Sivut


perjantai 8. elokuuta 2014

Raakaa ruokaa ja haaveita

Raakaruokakurssilla oli mielenkiintoista! Miten se tämä lähestyvä syksy saa aina mietteet niihin terveellisimpiin elämäntapoihin. Minä en missään nimessä ole siirtymässä raakaruokaan, mutta aina sen osuutta voi koittaa vähän lisätä. Innostuin jopa vähän ja kotiinpalattuani tein jokusen varauksen aiheen kirjoihin. Kas kun ei omasta kirjastostamme niitä löydy - joku on jättänyt ottamatta... Saimme kurssilla rautaisannoksen tietoa ja pää- ja jälkiruoan. Oli melkein mystistä, miten kesäkurpitsapasta kolmen kastikkeen kanssa oli niin ruokaisa ja täyttävä. Ja herkullinen! Puhumattakaan avocado-lime-kakusta, jota nautimme jälkiruoaksi. Ei mitään penninvenyttäjän ruokaa, kylläkään, mutta kiinnostavaa yhtä kaikki.



Aika raakaa tämäkin erään hellepäivän ateria



Muttta keskittymistä kyllä haittasi pahasti päässä pyörivät asiat. Pankkilaina, tavaroiden järjestys, auton myyminen, kaikki sellainen mitä minun ei pitäisi ennakoida vielä ollenkaan. Huomenna vasta menen yöksi asunnolle. Sunnuntaiaamuna olen viisaampi. Tai sitten entistä enemmän päästäni sekaisin. Sovimme kuopuksen palautuksen sittenkin vasta sunnuntaille, vaikka alun alkaen olin toivonut häntä kotiin jo lauantaina, että voisimme orientoitua alkavaan kouluvuoteen kotosalla hieman pidempään. Hänellä vaihtuu sairauden vuoksi opettajakin, joten on vähän enemmän vielä juteltavaa ja mietittävää kun kakkosluokka alkaa. Olimme kuitenkin isänsä kanssa yhtä mieltä, että on turhaa sotkea kuopusta mukaan asunnonetsimiskuvioon, kun voi olla että sitä ei kuitenkaan koskaan löydy. Ettei elä sellaisessa välitilassa ja mieti, että milloin muutetaan ja onko tämä miten pitkään vielä meidän kotimme. Kerron sitten jos sen aika tulee. Kuopuksen isä on onneksi näissä asioissa kanssani täsmälleen samoilla linjoilla ja ymmärtäväinen - ja lupasi tietysti pitää pojan vielä yhden yön yli luonaan.

Mutta tuosta syksyisestä uuden elämän havittelusta vielä sen verran, että muutto keskustaan kyllä lisäisi minun arkiliikuntaani huomattavasti. Kaupassa tulisi käytyä jalkaisin tai pyörällä, ja töissä samoin. Tosin tuolta asunnolta työ- ja koulumatkat olisivat naurettavan lyhyet, mutta joka tapauksessa useampi askel kun nyt autolle ja parkkipaikalta töihin. Hitsi... on tämä piinallista. Tänään käyn taas pankissa juttelemassa mahdollisesta lainastakin. Että ei sitten jäisi ainakaan siitä kiinni, mikäli niin pitkälle edetään.

Mistä sitä kärsivällisyyttä saisi ostettua? Ja tervettä järkeä ja sitä, ettei toivoisi liikaa ja sitten taas pettyisi, jälleen kerran, hurjasti?

10 kommenttia:

  1. Kyllä sulla sitä tervettä järkeä on, sun toiveetkin on järkeviä - tai ainakin ne, joista olet kertonut :) Eihän sille mitään voi, että sitten pettyy, jos toiveet ei toteudu. Voin sanoa kokemuksesta, että pessimistikin pettyy, vaikka kuinka muka aattelee "ei se kuitenkaan onnistu".

    Täytyy sen kämpän olla hyvä, kun kerran me kaikki täällä peukutetaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi jos se olisikin siitä kiinni, niin mä jo asuisin siellä, te ootte niin ihania.

      Muistan, kun olin hurjan pettynyt edellisen testinukkumisen jälkeen ja kyyneleet silmissä kävelin sieltä pois. Samalla huomasin viereisen talon rakoventtiilit ja mietin, että ehkä sitä toivoa vielä on. Nyt olen menossa juuri siihen taloon.

      Poista
  2. Ihminen elää unelmista, ei sille mitään voi! Kyllä sellainen pelkkä reaalielämä olisi tosi tylsää, välillä pitää olla unelmia. Ymmärrän hyvin tunteesi!
    Mutta varmasti tosi järkevää tuo kuopuksen asian ulkopuolelle jättäminen vielä tässä vaiheessa.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, samoin sinne!

      Musta tuntuu, että olisi kuopukselle liian raskasta, esikoinen on sen verran iso että ymmärtää ja jaksaa näitä käänteitä paremmin. Hänhän oli edellisessä koenukkumisessa mukana myös.

      Ja eihän se auta, unelmia on ja pitää olla. Pettymyksetkin kuuluu elämään, mutta mulla on jo tän asian tiimoilta melkein mitta täysi. Nyt saisi vihdoin tärpätä!

      Poista
  3. Jos löydät paikan, mistä kärsivällisyyttä voi ostaa, kerro heti!
    Mun syytä, että tuon geenipuutoksen olet perinyt. Valitan syvästi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä tietysti, se on perinnöllistä!!!

      (Ajattelin just vasta sua kun koitin apinanraivolla saada jotain pakkausta auki, huonolla menestyksellä - ja tietysti väärästä päästä.)

      Jos paikka löytyy, me mennään sinne yhdessä.

      Poista
  4. Jännittäviä aikoja edessä! Paljon tsemppiä ja onnea! :-)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana