Sivut


keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Ja äkkiä onkin toukokuu

Nyt kyllä täytyy vähän kyseenalaistaa: kohkataankohan niistä alkoholin terveyshaitoista vähän liikaakin? Minulla nimittäin oli vappupäivän aamuna aivan erityisen energinen olo edellisillan pienoisesta juhlimisesta huolimatta. Päätin, että nyt on kevät ja roudasin talvivermeet pyykkikoneeseen ja varastoon. Löysin myös varaston kätköistä tämän ihanan kevätsetin:

Se silitysrauta...

Jos tuo päällä ei tule hyvälle mielelle niin ei sitten millään. Jatkoin puuhastelua, tein perunasalaatin, kaivelin munkkireseptin ja aineet esikoiselle esiin, setvin kevätvaatteita ja katoin vielä valmiiksi ystävien tulla.

Meillä oli itsepalvelu
Tein pienen lenkin kun vein kuopuksen kaverinsa trampoliinille pomppimaan. Heille on juuri otettu kaksi kissaa. Paluumatkalla kävimme mielenkiintoisen keskustelun. Kuopus halajaa myös lemmikkiä: "Voidaanko tilata meille kissoja?" Ei, minä taidan olla kissoille allerginen. "No entä koira sitten?" Ei koiraakaan. "Entä jos tilattais meille pingviini. Äiti milloin mä saan pingviinin?"

Ilma oli tuulinen mutta kaunis, ja terassillekin siten uskallettiin vieraiden kanssa. Meillä kävi yhteensä 8 vierasta: kaksi naapurin perhettä lapsineen ja yksi "yksinäinenkin" ystävä piipahti. Perunasalaatti, sima ja munkit tekivät kauppansa. Täytyy muistaa, että tänä vuonna teimme taikinan Pirkka-lehden ohjeen mukaan, ja erinomaisia olivat!

Kuorrutetut munkkipallot

Illan päälle vielä lämmiteltiin saunassa ihan oman porukan kesken.

Tiesittekö, että otsikko on lainattu Leena Lehtolaisen 11-vuotiaana kirjoittamalta esikoisteokselta?

6 kommenttia:

  1. Ai miten maukkaan ja herkullisen näköisiä munkkeja, nam!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne meni kyllä viimeistä myöten, vaikka yli kolmekymmentä värkättiin ;-)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Niin vähän arvelinkin! Meiltä se puuttuu, mutta ei se varmaan ihan hirveä puute kuitenkaan ole. Olen sen muistaakseni itse nuore(mpa)na lukenut

      Poista
  3. Ei meilläkään ko. kirjaa ole, mutta olin sen nimen säilönyt aivojen kovalevylle kaiken muun tarpeellisen sekaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kateeksi käy, mulla tuo kovalevy on vähän reistannut viimeaikoina ;-) Joudun laittamaan puhelimeen muistutuksia itselleni tämän tästä. Meinasi paniikki iskeä, kun puhelinkin ilmoitti, että "muisti täynnä". Deletoin sen, en omaani!

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana