Minua on aina jotenkin viehättänyt hänen eksistentiaalinen ahdistuksensa. Ehkä se angstinen ehtoopuolen teini minussa pystyy samastumaan noihin ulkopuolisuuden ja kuoleman kuviin. Tiedä häntä.
Talo
Nous taloni yhdessä yössä -
kenen toimesta, Herra ties.
- Se auttoiko salvutyössä,
se Musta Kirvesmies? -
On taloni kylmä talo,
sen ikkunat yöhön päin.
Epätoivon jäinen palo
on tulena liedelläin.
Ei ystävän, vieraan tulla
ole ovea laisinkaan.
Vain kaks on ovea mulla,
kaks: uneen ja kuolemaan.
Vieras mies
Olin kaikkialla vieras mies,
he katsoivat minua pitkään.
Joka paikasta halusin paeta pois,
mutta minne ikänä pakenin,
olin sielläkin vieras mies.
Koko maailman piirissä minulle
ei ollut rauhan sijaa.
Ja minua minussa raahasi
joku minulle vieras mies.
(Molemmat runot Uuno Kailas: Uni ja kuolema
Molemmat kuvat mökiltä, kuopuksen käden ja esikoisen jalanjälki)
Minä pidän myös Kauko Röyhkän lukuisista Kailas-sävellyksistä. Paras niistä taitaa olla upea Crescendo.
Oi nuoruus. Tuo Kauko sai minut muistelemaan reissuvuosiani. Tai rokkivuosiani.
Olin todellinen rokkityttö nuorempana ja kai vähän vieläkin. Sen kunniaksi menemme tänään illalla Jukka Poikaa katsomaan (vaikken sitä kyllä rokiksi luokittelekaan). Kokoonpano on varsin erikoinen: minä, esikoinen, esikoisen kaveri ja hänen äitinsä. Toki seisomme eri karsinoissa - teinit siellä ei-anniskelupuolella - ja olemme kuin emme tuntisikaan toisiamme.
Vauhdikasta viikonloppua teillekin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!
Marjaana