Sivut

perjantai 30. tammikuuta 2015

Jänis joka hiihti korvillaan

Olen viime aikona paitsi ajautunut niihin hyviin keskusteluihin, myös katsonut esikoista aivan monttu auki ja ollut hänestä ihan suunnattoman ylpeä. Hänestä on kasvanut komea ja raamikas kaveri ja erityisellä hellyydellä tarkastelin hänen rastojaan. Minun hassu, omanlaisensa rastapää. Koko ylä-aste -lukiokompleksissa ei ole toista samanmoista. Rastat tehtiin kolme vuotta sitten, eli jo seitsemännellä luokalla hänellä oli pokkaa olla erilainen. Nyt lukiossa on jotenkin kasvanut entisestään. Pitää hiuksia poninhännällä (joka aiemmin oli aivan ylittämätön kynnys julkisilla paikoilla) ja tekee niistä hauskoja solmukampauksia. 

Vielä ylpeämmäksi tunsin itseni, kun huomasin, että häneltä tulee nykyään positiivinen palaute ja kiitos varsin herkästi ja muutenkin puhe on kohteliasta:

"Kiitos kun etit ne."
"Voitko viedä ne eteiseen? Kiitos."
"Anteeksi kun vähän kesti."

Lapsi, joka koko pienen ikänsä on ollut omapäinen "eikä ole koskaan väärässä", on muuttunut vaivihkaa hyväkäytöksiseksi nuoreksi mieheksi. Ihanaa!






Olen minä ylpeä kuopuksestakin, tietysti. Eilen se kertoi työkaverilleni, että hänen oli pitänyt kirjata elämäkatsomustiedon tunnilla tärkeitä hetkiä elämässään. Sellainen oli kuulemma nelivuotiaana, kun hänellä oli yksi tärkeä ajatus, mutta sitten se katosi. Ei ole tullut mieleen sen koomin. Tirsk. Poika oli kanssani töissä hetken kun pää oli kipeä eikä päässyt kouluun. Käytiin verikokeissa tarkistuttamassa mm. hemoglogiini, jonka kanssa on ollut aiemmin ongelmia. Lähti sitten kollegani kyydillä isälleen ja minä hoitelin normaalisti iltavuoron. Nyt se työviikko onkin siten ohi, paitsi että tänään käyn vielä yhden lyhyehkön kokouksen.






Kuvituksena ihana lastenkirja, jonka todellakin toivon tulevan suomennetuksi. Minä en tietenkään (vielä) tiedä tarkemmin, mitä tuossa kirjassa tapahtuu, mutta tuskin sitä kuitenkaan löytyy Sateenkaarihyllystä. Entinen työpaikkani profiloituu moniääniseksi ja suvaitsevaiseksi, kuten ympäristönsäkin: Kallion kirjastoon on perustettu Sateenkaarihylly.

10 kommenttia:

  1. Onni on ihanat lapset, joista on helppo olla ylpeä. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin - ja sanoa se heille myös. Sä tiedät!!!

      Poista
  2. Osaan niin samaistua tunteisiisi :-) Nauti hetkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nautin, ja nauti säkin. Äidin ylpeydellä <3

      Poista
  3. Tuttuja tunteita. Se on vaan niin pakahduttavaa huomata, miten niistä ihan oikeasti tulee isoja ja viisaita ja ne osaa jopa käyttäytyä!
    Ja sitten kun on ihminen, jolla on vesihanat silmien tilalla, saattaa saattaa lapset joskus myös häpeään....kuten vanhojentansseissa aikanaan, voi elämä!
    Mutta eikös ookin hieno tunne katsoa omiaan...ihmisiä niistä tulee!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, voi ei, ne vanhojen tanssit. Apua, olin ihan unohtanut. Esikoinen on mukana jo tänä vuonna kun poikia on aina vähemmän kun tyttöjä. Kahteen kertaan siis ne liikuttumiset.

      Ollaan ylpeitä äitejä!

      Poista
  4. Vitsit miten käsittämättömän mainiot lapset! :) Mistä tommosia voi tilata itelleenkin? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se vaatii vuosien tinkimättömän työn ja satoja tunteja unettomia öitä. Lisätään reseptiin vielä noin 56 hermoromahdusta ja kauhea määrä kilahtamisia ;-)

      Poista
  5. Fiksut ja filmaattiset äidit ovat tae fiksuille muksuille. Niin se vaan on joten ole ylpeä jälkikasvustasi johon voi luottaa ja joka hoitaa oman tonttinsa. Paljon parempi vaihtoehto kuin joka viikko tapahtuva asioiden selvittely virkavallan kanssa.

    Niin ja hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin hyvää viikonloppua!

      Mukavasti meillä tosiaan menee, mutta menköön ;-)

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana