Raivauskohtaus

Minulla on arjen järjestyksenpidossa monta kipupistettä ja heikkoa kohtaa. 

Yksi niistä on kasat:

- Pyykkitelinettä ei voi käyttää, kun puhtaat pyykit ihan itsestään kasaantuvat sen päälle. Grr.

- Keittiön tasolle muodostuu AINA kasa mitä epämääräisempiä papereita. Koitin koria.

- Eteisessä on "palautuslaatikko", jonka päälle kertyy muutakin kuin kirjastoon meneviä palautuksia. Laitoin siihenkin pari koria ja valjastin sen muuhunkin käyttöön. Palautukset mahtuvat, mutta muuta ei. Ehkä.

Monesti myös yksi asia johtaa toiseen. Kun tiskikonetta ei tyhjennä tarpeeksi nopeasti, tiskiallas on törkyinen. Kun kesken oleville kirjoille/puolipidetyille vaatteille/mille tahansa ei ole paikkaa, ne kasaantuvat.

Nyt yksi asia todellakin johti toiseen ja kolmanteen. 

Kuopuksen huoneen järjestys vaihdettiin joskus synttärien jälkeen. Siitä lähtien siellä on pyörinyt ylimääräinen hylly. Helteiden hellitettyä ja juuri ennen arjen alkamista keksin sille sijoituspaikan kylpäristä. Siitä saivat paikkansa ne puoliksi pidetyt vaatteet ja todella monta muutakin asiaa. Pyykinkuivausteline on kasattuna sen takana. Nyt sitä voi käyttää.

Nämäkin alesta ostetut korit pääsivät vihdoin käyttöön.
Ovat kiltisti odottelleet omaa aikansa kaapissa ties kuinka kauan!

Lisäksi pidimme perhepalaverin (sain löyhän innoituksen tästä jutusta). Kuopus lähtee nyt kuudennelle luokalle ja passaan lapsen piloille tätä vauhtia. Juttelimme työnjaosta, siitä, että jos kun haluaa olla iso poika, kuuluu siihen vapauden lisäksi myös vastuuta. Ja hommia. Ja että se, etten anna hänen vaikkapa lämmittää uunipizzaa poissaollessani ei tarkoita, että pitäisin häntä pentuna. Sitä pitää vain tehdä ensin minun läsnäollessani, harjoitella, että osaa, että näen, miten se hoituu ilman palovammoja tai karrelle palanutta pizzaa. Minulla on jo niin iso lapsi, että se antaa monenlaisia vapauksia kunhan sen hoksaa ja osaa irroittautua.

Sen lisäksi, että pidämme uuden palaverin heti kun lukujärjestys saadaan ja kansalaisopiston ohjelma tulee - olen ajatellut viritellä viikottaisen harrastuksen, tästäkin puhuimme jo - , päädyin harkitsemaan mikron hankintaa. Vihaan mikroa, en halua katsella sitä silmissäni. Arvatkaapa miten ratkaisimme asia? Miten loogista: sijoittaisimme sen kuopuksen huoneeseen poistuneen hyllyn paikalle. Lapsi oli asiasta aivan innoissaan, voisi joskus lanittaessa lämmittää vaikka roiskeläpän itselleen ihan tuosta noin vaan. 

Jotenkin luulen, että näillä muutoksilla lapsesta kasvaa ihan vahingossa teini ja kämppä pysyy siistimpänä.

Nyt alkaa uusi elämä!

Heh, heh, uskokoon ken hyväuskoinen tahtoo...