Sivut


tiistai 29. syyskuuta 2015

Superkuu ja vähän valheita

Olen nukkunut viime viikkoina vähän huonosti. Tai minulla se tarkoittaa sitä, että en ole posottanut koko kahdeksan-yhdeksän tuntista yötä kuin tukki. Tai sitten olen vaan valvonut luvattoman myöhään useampana iltana enkä ole ehtinyt kuitata univelkoja. Oikeasti en saisi edes valittaa, mutta minun mittapuullani tämä on kehnompaa kuin normaalisti. Liekö superkuu vai mikä valvottaa, mutta ensi viikonloppuna aion ottaa vahingon takaisin ja jatkaa molempina aamuina niin pitkään kuin unta riittää. Kuopus lähtee isälleen torstaina ja esikoinenkin suuntaa samaan osoitteeseen vissin perjantaista sunnuntaihin. Oikein kunnon vapaa!

Samoin lukeminen on ollut jotenkin katkonaista ja etenee hitaasti vaikka on kasapäin hyviä kirjoja odottamassa. Tällä hetkellä luen Moriartyn Mustat valkeat valheet, joka vei kyllä mukanaan. Esikoinen, Hyvä aviomies, oli kuin trilleri ja luin näemmä sitä suunnilleen vuosi sitten. Saa nähdä mihin tämä tästä yltää. Suositella voin kuitenkin jo nyt.






Minä en nyt yllä yhtään tämän kummempaan, oli intensiivinen päivä töissä ja sitten kävimme poikien kanssa vielä marketeissa. Esikoinen oli vailla koulureppua ja kuopus vähän syksyisempia lenkkareita. Kotiin palasimme grillin kautta, oikaisin sentään ruokahuollossa. Tänään on uusi päivä ja uudet kujeet!

P.S. Minä muuten näin superkuun mutta en sen pimennystä. Heräsin parikin kertaa ja kävin väijymässä. No, ehkä sitten 2030-luvulla...

4 kommenttia:

  1. Täällä oli pilvistä, heräsin kyllä ajoissa katsomaan superkuun pimennystä, mutta en nähnyt mitään. Ehkä sitä vielä elää sillon vuonna -33, toivottavasti silloin ei ole pilvistä. Munhan pitäs kuolla vasta 2043.

    Sulla on supervapaa edessä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Supervapaa -just niin ;-)

      Tänä aamun olisk yllä kuunpimennykset näkyny, oli upea pilvetön aamu. Ja kuukin möllötti varsin isona. Hrr, ja kylmä, piti pistää auto piuhaan!!!

      Poista
  2. Superkuuta tiirasin koko matkan kentältä kotiin, oli just sama aika. Niin oli pilvistä, ettei näkynyt mitään. Mutta sen kuun kanssa olin yhtä aikaa taivaalla!!! Tosin ei näkynyt, mutta se tieto.....
    Nuku vaan, aina kun pystyt. Nuorempana ihmettelin mitä se tarkoittaa "että nukkuminen on kuin laittaisi rahaa pankkiin". Vaan nyt tiedän, ja onneksi myös sinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mä viikonloppuna otan sitten takaisin. Eilen illalla valvotti sitten tuo kirja. En malttanut mennä nukkumaan ajoissa.

      Ihanaa kun olet palannut, oli ikävä <3

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana