Oppia ikä kaikki

Kannattaa poiketa omalta mukavuusalueeltaan aina silloin tällöin.

Minä tein niin eilen, kun päätin ex tempore lähteä seurakuntakodille kuuntelemaan lauluyhtye Lux Auribusta, joka esitti joululauluja Euroopan maista. Lux Auribus tarkoittaa sivumennen sanoen valoa korville, mutta niin kovin trendikkäistä kirkasvalokuulokkeista ei tässä tapauksessa ollut kyse.

Pääosin kristilliset joululaulut olivat ensimmäinen asia, joka olisi saattanut vierastuttaa. Kävin toki rippikoulun ja etsin siellä kovasti vastauksia elämää suurempiin kysymyksiin. Rippipappinikin totesi, että minusta tulee kunnon kristitty, koska epäilys kuulemma on uskon eteinen. Täytyy sanoa, että porstuaa pidemmälle en sitten päässytkään, ja erosin pian konfirmaation jälkeen kirkosta.

Kuva täältä

Myös kuoromusiikki on aina ollut minulle vierasta, mutta oli upeaa huomata, että osasin nauttia ja heittäytyä.  Ainoa seikka, joka meinasi alussa hieman häiritä, oli taiteellisen johtajan turhamaisuus. Hän kaivoi kamman jokaisen kappaleen jälkeen ja suori hiuksiaan...siis...ihan totta! Hetkinen minulla meni tajuta, että kyseessä olikin äänirauta. Rakas ystäväni, jonka kanssa jaoin tämän huomioni, oli puolestaan miettinyt, että mahtaa miehellä olla pää kipeänä aina konsertin jälkeisenä päivänä, hän kun löi äänirautaa päätänsä vasten. Auts!

Sillä, joka osaa nauraa itselleen, eivät naurunaiheet ihan heti lopu. Joka tapauksessa kiitokset esiintyjille ja suositteluni!

Illalla on luvassa ihana ilta ystävien seurassa. Olen saanut uskomattoman paljon erilaista tukea ystäviltäni tässä erotilanteessa. Nyt on tullut aika kiittää kaikkia ja järjestää Tukevien naisten ilta. Muutama laiha luikkukin on tosin mukaan päässyt livahtamaan, mutta joka tapauksessa: ei itketä lauantaina. Nyt on juhlan vuoro! Se on jo paljon lähempäni mukavuusaluettani.