Sivut


sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Arkijärjen vastaista

No niin, nyt on taas joulumieltä kerätty kerrakseen. Perjantaina oli työporukan pikkujoulut ja ne menivät vallan rattoisissa merkeissä. Jossain vaiheessa iltaa totesinkin pomolle, että on sulla vaan hyvä porukka kasassa. Oli samaa mieltä. Erilaisia, eri ikäisiä ja eri sukupuolta mutta silti tulemme juttuun vallan mainiosti. Ja haastavaahan se on kun meitä on niin vähän. Viisi. Eli kränä ja epäsopu tulisivat helposti ilmi tuollaisessa poppoossa. Mutta onneksi ei. Esimiehen vaimo noukki meidät illan päälle vielä lähikaupungista ja saimme kyydin kotiovelle saakka.

Eilen taas oli varhainen herätys, koska olin lupautunut joulumyyjäisiin Luonto ry:mme pöytään myymään. Aktiivinen puheenjohtajamme oli taas tehnyt saunavastoja (sekä koivusta että eksoottisempia tammestakin), lintujen ruokinta-automaatteja ja linnunpönttöjä. Kelpasi niitä myydä ja ihan kivasti saimmekin yhdistykselle rahaa. Minä ostin joulusaunaan perinteisen vastan ja haksahdin villasukatkin hankkimaan. Aika hyvän väriset.





Minä taas mainitsen, miten rakastan noita tapahtumia. Tunnen kuuluvani joukkoon kun tunnen vähintääkin joka toisen ihmisen. Aika kuluu rattoisasti rupatellen. Ja sanottakoon vielä, että saunavastat olivat mitä oivallisin myyntiartikkeli. "Jokos teillä on vasta joulusaunaan? Entä selänpesijä?" Kyllä minua yksi ihminen lähestyikin juuri näissä aikeissa. Hän kysyi, onko minulla jo sauna lämpiämässä, että voisimme mennä vastoja testaamaan. Harmi vaan, että herra oli jo reilusti päälle seitsemänkymmenen.


***

Päivän Räsänen: "Tämän eduskunnan päätökset eivät sido seuraavaa eduskuntaa." 
"Minulle on tullut näiden äänestyspäätösten jälkeen todella paljon aika järkyttynyttä viestiä kansalaisilta, että miten tämän on mahdollista, että näin arkijärjen vastaista lainsäädäntöä ollaan hyväksymässä." (kursivointi minun)

Yrjö Raution kolumni tasa-arvosta yleensä: "Eduskunta hyväksyi avioliitto-oikeuden myös samaa sukupuolta oleville pareille. Kun laki joskus toteutuu, olemme lähempänä yhteiskuntaa, jossa kaikilla on samat ihmisoikeudet ja jossa tasa-arvo ja suvaitsevaisuus vallitsevat."

Päivi Räsänen on minun arkijärkeni vastainen.

2 kommenttia:

  1. No, ihminenhän on oman kokemuksensa ja arkijärkensä summa. Jos elää tietynlaisessa ympäristössä ja seurassa, muokkautuu tietynlaiseksi. Annetaan anteeksi Päiville, se on oman aikansa ja kasvatuksensa tulos, eikä pääse pullostaan ulos. Se oli nähtävästi muokannut "maalaisjärki" -sanasta hieman paremmin kaupunkiväestöön uppoavan version :)

    Kuulostaa kyllä taas niin mukavan yhteisölliseltä menolta tuo sinun myyjättären pesti! Siinä on kans juttu, mihin minua ei sais. Myymään. No, aion mie olla joulun alla julkisella paikalla kerjäämässä joululahjoja kissatalolle... oon kaikki maholliset tutut haastanu tulemaan juttusille, jos ne vaikka tois jonkun kissanruokapurkin tullessaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja voidaanhan me ajatella, että tuo arkijärjen vastainen -termi on tullut joltakulta niistä lukuisista posteista, että se ei ole Päivin ollenkaan. Jos ollaan oikein jouluisia ja ihania...

      Tuolla myyjäisissä on sillai helppo olla, että ei juuri tarvi kaupitella, tavara kaupitsee itse itsensä (ja nyt en tarkoita yhtään mitään muuta kuin ruokinta-automaatteja ja vastoja!) Kyläläiset ovat nimittäin vuosien saatossa oppineet, että tuolta aina saa juuri noita meidän Luonto ry:n tuotteita ja tulevat usein varta vasten hakemaan.

      Mutta tietty sitä selänpesijävalttia olis voinut käyttää ihan kumpaistakin kaupitellessa, tuotetta ja ihtiään ;-)

      Mä lahjoittaisin heti kissatalolle joululahjan jos olisin siellä!

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana