäpaljastajaan. Sanoin hänelle tyynesti, että kun olet saanut asiasi hoidettua, voisit jättää minut kyydistä. Hän jätti, ja vielä kesken kaiken. Mitään tämän pelottavampaa niillä reissuilla ei sattunut.

6. Tapasin kyllä mahtavia ja avuliaita ihmisiä. Hyvin erilaisia myös. Liekö näitä peruja, että ruukaan tulla vähän kaikkien kanssa toimeen ja osaan jutustella jouhevasti.

7. Se, että osaan jutella ihmisten kanssa ei tarkoita, että pitäisin heistä. Kaikista. Olen sisimmässäni introvertti ujostelija. Sitä ei vaan päällepäin aina huomaa.

8. Sitä ei huomaa, koska puhun paljon, nauran välillä kovaa ja olen kaiken kaikkiaan rasittava kälättäjä. Siksi varmaan käyn sillä naprapaatillakin. Kaikkein kovimmille joutuvat lihakseni eivät suinkaan ole istumalihakset vaan leukalihakset. Esikoinenkin kysyi, kun kuuli, että käyn tuki- ja liikuntaelimiin erikoistuneella naprapaatilla, että mitä tuki- ja liikuntaelimiä ne leuat muka on, mutta kun vilkaisin sitä toinen kulmakarva kohollaan, se repesi. "Niin, siis sinun käytetyin liikuntaelinhän on leuka." (Ja se naprapaatti on ihana. Sen kädet on mahtavat. Sanoinko jo, että se on i-ha-na?)

23.

Tänään kuopus tulee isältään ja pääsemme toden teolla jännittämään tuleeko se joulupukki ihan käymään huomenna vai jättääkö pikipäin lahjat taas eteiseen, kuten viime vuonna. Ja ollaanko oltu kilttejä. Hui! Tämä vuonna tonttukaartimme muuten lisääntyi yhdellä - tuo eskarissa askarreltu kieroon katsova kaveri jäi meille ja toinen muutti joulupaketissa kuopuksen isän luo.



10 kommenttia:

  1. Mielenkiitoisia asioita ja neloskohta kyllä yllätti täydellisesti! En usko että kovin moni (Suomessa ainakaan) on tehnyt vastaavaa temppua, olet sinä melkoinen (lue: mielenkiintoinen) nainen... ;)
    Kerro muksuille terveiset ja muista; jouluna on lupa sortua suklaaseen! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehee, on hauska yllättää!

      Jouluna on totisesti lupa sortua suklaaseen - olen varannut meille joulunpyhiksi noin kaksi kiloa tuota tummaa herkkua eri muodoissaan. Ja sitten vielä vähän marmeladia. Muodoista puheenollen, ne onkin sitten joulun jälkeen varmasti kohillaan!

      Poista
  2. Marjaana. Olet Mahtava! Mitä enemmän saan "tutustua" sinuun sitä enemmän haluaisin tutustua sinuun, oikeasti. =) Ihanaa ihanaa ja rauhallista joulua sinulle ja lapsille!!! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, me rauhoitumme joulunviettoon jahka pojat tuossa iltapäivän kutveessa kotiutuvat.

      Sitä ei kuule Magdaleena koskaan tiedä mitä elämä tuo tullessaan. Ehkä me vielä tapaammekin ;-)

      Poista
  3. Jaa, eipä ole tullut liftauskilometrejä koskaan laskettua. Just tuli tosin männä vknloppuna mietittyä, että on se harmi, kunjoka paikassa on moottoriteitä eikä enää voi liftata.

    Sellainen elämänkoulu se liftailu tosiaan oli, että oppi puhumaan vaikka aidanseipäistä. Ja introvertti olen minäkin. Kerran piti yhtä setää tuikata haarukalla, kun ei ymmärtänyt käsiensä liikkeitä.

    -kummitus-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, haarukka kuulostaa hyvältä henkivakuutukselta ;-)

      Mukava löytää toinenkin liftari. Se kyllä totisesti opetti jutustelemaan ja kuuntelemaan - ei hullumpia taitoja kumpainenkaan. Aika on niin toinen, etten enää ehkä liftailisi vaikkei moottoriteitä joka paikassa olisikaan. (Sitä tulee vanhaksi, mukavuudenhaluiseksi ja kai vähän pelokkaaksikin.)

      Poista
    2. No kato kun miulla olis nyt aikaa, mutta ei rahaa. Voisin vierailla kavereiden luona... ;-D

      Poista
    3. Totta puhut. Ehkä sitä haarukan kanssa voisi uskaltaakin?!?

      Poista
  4. Minäkin olen ujo, vaikka olen asiakaspalvelussa töissä. Monikaan ei usko, kun sanon olevani ujo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on jännää, miten ihmisten on vaikea uskoa, että töissäkin voi olla (positiivinen) rooli päällä - sellainen sosiaalisen ja rempseänkin. Ja se ei todellakaan tarkoita sitä, että oikeasti olisi likikään sellainen!

      Kiva kun pistäydyit matalassa majassani. Ja oikein leppoistaa jouluaikaa sinulle, Puskissa!

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana