Mökkihöperö?

Kävimme kuopuksen, esikoisen ja hänen kaverinsa kanssa mökillä, joka kuuluu kuopuksen isän ammattiliitolle. Viimeistä kertaa, koska eron astuttua virallisesti voimaan emme siellä enää ilkeä vierailla. Mökissä ei ole vettä, mutta sähköt kyllä ja peruslämpö, joten saapuminen perjantai-iltana ei ollut lainkaan kamalaa. Asiaa auttoi, että olimme käyneet matkalla syömässä, eikä tarvinut heti ruveta ruokkimaan nälkäisiä suita, vaan saatoimme keskittyä olennaiseen: tuli takkaan ja tavarat paikalleen.

Käpsäkkejä oli melko runsaasti, koska minusta mökillä pitää olla niin ruokaa, herkkuja kuin juomaakin yllin kyllin. Onneksi kantoapuna oli kaksi riskiä teiniä. Täytyy kyllä nostaa hattua partiolaisille: roudasivat tavaravuoremme lisäksi (melkein) mukisematta minulle puut ja vedet. Onneksi yöt olivat leutoja, niin isot saivat vallata saunakammarin ja remuta siellä mielin määrin. Ja kuopuksen mentyä nukkumaan pääsin lempipaikalleni takan ääreen. Ah!

Ehdottomasti parasta mökkeilyssä!

Lauantaina teinit pääsivät laskettelemaan ja me kuopuksen kanssa kävimme katsomassa ihan oikeita hirviä. Saimme syöttää ja silittääkin niitä - ihan hiRRVeen hienoa, sanoisi Leena Hefner os. Herppeenluoma. Söimme siellä myös, mutta emme hirvipaistia. Teinit haettuamme lämmitimme saunan ja löylyt saimme heittelemällä lunta kiukaalle. Kuopuksen mielestä ihan mahdottoman lystiä.

Vaikka paikka on hieno ja ollut meillä avioliittomme aikana kovassa käytössä, sitä ei ihan kamalasti tule ikävä. Jostain syystä riitelimme mökillä usein - liekö se tavallinen lomastressi? Käsityksemme laadukkaasta lomailusta törmäsivät tuolla usein. Minä halusin rauhallista perheaikaa, kuopuksen isä vapaata ja omaa aikaa. Yhtenä vuonna jopa sai syntymäpäivälahjani odottaa kotiin saakka, niin ahdistava oli riita ja niin intiimi lahja, ettei sitä voinut tulehtuneessa tilanteessa kuvitellakaan antavansa.

Ikävä ei tule siksikään, että olin huomaavinani homeoireita. Kun tarkemmin muistelen, tulin mökillä usein sairaaksi, varsinkin, jos vietimme siellä kokonaisen viikon. Niinpä nyt rouskutin triplamäärän antihistamiineja ja tuntuu, etten ehkä saisikaan tällä kertaa flunssaa (kop kop).

Tätä kylttiä on aina mökillä noudatettu tarkoin

Mutta mökkielämää minun kyllä tulee ikävä. Poikien kanssa kaikki on niin ihanan helppoa nyt, kun ovat jo näin isoja. Esikoinen ottaa luontevasti "miesten hommat" kantaakseen ja kuopus sopeutuu mihin vaan. Ulkovessaankin taas epäilyksistään huolimatta saman tien. "Musta tuli kana - kot - kun mun jalat on kananlihalla. Ei kun sittenkin tipu...ja sä oot kana."

Ehkä minun on vielä joskus saatava oma mökki? Voihan sitä haaveilla ja lotota. Homealtistukseni tekee tämän(kin) asian hieman hankalaksi. Toisaalta oman mökin hinnalla vuokraisi aika monta viikkoa ja kuukautta vaivatonta aikaa maksullisista mökeistä (jotka nekin voivat olla huonoja sisäilmaltaan - huokaus!) No, ehkä kuitenkin ensin se Ihan Oma Maja. Mahdollisesti. Joskus.

***

Mökin terassilla huudettiin kovaa ja kaiku vastasi.
Kuopus: "Kaiku on yks poika. Se on vähän niinkun papukaija."