Pehmeä lasku

Joo ei. Minä, joka en koskaan myöhästy mistään... Olin illalla laittavinani kellon pitkästä aikaa soimaan - ja säädinkin herätysajan niin, että voisin rauhassa heräillä, laittaa pojille aamupalaa ja sitten herätellä heidät. Tosiasiassa olin kyllä ohjelmoinut ajan mutten itse herätystä. Niinpä heräsin yli puolituntia aiottua myöhemmin kiroilemaan ja toteamaan että hoppu tulee.

Onneksi sekä kuopus että esikoinen ovat huipputyyppejä. Ihan hyvin ja rivakasti meni aamu, vaikka kuopusta jännitti ensimmäinen eskaripäivä uudessa paikassa. Vaikka esikoinen oli ylivilkas hölpöttäjä, josta voi päätellä, että häntäkin vähän jännitti koulunpaluu. Ja vaikka esikoinen valitti kurkkukipua ja kuopus peesasi perässä. Teetä ja troppia isommalle ja sympatiaa pienemmälle ja matkaan. Selvisimme hieman mutkia suoriksi vetäen ensimmäisestä aamusta melkein oikeaan aikaan autoon.

Kuva Pajulahdesta, ei eskarista ,-)

Jätin esikoisen tuttuun tapaan koulun läheisyyteen ja jatkoin kuopuksen kanssa uuteen eskaripaikkaan. Parkkijärjestelyt vaativat vielä vähän viilaamista, oli nimittäin vanhan kunnantalon parkkipaikka niin ammuttuna täyteen ettei ikinä. Kuten muistanette, minä olen melko tuore kuski ja inhoan ruuhkaa ja ahtaita paikkoja. Ja peruuttamista ahtaissa paikoissa. Ja ahtaita paikkoja - tulikohan nyt selväksi? Tuo parkkipaikka oli paitsi ahdas myös täynnä liikettä, niin autoja kuin ihmisiäkin. Silkkaa onnea, ettei kuhmuja tullut, paitsi ehkä meidän auton perään kun kolautin sen puistonpenkkiin. (Mitä pirua se juuri siinä teki? Ja sillä korkeudella, ettei taatusti näkynyt peileistä...)

Kuopus jäi uuteen viihtyisään eskariin ilomielin ja minäkin olin töissä melkein ajoissa. Se, että eskaritila oli viihtyisä, on muuten suuri ihme. Meillä on kasvavana kuntana aikamoinen tilaongelma päivähoidossa ja tämä esikouluryhmä on tungettu väliaikaisesti koulun jumppasalin puolikkaaseen. Ihan totta. Väliaikaiset kontit ovat jo tulleet, mutta käyttökuntoon ne saadaan vähän syksymmällä, joten tällä mennään. Uusi uljas päiväkoti rakennetaan jahka keritään. Mutta kuten sanottu, aivan mahtavan työn olivat lastentarhanopettajat sisustaessaan tehneet ja tuolla kelpaa kyllä olla. Ihan on puolapuut ja jumppapuolikin omasta takaa.

Iltapäivän otimmekin sitten rauhallisesti kotosalla. Eskarissa oli kuulemma "kivaa, mua ei komennettu yhtään" ja yläasteesta kommentti oli "menihän se". Aurinko paistoi ja terassilla tarkeni. Paitsi minä, myös kaksi heinäsirkkaa. Alkaisikohan nyt se intiaanikesä?

***

Esikoinen on ollut Hesan reissunsa jälkeen vähän herkkänä. Juttelimme saunassa pitkään ja mietiskeli mm. siemenisäänsä, sukulaisista ylipäätään ja kuopuksen isän sukuakin arvioi nyt selvästi eron myötä: vieläkö he ovat hänen sukulaisiaan? Voi kun osaisin antaa oikeat vastaukset ja oikeanlaisen tuen murrosikäiselle pojalle! Parhaani yritän.