Oma maa mansikka

Eilen tuli tekstarilla iloinen viesti: kehnohkosta mansikkakesästä huolimatta saamme pakkaseen 5 kiloa ihania luomumansikoita. Olemme joka vuosi listalla ja meille ilmoitetaan, kun marjat voi tulla hakemaan. Palvelu pelaa, sanoisin! Ostamme siis mansikkamme paikalliselta luomutilalta.

Kuva täältä

Tässäkään - niin kuin en muussakaan, toisaalta - paljoa hintaa taikka hintaeroa mieti. Syitä on ainakin kolme: maku on taivaallinen, mansikka kuorettomana epähedelmänä (joo joo, ihan tosi!) kerää torjunta-aineita itseensä ja niitä mansikan viljelyssä myös todella paljon käytetään, koska mansikka on kovin altis homeelle. Kolmas syy on se, että minä olen mansikalle allerginen, mutta luomumansikoita pystyn aika ajoin syömään. Muutoin kesäherkkujani ovat herneet ja kirsikat.

Kotimainen mansikka on kuitenkin sellainen pakollinen kesäherkku, että lankean siihen kerran kesässä joka tapauksessa. Nykyään se on se päivä, kun perkaan marjat pakkaseen: syön surutta marjoja samalla. Joskus tulen kipeäksi, joskus en, mutta vatsanväänteet ovat yhtä pahoja syön sitten yhden marjan taikka kokonaisen litran mansikoita. Herkuttelen siis kunnolla, jos kärsimys kuitenkin tulee. Tällä kertaa ei tullut - ihan pientä kipristelyä vain.

Omassa mansikassamme on jo näiden kukkien sijaan paljon marjoja, mutta eivät vielä ole punehtuneet. Toivottavasti saavat väriä ennen kuin mätänevät.

Esikoisella on mukanaan myös kamera, joten aasinsiltoja luvassa kuvituksen suhteen.

***

Olipas se taas, kuitenkin, homma perata ja puolittaa, pussittaa ja pakastaa. Mutta on se sen arvoista, talveksi on nyt oivat varastot vitamiineja odottamassa. Heittäydyin muutenkin Martaksi: päätin jo etukäteen, että mansikkashow:n lisäksi puunaan talon lattiasta kattoon poikien lähdön kunniaksi. Tiedätte jo, ettei se ole minun käsitykseni hauskanpidosta eikä kyllä vapaastakaan, sen puoleen. Vaan nytpä päätin testata tuttavani konstin ja siivota siiderin voimalla.

Shiistiä thuli, oikesshti!