Sivut


keskiviikko 8. maaliskuuta 2017

Merta nähdä voin

Olen minä saanut loikoilla ja palvoa aurinkoakin, vaikka nämä päivitykset kertovat reissuistamme. Aina sen aikaa kun esikoinen lukee, minä luen ja lötköttelen altaalla. Se on ihanaa, mutta ei ehkä minullekaan riittäisi koko loman ohjelmaksi ja aktiviteetiksi. Kaksi kirjaa olen jo silti lukenut ja kolmas on hyvällä mallilla. Lomalukemiset ovat kevyitä ja laidasta laitaan: Cathy Kellyn lämminhenkinen hömppä Sisarten kesken, Rudbergin dekkari Kolmen kohtalokas leikki ja nyt sydäntä särkevä tositarinaan perustuva Tom Malmquistin romaani Joka hetki olemme yhä elossa.




Tänään olikin todella kuuma päivä, ja päädyimme viettämään aikaa hotellin läheisyydessä. Minä tosiaan laiskottelin altaalla ja omalla terassilla ja kävin välillä pulahtamassa kun tuli liian tukalaa. Tänään oli myös ensimmäinen sellainen siestan hetki, että teki mieli valkoviiniä ja kävinkin sitä kaupasta hakemassa. Olen löytänyt täältä itselleni ensi kesän valkkarin: Torres San Valentin. Slurps!






Iltapäivällä suuntasimme taas paikallisbussilla kohti pientä kylää, josta olen kuullut hyviä kommentteja ja jossa olemme tainneet kymmenen vuotta sitten samaiselle saarelle suuntautuneen matkamme aikana kerran käydäkin. Kuopus oli silloin vajaan vuoden ja esikoinen kahdeksan vuotias. Välillä kyselen muistaako hän jotain tiettyä paikkaa, mutta aika hatarat ovat muistot. Jotain toki.





Tältä matkalta sen sijaan jää jälki. Meille molemmille. Minä mietin jo, että seuraava reissu voisi olla mukava tehdä ystävän kanssa. Ehkä sitten, kun täytän 50 vuotta, lahjaksi itselle? (Ja tietysti Kreikkaan)




Tähän loppuun kuva hetkeä ennen auringonlaskua. Oli pakko käydä liottamassa varpaita meressä.




Huominen vielä ja sitten kotiin. Ja ette usko, esikoinen pyysi, josko mentäisiin vielä ostoskeskukseen viimeisen päivän kunniaksi. Pakko kai se sitten on 😀😀! 

4 kommenttia:

  1. Aikatauluttamaton lomailu on parasta ja varmasti jää kivat muistot molemmille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä me tänne lähdettiin hakemaan (toki posilukien esikoisen kertaaminen, mutta se om hoitanut sen alta pois heti aamupalan jälkeen, joten on ollut pitkä päivä sitten ihan vapaata ja sellaista, että on voinut tehdä sään ja mielen mukaan mitä vaan) ja sitä on saatu!

      Poista
  2. Kiitos ihanasta matkakertomuksesta! On ollut mahtava seurata matkaanne täältä kotoa. Voi sitä esikoista, vai vielä ostoskeskukseenkin pitää äidin uhrautua :).
    Mä ostin tuon Kellyn kirjan itselleni pojalta saamallani lahjakortilla. Välillä pitää lukea jotain kevyttä. Elämä on muutenkin riittävän rankkaa. Joten en pidä sitä hömppäkirjallisuutena vaan naisille tarkoitettuina satuina, kuten miehille on sotakirjat. Meillä on vain tarve erilaisille saduille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sulle Sari kiinnostuksesta. Tää onkin ollut hauskaa, kun esikoinen tosiaan nukkuu vähän pidempään kun mä ja onhan sitten välillä illallakin pitänyt joko lukea kommentit tai päivittää. Olen tyytyväinen, kun otin läppärin mukaan!

      Mä luen sillai tasasesti noita hömppäkirjoja sillon kun en muuhun jaksa keskittyä ja monesti ne on kyllä varsin elämän makuisia ja viihdyttäviä satuja ;-)

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana