Matkalla kuopuksen kanssa

Onko kenellekään tuttu Cecilia Lindqvistin kirja Matkalla Aronin kanssa? Kirjailija dokumentoi poikansa, Aronin, kehitystä kirjaamaalla pikkutarkasti ylös liki jokaisen sanan. "Aron oli ensimmäinen lapsemme. Kaikki oli uutta ja jännittävää...Aluksi minua kiinnosti lähinnä kielen kehittyminen...Tätä tutkimusta varten oli välttämätöntä kirjoittaa vuorosanat muistiin mahdollisimman tarkoin. Jo muutaman minuutin kuluttua on nimittäin mahdotonta muistaa jotakin sanamuotoa aivan täsmällisesti. Totuin siis tekemään muistiinpanoja Aronin puhuessa...Hänen neljän ensimmäisen ikävuotensa aikana niistä syntyi 17 kirjaa, jotka sisälsivät yhteensä yli 2000 eri muistiinpanoa. 400 niistä on nyt mukana tässä kirjassa."

"Joka tapauksessa olen sitä mieltä, että tällaisia dokumentteja pitäisi olla olemassa. Asiat unohtuvat niin äkkiä. Ihmisen ensimmäiset työn, intohimon, ongelmien, valloitusten, onnen vuodet - kaikki se, mikä muodostaa persoonallisuuden, jää usein aikuisten mieleen vain jonakin harvana herttaisena yksittäistapauksen, yhtä persoonattomana kuin lapsen ensimmäinen hiuskiehkura. Ja minusta se on sääli."

Samassa hengessä meillä väritettiin Angry Birds -värityskuvia tässä yhtenä päivänä:

Väritetään nää ja sitten leikataan.
Mä muistan että tää on musta, mutta tarkistetaan asia!
(Kaivaa Angry Birds pehmolelun kassista)
Kyllä, musta. Hiilenmusta.
Tästä tulee mahtava!

Tuddududduu... (Hyräilyä)
Tämä on helppoa. Tämä tukka on helppo.
Eikö niin, että ei haitaa jos menee yli?
- Ei haittaa kun me kuitenkin leikataan se.
Tällä (väriliitu) tää hoituu nopeasti.
Oho, silmä meni, haittaakse?
Tää on sopiva väri.
Katso mä oon jo piirtäny tämän kyljen...

Kohta possukin on valmis.
Mä muistelen että se on vihreä ja tää on keltainen ja nää on violetteja nää timantit.
Mä oon saanu isiltä tällaisen synttärilahjaksi.

Mä tarvin keltaista.
Nyt mä tarvin violettia. Äiti missä on violettia? Ei näy. Tästä löytyi violettia.
Oho kato äiti katkes.

Mä oon värittäny puolet.
Nyt korvat.
Angry Birds on jo tehty.
Kohta tää on valmis, kato!
Voidaanko äiti aamulla leikata?

Kursivoitu repliikki on minun. Täytyy sanoa, että vaikka nainen olenkin, ja periaatteessa tuo ajatus autenttisesta dokumentaatiosta on joskus kiehtonut, ei tule onnistumaan yhtä aikaa kuuntelu, kirjoittaminen ja sitten vielä vastaaminen ja läsnäolo. Jätin kynän ja valitsin läsnäolon. Silläkin uhalla etten muista - lapsi varmasti muistaa. Että olen kuitenkin elänyt. Kuunnellut. Ollut läsnä.