Sivut

sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Lomatunnelmissa

Olen jo aivan omaksunut lomamoodin. Perjantaina polkaisimme heti töiden jälkeen esikoisen kanssa ystävän mökille. Reitti ja marssijärjestys olivat samat kuin Kalliopirtillä viimeksikin: ensin Muumille syömään, sitten saunaan ja viimeiseksi vielä mökillä takkaan tuijottelua. Pieniä eroavaisuuksiakin oli. Ruoka oli vaatimattomampaa (pyttipannua ja porkkanalettuja salaatin ja pilkkujuuston kera) mutta herkkupuoleen oli satsattu enemmän. Illan päälle söimme sipsejä ja paahdoimme vaahtokarkkeja takassa. Esikoinen uskaltautui saunasta uimaankin. Tosin talviturkin heitti kuulemma jo pääsiäisenä kaverin mökillä avantoon.


Lisäksi pelasimme Dominionia, joka on yksi lautapelisuosikeistamme. Pajulahden reissuun pääsee mukaan myös toinen suosikkimme Cascassonne. Arjessa tulee pelattua liian vähän - niin mainiota yhdessäoloa se on - mutta lomilla sitten petraamme. Koko perheen peleistä mukaan lähtee kestosuosikki Kimble ja viime joulun joululahja, perinteisestä Unosta versioitu hauska Uno Spin.

Dominion valmiina aloitukseen
Mökkireissu teki hyvää. On se ihanaa, että minulla on sellainen ystävä, joka antaa lainata tuota keidasta! Heti kotiin tultuani pyykkäsin ja pakkasin jotta pääsin nauttimaan hiljaisuudesta ja rauhasta. Kyllä nämä viikonloput, kun molemmat pojat ovat poissa, ovat sellaisia henkireikiä, ettei paremmasta väliä. Luin, torkuin, surffaillin, söin valmiita pakastemozzarellatikkuja salaatin kanssa, saunoin, nautin.


Samoin rauhaisat aamupalat smoothieineen ovat aivan parhaita. Tänään onkin sitten edessä poikain haku ja ajomatka, joka onneksi on aivan siedettävän mittainen. Pääsemme tutustumaan lomapaikkaan, viikon ohjelmaan ja myös muihin lomalaisiin. Mukavaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Marjaana