Sivut


sunnuntai 9. elokuuta 2015

Vivamon retki

Me teimme keskiviikkona ja torstaina sellaisen reissun, että ajelimme ensin Hämeenlinnaan. Siellä vietimme kiireettömän iltapäivän ja illan. Kävimme kirpparilla, nautimme auringosta ja jokimaisemasta terassilla, söimme hyvin, joimme pari lasia viiniä ja nautimme olostamme. Ja hotelliaamiaisesta seuraavana päivänä. Suht varhain käänsimme nokan kohti Vivamoa, jossa yhden ystävän isä on tehnyt työuransa viimeiset vuodet ja saanut sen uuteen kukoistukseen. Näytelmiä, Raamattukylä, upea puutarha... Olen kuullut paikasta paljon ja kun toinen ystävä viime vuonna pyörähti siellä auton ikkunasta ihailemassa ohikulkumatkallaan miehensä kanssa, jäi sellainen kipinä, että me vielä joskus menemme sinne yhdessä. Ja niin teimme. Oman seurakuntamme ihminen toi tässä kesällä esitteitä kirjastoon ja minä rupesin tutkimaan näytelmätarjontaa. 




Jotenkin aivan etsimättä meidän, kahden naisen, valinnaksi osui Marian miekka. Paikka oli aivan upea, näytelmä hienosti toteutettu "kiertävä näytelmä" (jossa kuljimme paikasta ja kohtauksesta toiseen) ja ajatuksia herättävä jopa ateistille. Päivän kruunasi, kun hoksasimme, että ystävän isä ja sisko olivat myös näytelmässä mukana. Esityksen jälkeen etsimme toisemme käsiimme - hekin olivat osallistujalistasta ilokseen bonganneet meidät - ja loppuvierailun vietimme porukassa. Lounastimme yhdessä, saimme yksityisesittelyn ja vip-kohtelun. Tutustuimme Särkyneen sydämen kirkkoon, upeisiin lavasteisiin ja istutuksiin sekä hiljaisuuden puutarhaan. (Klik.) Kuulimme koskettavia tarinoita Vivamosta ja myös toisistamme. Kohtaaminen oli jotenkin hyvin latautunut ja merkityksellinen. Liikuttavakin.





Ja tunnelma Vivamossa jotain liki käsin kosketeltavaa. Vivamon tarinassa tai historiikissa sanotaan: 

"Pitkät ja monisäikeiset juuret velvoittavat, mutta eivät kahlitse. Päinvastoin. Jokaisen sukupolven on kysyttävä uudelleen kutsumustaan. Miten tämän ajan yhteisö voi tukea ja täydentää seurakuntien työtä ja toivottaa tervetulleeksi ne, joilla ei ole hengellistä taustaa? Miten se voi tarjota turvallisen ja kunnioittavan tilan eri tavoin ajatteleville?"

Minulle vierailu oli hyvin tärkeä ja tuossa oli onnistuttu mainiosti. Jotenkin koko kotimatkan pohdimme tärkeitä asioita, kuulostelimme tunnelmia ja mietimme näytelmää. Oli oikea elämys!



...

8 kommenttia:

  1. Joskus syvälle pääsee nopeasti :)

    VastaaPoista
  2. Uudenlaisia elämyksiä :) Jotain ihan muuta, niinku joku mainos vissiin sanoi...

    Örössäkin on ollu toimintaa... liekö raapijat ollu paikalla: http://yle.fi/uutiset/oron_luontoa_pelastetaan_raivaamalla__talkooleiri_kaynnissa/8210994

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan selvästi on, voi ihanaa! Mä muuten löysin taas uuden ilmoituksen lähteeltä. Se on tulossa...

      Vivamo oli jotenkin hirmu koskettava elämys!

      Poista
  3. Kuulosti/näytti hyvältä sun ja koko possen kesä ja loma tähän saakka. Ensi viikolla on reippaasti lämmintä, hyvä hyvä!

    Täällä(kin) alkaa kanssa kohta tietynlainen uusi arki, kun vaimo ensi kuussa tai seuraavana lähtee töihin ja jään kolmen kanssa vaikeroimaan kotipiiaksi. :-]

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sä mitään vaikeroi kun nautit ;-)

      Joo. loma on ollut ihana ja ajattelin ottaa töihinpaluunkin aika lungisti. Vielä on ylitöitä ja pitämättömiä lomia niin että teen tällä viikolla kolme päivää töitä ja sitten neljän päivän viikonloppu... hih!

      Nautitaan edelleen!

      Poista
  4. Kuulostaa erityisen onnistuneelta!!!!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana