Sivut

torstai 2. helmikuuta 2012

Home sweet home

Vietin eilen useita tunteja puhelimessa sellaisen äidin kanssa, jonka lapsi saa vakavia oireita koulussaan. Olen edelleen aivan puhki pelkästä empatiasta. Tietysti muistan hyvin, millaista se meillä silloin oli, kun esikoinen oli vielä ala-asteella. Onneksi hän on toistaiseksi pystynyt käymään yläastetta, vaikka minä siinäkin rakennuksessa oireilen. Tottakai mieleen hiipii myös pelko siitä, kuinka käy sitten kun kuopus koulutiensä aloittaa, vaikka hän on meistä kolmesta vähiten reagoinut missään ja mihinkään.

Kuva täältä

Aihe on oikeasti todella ahdistava. Lastensa parasta ajatteleva äiti saa hullun, hysteerisen tai muuten vaan hankalan maineen. Ensin on suhtauduttu suopeasti koulunvaihtoon ja kohta kuitenkin vaaditaan lääkärintodistusta että se voitaisiin toteuttaa. Lääkäri saattaa todeta, että lapsi vain nukkuu liian vähän, kun tällä vuotaa herkästi verta nenästä koulupäivän aikana ja väsyttää ja heikottaa. Niin, ja ne iho-oireet, ne johtuvat tietenkin siitä, ettei äiti osaa hoitaa lapsensa ihoa oikein. Tekniseltä puolelta saa vastaukseksi ilmanvaihtokanavien puhdistuksen hinnan ja toteamuksen, että asia on nyt kunnossa. (Entäpä ne rakenteet?)

Entäpä ne lapset, jotka sairastuvat kouluissamme loppuelämäkseen?
Osa kosteusvauriohomeista on hermo- ja solumyrkkyjä, joihin tulisi suhtautua äärimmäisen vakavasti.


Ehkä kuitenkin loppukevennykseksi korillinen vitamiinipitoisia hedelmiä ja kuopuksen versio selvä pyy -sanonnasta. Selvä Pikku Myy.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Marjaana