Sivut


keskiviikko 28. marraskuuta 2018

Joko joko

joko se kohta on se joulukuun eka? Ja ensimmäinen adventti?

En tajua mitä tänä vuonna on ilmassa, mutta jotenkin se joulu ja joulumieli on koittanut hiipiä Majaan ennätyksellisen aikaisin. Jo lokakuun puolella tuli ensimmäinen "joulu" -tägätty postaus ja nyt niitä on yhteensä ainakin kuusi. Joulukuusi?

Koristeet lymyävät jo ulkovaraston oven takana, ne pääsivät hyllyltä alas samalla kun vihdoin sain vietyä terassikalusteet sinne... Vähän vielä pitää odottaa mutta tänään - taas - mentiin vahingossa vähän eteenpäin. Kävin paikallisella kirpputorilla ja siellä laitettiin perjantain puurojuhlaa varten kovalla tohinalla koristeita. Pääsin avuksikin ja sain siitä hyvästä porsaan ja hirven. Hirveää! Sikamaista? Jouluista.






Muiden koristeiden kanssa vannon silti odottavani viikonloppuun. Ai niin, ja kuopus on jo avannut kaksi ensimmäistä luukkua suklaakalenteristaan. On joulukuun ekat päivät isällään ja eilen jälkkärintuskissa puhui minut ympäri. Minulta muuten puuttuu kalenteri - apua. Täytyy keksiä tai kehitellä jotain, aikaahan on runsaasti, hih.



Possu pääsi minun huoneeseeni ja hirvi kaltaistensa seuraan
olohuoneeseen sohvan yläpuolella olevalle hyllylle.
Joulun ajaksi.




Lopuksi vielä hymyilevä kiintiögerbiili.






Smile!

maanantai 26. marraskuuta 2018

Lunta ja lemmikkejä

Viikonvaihde meni ihan kotosalla totutellessa uusiin perheenjäseniin. Kyllä muuten näyttävät kääpiöluppakorvakanit jättimäisiltä näiden tulokkaiden rinnalla. Kuvassa juuri päivänokosilta herännyt gerbiili purua päänsä päällä. Hassu otus!






Tänään satoi lunta ja heti tuli jotenkin jouluisen valoisamman oloista. Kuinkahan sen valon saisi siirrettyä myös pään sisään?






No, kyllä se tästä kun tämän viikon selviän. Töissä on tekeillä poikkeuksellisen paljon, mm. hankehakemus AVI:lle ja se pyörityttää muitakin kuin minua. 

Viikonloppuna on ensimmäinen adventti ja tontut sekä joulukoristeet kyllä rynnistävät heti paikalla esille. Siellä ne jo varaston ovella odottelevat 🎅🎄.

torstai 22. marraskuuta 2018

Lapsityövoimaa

Huomenna on Lapsi mukaan töihin -päivä. Kuopuksen koulu suhtautuu asiaan erittäin myönteisesti, samoin meidän kunta. Poika oli kiinnostunut osallistumaan joten - no, hän tulee kanssani työmaalle. Minäkin siis taidan poikkeuksellisesti tehdä perjantaina työpäivän? Ainakin lyhyen sellaisen. 

Olen suunnitellut mitä näytän ja kerron kuopukselle. Lisäksi hän saa haastatella vähän kollegoita. Aion myös laittaa hänet tekemään kirjahankintoja. Tai siis pyydän häneltä mielipidettä Kariston kevään 2019 uutuuksien (klik) lasten- ja nuorten tarjonnan osalta. Siitä tulee mielenkiintoista!

Tietysti meillä on se etu, että kun tämä ei ole minun virallinen työpäiväni eikä agendalla ole mitään pakollista tai deadlinet eivät paina päälle, voimme jättää vierailun vähän vajaaksi. Olemme paikalla sen mitä tutustuminen kestää.

Aamukahvipalaverimme ajaksi minulla on lapselle tehtävä: etsi kaikki lasten ja aikuisten osaston jyrsijäkirjat.






Tuo veijari vaaleamman kaverinsa kanssa taitaa nimittäin muuttaa meille.






Miten ihmeessä tässä näin kävi?!?







EDIT: Siinä ne nyt ovat, lasin läpi kuvattuna. Ilta meni rattoisasti niiden touhuja seuratessa ja työn raskaan raataja nukahti pää minun sylissäni katsellen karvakavereita. Aika suloista!

tiistai 20. marraskuuta 2018

Suojelusenkeli ja ...hmmm... kötöstys

Esittelen ensin teille joulumyyjäisistä mukaan lähteneen suojelusenkelin. Tällainen rouheampi on enemmän minun makuuni. Olen jo jonkin aikaa etsinyt kirpparilta itselleni enkeliä, mutta kaikki ovat olleet liian vaaleita, liian söpöjä, pikkusieviä, pyöreitä, liian jotain. Mutta tämä ei ole, tämä on juuri sellainen, kuin suojeltavakin on. Yksinkertainen.






Toiset ovat kovin taitavia näissä kädentöissä. Toisen sitten taas eivät ole, mutta innostuvat silti joka jumalan vuosi räpeltämään jotain. Joskus olen jopa tehnyt minipiparkakkutaloja, sitten piparikuusia, kun olen halunnut päästä oikein helpolla, ja tänä vuonna, kun meillä ei ole enää kotona sitä piparkakkutaikinan tekijää, päädyin rakentamaan hirsimajaa lakuista. Syytän internetin ihmemaata





Tutoriaali oli kovassa käytössä.




Mökki edestä 



ja sivusta...

Pieni pala jouti suuhunkin asti.


Millekähän sitä seuraavaksi ryhtyisi?

sunnuntai 18. marraskuuta 2018

Sydämellistä

Kiitos aivan joka ainoalle Olettamuksia-kirjoitukseen kommentoineelle. Olin jotenkin aivan liikuttunut, herkistynyt, ihmeissäni, miten ihania asioita te kirjoititte. Kiitos, tallennan ne kaikki sydämeeni 💗

Sydämistä puheen ollen... Viikolla paikallisella kirpparilla silmiini sattui joulusydänverho. Se oli ihana, läpikuultava ja mukavasti vähän tiilenpunainen, ei lainkaan räikeä joulun- tai tontunpunainen. Hinta hirvitti ensin, mutta sitten sisuunnuin: on se ***kele jos ei edes tilipäivänä voi suoda itselleen jotain pientä piristystä (lue: kympin verhoja). Niinpä soin ja ostin. Ja ripustin.




Samalla reissulla ruokakaupasta tarttui mukaan "jouluhali". Tarkkasilmäinen tontusta huolehtiva lukija voinee helpottuneena todeta, että lakki on edelleen tallella!






Niin, taisi sieltä samaiselta kirpparilta lähteä matkaan yksi tonttukin. Hän oli niin suloinen eikä maksanut kuin kaksi euroa. Minä en kaivaisi edes ompalukonetta kahdella eurolla esiin - ei niin, että sellaista omistaisin, mutta silti. Ja raha meni hyvään tarkoitukseen, kuntamme työkeskukselle.






Kotona sydämet karkasivat vähän käsistä. Kaivoin kaapista tuikkukipon joka on täydellinen noiden verhojen kaveriksi ja punaisen pöytäkynttilän. Saatoinpa vähän fiilistellä jouluakin, jo. Ja ystävän kanssa siis korkkasimme glögikauden, kuten edellisestä postauksesta ja vajaasta glögipullosta saattoi päätellä.





Minusta tuntuu, että pienillä askelilla, kahdessa ensimmäisessä kuvassa näkyvällä kirkasvalolampulla ja sillä tiedolla, että marraskuu on onneksi taittunut jo loppupuolelle, saattaa olla mahdollista, että selviän tästä kauheasta kuukaudesta hengissä.

Onhan se ihan toivottavaa.

lauantai 17. marraskuuta 2018

Olettamuksia

Onpas aika monessa lukemassani blogissa tullut viikonlopun aikana vastaan haaste Millainen oletat minun olevan? Kirjoituksista saa ihmisistä jonkinlaisen kuvan, onko se sitten oikea vai väärä, se voi olla mielenkiintoista kuultavaa. Kaikkeahan ei tietenkään netissä jaa ja joitain piirteitä silottelee tarkoituksella, jotkut jäävät taka-alalle vähän vahingossa. Monen teistä kanssa matkaa on taitettu pitkäänkin, osan jopa olen oikeastikin tavannut. Kaikilta, niin uusilta kuin vanhoiltakin tutuilta otan mieluusti kommetteihin ajatuksia siitä, millaiseksi minut kuvittelette/ajattelette.






Viikonlopun kunniaksi testasin kaksi makutesteissä pärjännyttä glögiä, alkoholittoman ja alkoholillisen. Yhdessä ja erikseen. Glogikausi on siis avattu. 

Ja punaiset verhot laitettu - apua - mutta siitä seuraavassa postauksessa enemmän.

Kerropa sitä ennen, millaisen kuvan olet minusta saanut, millaisena minut näet?!?

perjantai 16. marraskuuta 2018

Pareidolia ja paha virhe

Olen juuri huomannut, että on virhe käyttää otsikossa määreitä viikonloppu, alkuviikko (tai autotta...) jne. Tulee paineita saattaa tekstit ajan tasalle ja tehdä uusi postaus, tikusta asiaa, vaikkei sitä juuri olisi. Asiaa siis. Tämä on juuri sellainen rustaus. 





Kuvituksena muutama otos paristakin eri vessasta. Ensin wc-paperiautomaatti katsoi minua hämmentynein ilmein.





Sitten lukko rupesi huhuilemaan.


Onkin jo - ilmeisesti - korkea aika vähän levätä ja ottaa rennosti.

Ja pääsinpähän toivottelemaan kaikille hyvää viikonloppua - turvallisesti tekstissä.

tiistai 13. marraskuuta 2018

Ei niin hieno alkuviikko

Arvannette jo kuvasta mitä täällä on meneillään:




Mukavan synttäri- ja rauhoittumisviikonlopun jälkeen heräsimme vähän kurjempaan viikkoon. Kuopuksen vatsa oli kipeä ja siellä möyri. Hänellä on tapana saada vatsataudit sellaisina versioina jotka pitkittyvät, kun ns. täystyhjennystä ei tapahdu kummastakaan päästä. Pöpö vaan sitkeästi kiertää sisuksissa. Niin nytkin. 

Minäkin lähdin maanantaina kesken päivän pois töistä, kun olo oli vähän outo. En halunnut tartuttaa kollegoita. Se ei onneksi sitten kuitenkaan *kopkop* taudiksi äitynyt tai sitä ollutkaan, ja olen tänään jo ollut normaalisti työmaalla. Toki tulin sairasta lasta jo vähän aiemmin hoitamaan.

Loppukevennykseksi heitän teille kummastuksenaiheen. Meitä mietitytti pitkään, miksi kaikki jalkapallo-otteluiden turvamiehet ovat Stewart -nimisiä?




Toivottelen teille terveempää viikkoa ystävät!

sunnuntai 11. marraskuuta 2018

Hieno päivä!

Kaksikymmentä vuotta sitten syntyi esikoinen. Olin nuori - no nuorempi kuin nyt, toki jo ensisynnyttäjien keskimääräisessä iässä - ihmeissäni ja sekaisin onnesta.

Hartaasti odotettu, yksin tehty pieni poika. 2800g. Nimet olivat jo etukäteen tiedossa, mutta synnytyslaitoksella hän sai vielä toiseksi nimeksi Ukon, koska näytti pieneltä viisaalta vanhukselta.  Jo syntyessään. Esikoinen on aina ollut vähän sellainen vanha sielu. Oman tiensä kulkija. Erilainen. Pohdiskelija. Matemaattinen, looginen, valtavan vahva oikeustaju. Ihana älykäs - ja myös tunneälykäs - esikoiseni.



Marjaana 28 ja esikoinen pari tuntia



Onnea 20v!

perjantai 9. marraskuuta 2018

Hissukseen

Näemmä viime postauksen pinkki piristys pysyikin sitten koko viikon "otsikoissa" ja piristyksenä. Ja sitä edellisen postauksen halloween-lyhtykin vielä iltojamme valaisee ja ilostuttaa. Tuntuu, että elämä on liki pysähtynyt, ollaan hissukseen, vähän ahdistutaan harmaudesta, kääriydytään vilttiin sohvan nurkkaan, luetaan ja poltetaan kynttilöitä.


Ostin tänäkin vuonna luokkaretkirahastoa
tukeakseni söpöjä tonttukynttilöitä.
Kuopus on sitä mieltä, että noita ei voi polttaa.


Töissä sen sijaan tapahtuu asioita sellaisella rytinällä, ettei meinaa perässä pysyä. Ehkä siksikin on hyvä vastapainoksi hiljentää elämää entisestään. 

Eilinen ja tämä päivä on mennyt varsin veikeän aktiviteetin parissa: olemme katsoneet kuopuksen kanssa radiota. Sitä ei ihan joka päivä tule tehtyä, mutta nuorisolaiskanavan, jota meillä sattuneista syistä kuunnellaan, YleX:n aamun Viki ja Köpi polkaisivat taas käyntiin ylipitkän Nenäpäivän naurumaratonin ja sitä seuraamme Areenasta suorana. Luulen, että perjantai-ilta vietetään sohvalla läppärin kanssa.

sunnuntai 4. marraskuuta 2018

Viikonlopun pinkki piristys

Heti perjantaina, kun sain kuopuksen matkaan, painoin kaasun pohjaan ja ajelin lähikaupunkiin. Ostin pupuille heinää, itselle juomaa ja muita viikonlopun virvokkeita. Hiukkasen harmaan päivän ehdoton piristys oli auto, jonka perään parkkeerasin marketin pihalla, kas näin:





eihän tuota voi katsoa hymyilemättä!


Verhoilutkin olivat veikeän väriset ja
ratinsuojus suloinen!


Tein ostokset, ja kun pinkki ihanuus oli edelleen paikalla ja minun kauppalappuni sattui olemaan vaaleanpunainen myös, kirjasin sen toiselle puolelle kiitokset päivän piristyksestä ja sijoitin sen tuulilasinpyyhkijän alle. Toivottavasti kuski sai edes murto-osan siitä hyvästä mielestä takaisin, jota taatusti kylvää kaikkialle ympärilleen.




Kovin rauhassa vietin viikonvaihteen, mitä nyt lauantaina kävin suppilovahverometsällä (saalis oli melkoinen) ja siitä inspiroituneena päätin leipoa sunnuntaina piirakan ja viedä sen lähikuntaan mökille, jossa äitini, hänen miehensä ja veljeni tytär äiteineen viettivät pientä lomasta. Sinne tulivat myös äitini siskot miehineen ja meitä oli sellainen sekalainen kymmenen hengen höpöttävä seurakunta. 

Oikein jäin ihmettemään, että miksi niin kovin harvoin tulee sukua nähtyä, kun ovat niin mainiota porukkaa!

Iltapäivän hämärissä ajelin kotiin päin, kävin kaupassa ja nappasin kuopuksen matkaan bussipysäkilta. Nyt odottelemme saunan lämpiämistä ja orientoidumme alkavaan viikkoon. Siitä on tulossa harmahtava. Nyt on kyllä niin marraskuu kun olla ja osaa. 

Voisin painua talviunille!

torstai 1. marraskuuta 2018

Hyvää ... mitä ikinä nyt pitää toivottaakaan ... pyhäinpäivää, kekriä, halloweenia ... viikonloppua

Puuh, tämän viikon työt on tehty. Olikin vähän raskaampi rupeama, mutta nyt lepään.




Kurpitsan kerkesin jo kaivertaa




kuopus lähtee aamulla isälleen.


Jeee!
Nauttikaa tekin.