Sivut

tiistai 24. heinäkuuta 2012

Realismia peliin

Olen ajatellut, että minä olen arki-ihminen ja koti-ihminen, mutta minä en kyllä ole äiti-ihminen siinä mielessä, että jaksaisin lapsia loputtomiin. Olen ajatellut, että kuopuksen isä oli se, joka tarvitsi tilaa ympärilleen, minulle riittää pieni koti ja pojat. Mutta entäs kun ne oikeasti kinastelevat koko ajan? Huomaan, että minä myös tarvitsen omaa rauhaa ja tilaa tasaisin väliajoin. Nyt, kun kumpikaan pojista ei ole kotona, on hyvää aikaa ajatella ja kuulostella itseään. (Voi jestas, että minä nautin...)

Miten minä kuvittelen mahtuvani näiden kahelien kanssa kaksioon? Vaikka hehkutan arjen ihanuutta, totuus on se, että hermo menee, tasaisin väliajoin. Ikäero on niin suuri etteivät pojat yksinkertaisesti mahdu samaan huoneeseen suunnilleen sekunttia pidemmäksi aikaa. Mitäs sitten, kun tilaa on rutkasti vähemmän? Kun en voi komentaa niitä omiin huoneisiinsa? Tai voin, mutta minulle ei jää itselleni kovin kummoista tilaa rauhoittua ja päästellä höyryjä.


Toisaalta tämä olotila ei jatku ikuisuuksiin. Esikoinen saisi tietenkin aluksi talon ainoan makuuhuoneen itselleen, mutta hän muuttaa ennemmin tai myöhemmin kotoa pois. Pieni koti taitaisi vähän painostaa tuohon ennemmin -suuntaan, mikä ei tietenkään ole tarkoitus mutta ei nyt niin kauhean paha juttukaan olisi. Sitten kuopus muuttaisi makuuhuoneeseen ja minä valtaisin olohuoneesta nurkan itselleni. Mutta miten siihen asti?

Minä olen hulluna optimistina ajatellut, että jaan olohuoneen kahtia, kuopuksen huoneeksi ja olohuoneeksi. Ja minä nukkuisin kuopuksen puoliparven alla. Sermejä, verhosysteemejä tms toki tarvittaisiin, mutta luovuudella selvittäisiin. Sunnuntaina siivotessani ja sohvaa siirrellessäni jopa tälläilin miten huoneen saisi näppärästi jaettua ja tuli pari uutta ideaakin. Olenkohan minä nyt ihan järjiltäni?

Minun täytyy varmaan kaivaa tämä postaus esiin, jollen pääse siihen maaliskuussa vapautuvaan asuntoon. Ihan vaan, ettei pettymys olisi niin suuri. Asioilla on aina vähintään se kaksi puolta. Ja kun muistaisi, että niillä on myös taipumus järjestyä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Marjaana