Sivut

keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Luppakorvakanipipareita ja Hyvä aviomies

Löysin vallan mainion, koukuttavan ja viihdyttävän kirjan. Liane Moriartyn Hyvä aviomies. Juuri sopivan kevyttä tällaisiin pimeisiin marras- joulukuun iltoihin. Minulle käy enää harvoin niitä vahinkoja, että jään pakonomaisesti lukemaan kirjaa loppuun saadakseni tietää ihan kaiken. Kello oli reippaasti yli yksi kun suljin tämän kannet ja valot. Herätys oli tuttuun tapaan 6.15. Mutta ei harmittanut edes aamulla yhtään. Jäin pohtimaan kirjan mukana sitä, miten pienestä kaikki tapahtumat voivat olla kiinni. Silmäpako sukkahousussa saattaa myöhästyttää meidät juuri siitä bussista, jolla olisimme ehtineet ajoissa paikkaan X tavataksemme ihminen Y:n. Tai sitten joutuneet liikenneonnettomuuteen. Yksi oikeaan aikaan saapunut työposti saattaa kääntää koko päivän oletetun kulun päälaelleen ja tuoda mukanaan jotain aivan uutta ja ihanaa - tai kamalaa.



Meillä leivottiin eilen ekat piparit.
Ehkä ne lisääntyvät kuin kanit?



Heräsi ajatuksia siitä aviomiehestä. Hyvästä taikka huonosta. Tai suhde-elämästä ylipäätään. Onkohan minussa jotain pahasti vialla? Erostamme on nyt aika tarkalleen kolme vuotta, enkä edelleenkään ole luonut profiilia yhdellekään treffisivustolle. Minä en etsi miestä. Joku saa mieluusti tulla jos on tullakseen, mutta perässä en juokse enkä etsimään lähde. Tämä on minun tapani, eikä se tarkoita, että muiden tavat olisivat huonompia. Mutta ainakin lähipiirin suppean otoksen perusteella moni toimii toisin. Pitää olla uusi katsottuna ennen kun vanha katoaa kuvioista. Taikka sitten palataan jonkun vakihoidon kainaloon nuolemaan haavoja. Se on toisten tapa, ja on ihan yhtä ok, heille. Mutta ei minulle. Niinpä toistan taas alun kysymyksen ja esitän vielä toisenkin, retorisen: onkohan minussa jotain pahasti vialla? Mikähän siinä yksin olemisessa on niin pelottavaa?






***

Naru. Esikoinen on kutomassa sukkia ja lanka näyttää loppuvan kesken. "Äiti, riittääköhän tää naru ihan loppuun asti?" Onneksi se oli Seitsemää veljestä ja sitä löytyi paikallisesta käsityökaupasta. Sukat ovat nyt valmiit. Molemmat. Loppukerästä saisi vielä pipon...

14 kommenttia:

  1. Tai säärystimet? Mie tein pipon, johon ostin kaksi kerää, kun eka näytti loppuvan kesken... lopulta kuitenkn uudesta kerästä tartti vain pienen pätkän tupsuun, joten tein säärystimet. Tosin lankaa jäi vieläkin... mutta ehkä mun ei enää tarvi laittaa koirien villapaitoja jalkaan, kun nilkkoja palelee.

    Ja ei, sussa ei oo vikaa! Kukin tavallaan. Sulla ei ole yksinäisyyttä elämässäs, niinkuin vois olla, jos ei poikia olis siinä pyörimässä. Ihminen tarvitsee ihmistä, mutta ei sen tarvi välttämättä aina olla seksikumppani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katotaan mitä se keksii, säärystimet on hyvä idea! (Ja ne koirien villapaidat näytti toimivan vallan mainiosti ;-)

      Mutta jotain vikaa täytyy olla, kun ulkona ei ole jonoa! Ei vais, tää on niin pieni kylä, ettei täältä löydy kun hyvällä tuurilla. Muualta en juuri sitten ole miettinytkään, en jaksais säätää etäsuhdetta jne. Näin on hyvä! Ja se on totta, että poikien olemassaolo auttaa. Kuopus on vielä siinä iässäkin, että sitä voi halia ja saa vähän kosketusta siinä samalla itse.

      Poista
  2. Pelottaako se yksinolo sua vai sivusta seuraajia? Minä saan välillä miksi-kommentteja (joista kuultaa se, että minussa on vikaa) kun viihdyn jo viidettä vuotta itsekseni! Vasta tänä vuonna olen ajatellut, miltä mahtaa tuntua yksinolo vanhana/vanhempana kuin nyt... Nykyhetki on mieluinen.
    Mutta sulle toivon kumppania, jos sielusi sitä halajaa :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua ei kyllä pelota yksinolo. Esikoisen jälkeen olin vaikka kuinka monta vuotta itsekseni ja nyt näyttää sama toistuvan. Mukavasti menee näin ja kumppani tulee sitten jos on tullakseen-

      Mitä noihin uteluihin, joihin säkin törmäät, tulee, ne on tylsiä. Niistä just tulee se olo, että on jotain vikaa kun ei VIELÄKÄÄN ole ketään, ei juokse paikallisessa etsimässä miestä itelleen tai edes luo sitä nettideittiprofiilia. Mulla jotenkin on sellanen olo, että kyllä se elämänkumppani löytyy, ehkä sitten tosiaan vanhempana kun ei lapsia ole enää "jaloissa" pyörimässä. Mutta kukin tavallaan!

      Poista
  3. Mä olen sitä mieltä, että sussa ei ole mitään vikaa. Sä olet niin järkevä, että ymmärrät, ettei sitä miestä niin erityisesti tarvitse mistään hakea ja yksinkin voi olla. Sitähän toiset pelkäävät ja kaipaavat sitä rakastumisen tunnetta, joka loppujen lopuksi haihtuu tosi nopeasti ja arki alkaa.
    Ihania pupupipareita! Kyllä ne varmasti lisääntyvät.....
    Mukavaa pikkulauantaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän on ehkä leivottava muutama lisää, edelliset syötiin jo.

      Tuosta pariutumisesta: mun ei oo koskaan ollut vaikea olla yksin. Välillä ne tauot suhteiden välissä on venyneet vuosienkin mittaisiksi ja siinä kyllä oppii paitsi itsestään myös elämästä yleensä aika paljon. Yleensä on hyvä yksin, mutta toisinaan sitä toivoisi, että olisi joku minuakin varten. Lohduttaisi, kuuntelisi... Mutta tehän lsekä ohdutatte ja "kuuntelette" ;-)

      Poista
  4. Minusta outoa olisi se, että haalii jonkun elämään kun ei osaa olla tai pysty olemaan yksin. Tulee, jos tullakseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juuri noin minäkin ajattelen. Olen ollut vuosia aikuiselämästäni itsekseni eikä se tee tiukkaakaan. Ja nythän mulla on lisäksi kädet täynnä töitä poikien kanssa, joten ei ehdi edes ajattelemaan liikaa tätä parisuhdestatustaan.

      Poista
  5. Sä olet itsellinen nainen, ei sussa ole mitään vikaa. Päinvastoin :)

    Kirja vaikutti kiinnostavalta, saatan vilkaista jossain välissä. Nyt on kesken Kangastus 38.. en oikein tiedä, mitä siitä ajattelisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on kyllä varsin kevyt, mutta sopii hyvin tähän pimeään vuodenaikaan!

      Itsellinen nainen... hmmm. kuulostaa hyvältä, kiitos!

      Poista
    2. Wau. Luin Kangastuksen ja se olikin varsin yllättävä. Kaikki merkit viittasivat ihan toisaalle. Voin suositella lämpimästi!

      Poista
    3. Ok,kiitti vinkistä! Pitääpä napata vaikka joululoman lukulistalle.

      Poista
  6. Mä luulen kans, että jos olisin sinkku, niin suhtautuisin asiaan niin, että uusi kumppani tulee jos on tullakseen, mutta en sitä metsästäisi. Toki voisin käydä jossain, missä ihmisiin olis mahdollista tutustua jne, mutta en näe itseäni tekemässä mitään nettideittiprofiileja tms. Jokainen tosiaan tavallaan ja kaikki kunnia nettideittaajille, mutta itse en jotenkin näe itseäni siinä. Mun kohdalla sen pitäisi mennä niin päin, että on tutustuttu jotenkin muissa merkeissä ja se kiinnostus viriää siitä sitten, jos viriää. Muutoin pärjään yksinkin ja mikäli iskisi joku akuutti ahdistus, että nyt en kestä ilman miesseuraa, niin sitä täältä isosta kaupungista löytyisi taatusti, jos vaan hinaisi itsensä ulos kämpästä tai vaikka soittaisi jollekin tutulle sinkkumiehelle, että nyt lähdetään kaljalle... Mutta joka tapauksessa, en näe itseäni aktiivisena seuran etsijänä.

    Noi piparikuvat on niin idyllisiä, pupukuva on söpö ja alempi taas on niin tyylikäs, kuin jostain "oikeasta" hienostoblogista, tiedätkös :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, hienostoblogi. Se sydänasetelma on kuopuksen käsialaa, kun mä kuvasin noita pupuja, se värkkäsi tuon ja sanoi että tästä tulisi hyvä kuva. Oli siis oikeassa!

      Mä en edes käy ihmisten ilmoilla täällä korvessa, kun ainoa vaihtoehto on paikallinen räkälä enkä mä kelpuuttaisi sieltä kuitenkaan ketään. Ronkeli mikä ronkeli, ja varsinkin alkoholinkäytön suhteen. Tai siis käynhän mä töissä, ja vielä paikassa, jossa käy kaikki kultturellit ja lukevat tältä kylältä (tää on osittain vitsi ja ironiaa!!!). Kuopuksen isäänkin tutustuin silloisella työpaikallani eli voihan se tapahtua toistekin?

      Kaupunkiin taas en jaksa lähteä "etsimään" koska en jaksa etäsäätöä. No, mutta kuten sanottu, tulee jos on tullakseen, näinkin on tosi hyvä!

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana