Sivut


torstai 16. elokuuta 2012

Suokaa anteeksi vessa-aiheinen postaus

Ei nyt ihan mene putkeen tämä kuopuksen eskariasia. Kuten sanottu, tilat ovat väliaikaiset ja näillä koitetaan mennä. Ulkoilu hoidetaan vanhan, suljetun päiväkodin pihalla vähän matkan päässä. Tämä on ensimmäinen ongelmakohta. Väsyneenä työpäivän jälkeen on kurjaa arvella löytyykö lapsi koululta vaiko päiväkodin pihalta vai kenties matkalta. Ja onnistuuko sitä menemään ristiin, jos lähtee etsimään. Tarkkaa aikataulua ei tietenkään ole, sen ymmärrän. Minun hakuaikani sattuu juuri sopivasti siihen uloslähdön saumaan ja joudun arpomaan mistä lapseni löydän.

Seuraavaksi saan miettiä, onko tavarat kasassa vai pitääkö niitä vielä lähteä toisesta paikasta hakemaan. Tässä ja nyt se vielä menee, mutta entäs kun on talvi, kylmää ja pimeää? Toinen asia, joka minusta vaatii pikaista mietintää on - niinkin proosallista kuin vessa-asiat. Nyt lapset siis ulkoilevat entisen päiväkodin pihalla, ja vessaa ei ole. Kysyin hoitajalta miten toimitaan, jos tai pikemminkin kun jollekulle tulee hätä. Kuulemma kerätään kaikki lapset kasaan ja kävellään hanhenmarssia koululle vessaan. Huomioidaan vielä, että tämä ulkoiluvessa on eri paikassa kun eskaritila.

Esikoisen kanssa kommunikoimme...


Antakaa minun kyseenalaistaa! Kahdeksan lasta talvipuvut päällä leikkimässä mukavia lumileikkejä. Ensinäkin pissaa pantataan varmasti viimeiseen asti, jos leikit on tarpeeksi mukavat. Sitten ilmaistaan tarve päästä vessaan. Uskotteko, että hoitaja saa kaikki lapset viipymättä lopettamaan leikin ja lähtemään kipin kapin vessaan? Minä en! Uskon pikemminkin, että housut ehtivät todennäköisemmin kastua. Mitäs sitten? Koko poppoo riviin ja yhdessä vaihtamaan märkiä vaatteita. Julkinen nöyryytys. Ja tällä välin vielä yksi vanhemmista epätoivoisesti etsii lastaan sekä pihalta ja eskarista eikä löydä häntä kummastakaan.

Tämä ei tule toimimaan, sanokaa minun sanoneen. On otettava luuri kauniiseen käteen ja soitettava varhaiskasvatusjohtajalle. Joka on siis kunnan työntekijä kuten minäkin. Minä en aina jaksaisi olla se "hankala äiti" mutta ei kai tässä muutakaan voi. Taidan ehdottaa, että tilaavat Bajamajan!

...välillä jääkaappimagneeteilla.


***

 (Kuvat ovat kevennys-yritys. Oli pakko kuvata jääkaappimagneettimme. Käymme näillä kivaa pikku taistelua esikoisen kanssa. Melkein päivittäin "sotkemme" toisen tekemän tekstin ja tuloksena on välillä mitä hulvattomampia väläyksiä. Yllä minun ja alla esikoisen fiksaama.)

Koitan etsiä jotain naurun- taikka ilonaiheitakin tästä. Ystävän kanssa puhuttiin esikoulun tarpeellisuudesta ylipäänsä, ja hän kyllä vastasi - vahingossa - päivän parhaasta: "Tätä menoa kun jatketaan, kohta on taatusti joku esileikkikoulukin ennen eskaria". Hmm, ei ehkä?

6 kommenttia:

  1. Jopas jotain!
    Kannattaa joskus olla "kamala akka", kun on oikealla asialla. Bajamaja on hyvä keksintö, ehota sitä, ellei varhaiskasvatusjohtajalla ole parempaa tarjolla.
    Pitäähän tuommoisen asian olla kunnossa, vaikka väliaikaisratkaisu onkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä aamupäivän olen häntä tavoitellut, tuloksetta, ja jatkan lounaan jälkeen. Kyllä tämä tästä!

      Poista
  2. Hulvaton loppukevennys vakavassa kirjoituksessa :-D
    Toivon todella, että tuo toiletti-homma saadaan kuntoon ennen syyspimeitä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mäkin repesin ihan totaalisesti ;-)

      Varhaiskasvatusjohtaja soitti mulle päin ja juttelimme hyvässä hengessä. Asia saataneen kuntoon - eivät olleet vielä "ehtineet ajatella vessa-asioita" (!) kaiken hässäkän keskellä.

      Poista
  3. Rakastan vessa-aiheisia postauksia, mutta nyt kyllä hymy hyytyi :( ! Eihän tuo noin voi mennä! Kyllä ne tädit aikanaan sen keksii, miten talviaikana toimitaan, kun tulee tosipaikka eteen, mutta jolleivat ajoissa keksi sitä, niin joutuu pienet turhaan kurjaan asemaan, kun tulee vahinkoja ja noloja tilanteita. Kunnia Bajamajoille ja hyviä oivalluksia eskarintädeille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä vähän niinkun otan tämän ensimmäisenä toivepostauksen aiheena: vessa-asiat. Ok, palataan!

      Onneksi tämä akuutti wc-asia etenee, sain todella juteltua hyvässä hengessä johtajan kanssa ja asia hoitunee ilman suurempia vahinkoja. Seurataan tilannetta.

      Et kommentoinut mitään esileikkikouluasiaan, mutta pakko laittaa itselle muistiin tänne yhden toisen ystävän kommentti: "jos sellaisia järjestettäisiin, mä kyllä ilmoittaisin mieheni sinne!"

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana