Lepää rauhassa, Kekkonen

Kuten aiemmin on jo tullut ilmi, esikoinen on kovin innostunut kädentaidoista. Eilen hän kiikutti kotiin viimeisimmän käsityötuntien tuotoksensa. Se taitaa päästä etupihalle jahka saan jostain miestä ja/tai poraa lainaksi.

Pahoittelen kammottavaa kuvaa, mutta kyse on taotusta "kynttiläamppelista".

Tämän lisäksi on muitakin uutisia eiliseltä: kävin lenkillä! Uskokaa tai älkää, mutta se on melkoinen saavutus. Sanoinkin palattuani esikoiselle, että olipa hyvä huomata, että jalat vielä liikkuvat - niin paljon kuljen arjessa kumipyörät alla. Ja liikun muutenkin aivan luvattoman vähän.

Tähän on olemassa ihan hyvä syykin (niin kuin meillä aina). Paitsi että olen patalaiska ja liikuntaa vihaava yksinhuoltaja, jolla on huonosti omaa aikaa, en ole vielä keksinyt sellaista liikuntalajia, jota voisin harrastaa. Oikeasti! Keuhkolääkärini kieltää minua harrastamasta mitään sisäliikuntalajeja, koska hengitysilma näissä paikoissa on poikkeuksetta huono ja rasittaa jo ennestään kovilla olevia keuhkojani. Keväällä ja syksyllä ulkona piinaavat luonnonhomeet enkä voi lenkkeillä. Talvella taas pakkanen on myrkkyä astmaatikon keuhkoille. Ja kesällä on liian kuuma muuten vaan, että edes harkitsisi harrastavansa jotain liikuntaa.


Nämäkin ovat niin susirumia

 Tunnen, että minut on vapautettu vastuusta enkä yksinkertaisesti voi liikkua enempää - aika kätevää! Jotenkin kuitenkin välillä tekisi mieli keksiä jotain, ihan mitä vaan, että edes peruskunto pysyisi yllä. Onko ehdotuksia?

P.S. Se taisi oikeasti olla Urho Kaleva Kekkonen joka sanoi, että kaikki syyt, jotka estävät meitä liikkumasta, ovat tekosyitä.

P.P.S. Marjaana - suomi -sanakirja: lenkkeily tarkoittaa kävelemistä, vaihtelevalla vauhdilla, ei missään olosuhteissa juoksemista. Pois se minusta. Kuopuksen isä näki yhden kerran 9 vuoden suhteemme aikana minun kiirehtivän junaan ja jäi suu auki tuijottamaan: "osaatko sä juosta?"