Sivut


perjantai 16. toukokuuta 2014

Jänikset maailmankartalle

Synttärien jälkeinen uuvahdus selittyi paitsi sillä hulinalla myös päivällä käyneellä hermoratahierojallani. Unohdin aivan, miten totaalisen väsynyt sitä tuon käsittelyn jälkeen on. Mutta ainakin hermot olivat priimakunnossa juhlissa. Eilen kävin kampaajalla ennen töihin menoa, joten kyllä tänään kelpaa mennä yleisötapahtumaan töihin. Teen kaksiosaisen päivän: teen ensin aamusta omia töitäni kirjastolla ja palaan sitten vielä iltapäiväksi ja illaksi hommiin. Tarkoitus oli töiden välissä kuskata kuopus takaisin isälleen, mutta mietimme, että poikaparka istuu puolet päivästä autossa alkuperäisellä suunnitelmalla. Koska tässä vaiheessa vuotta ei (ensimmäisellä luokalla ainakaan) enää ihmeitä tehdä, viettävät isänsä kanssa rokulipäivää ja lähtevät sitten suoraan mökille. Järjen voitto.

Koska kesän avaus on ulkoilmatapahtuma, voin vaan todeta, että onneksi on luvattu ihan mukavaa keliä. Ensi viikko sitten puolestaan näyttäisi olevan vallan kesäinen. Ihanaa! Nyt täytyy enää etsiä se ekoaurinkorasva, koska en halua maksaläikkiä naamaani. Muutenhan minä en voiteita tarvitse. Tässäkin asiassa alkaa taas olla kahta eri koulukuntaa: se, joka vannoo auringolta suojautumisen ja melanoomariskin nimiin ja sitten on se, joka väittää, että täällä pimeässä Pohjolassa kannattaisi ottaa auringosta ilo (ja d-vitamiini) irti silloin kun se paistaa.






Kuopus oli eräänä päivänä tällä viikolla perustanut koulussa ystävänsä kanssa jäniskerhon. Kun hain hänet iltapäiväkerhosta olivat sankarit piirtämässä jäsenlappusia. Banderolli oli askarreltu jo aiemmin käsityön tunnilla. Jäseniä oli kuulemma värvätty ensimmäisen päivän aikana jo yli kaksikymmentä ja tulinpa minäkin sitten liittyneeksi kerhoon. Pupumme liittyivät - tietysti - myös ja jäsentenkeruu jatkuu. Tavoite on kuulemma 35. Kuopuksessa on ehkä johtaja- tai poliitikkoainesta. Esikoinen puolestaan oli "tuhlannut verovaroja" ja lähettänyt minulle Helsingin reissulta kortin - "minun piikkiini". Hassut pojat!



 En tiedä kuka huolehtii muiden maiden jäniksistä?



***

Kuopus vessasta (siellä ne parhaat ajatukset aina syntyvät):
Miksei me olla vielä yhtään puhuttu kevätjuhlista koulussa? Esiinnytäänköhän me ollenkaan?
Mä haluaisin että mua roikotettais köydellä katosta Batman-asussa. Ja mä voisin laulaa samalla.

Harmi, että olen jo lupautunut menemään esikoisen päättäjäisiin!

18 kommenttia:

  1. Johtajan ja poliitikon hyveisiin kuuluu myös luonteva esiintyminen yleisölle, ja sekin taitaa olla kohdallaan, jos haluaa roikkua katosta laulavana Batmanina :)

    Että ulkohommiin jouduit. Toivottavasti on mukavaa ja säät kelvokkaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sää on onneksi paranemaan päin, ja meille on luvattu illaksi selkenevää ja puolipilvistä. Joten mukavaa tiedossa, nää erilaiset työpäivät on kyllä kivoja.

      Mitä esiintymiseen tulee, kuopus on kyllä ihan toista maata kuin minä. Tässä taannoin kun olimme katsomassa puolalaista sirkusta/teatteria, hän olisi halunnut epäsuomalaisesti eturiviin, että pääsisi osallistumaan. Onneksi pääsi sitten kauempaakin - tosin ei roikkumaan katosta ;-)

      Poista
    2. Mahdatteko asua Rantakasvin kanssa lähekkäin, kun se valitti jostain ryysiksestä kun oli joku tapahtuma taajamassa...?

      Poista
    3. Ei asuta, me ollaan vähän pohjoisemmassa ;-)

      Poista
    4. No, nyt sitten availlaan kesiä vähän joka puolella vissiin :) mutta onhan se aikakin.

      Poista
    5. Totta!

      Illalla juuri ennen konsertin loppua alkoi paistaa aurinko ja nyt on jo aivan mainio päivä tulollaan.

      Poista
  2. Mepäs saatiin kuopus muutamaksi tunniksi meitä ilahduttamaan.
    Sämpylätaikina on pian valmis leivottavaksi ja saa poika myöhäisen aamiaisen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hitsi, teidän olis pitänyt liittyä jäniskerhoon!

      Poista
  3. Hah, tuo on siis se jäniskerho.

    Muuten, eilen jostain luin otsikon josta käsitin että myytävässä kalassa vastakin säilyy velvoite ilmoittaa ne speksit jota oltiin poistamassa. En tosiaan ole varma, mutta luulisin. Ei koske mua niin en perehtynyt tarkemmin. Oikeastaan unohdin lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kala-asia on hyvä juttu jos tosiaan näin. Kaivelen sen uutisen, kiitti vinkistä!

      Jäniskerho rules ;-)

      Poista
  4. Esikoinen ja Kuopus tuntuvat olevan sen verran eri luonteisia (olkoonkin että ikäeroa on) joka saa miettimään miten parivaljakon keskinäinen elämä aikuisiällä menee?
    Onko Esikoinen pelastamassa Kuopusta mahdollisista poliittisista pinteistä (rämäpäisyys) vai käykö niin, että maailmanvalloittaja Kuopus käy välillä tervehtimässä yliopiston kellarissa tutkimustyötään tekevää Esikoista? :D
    Saas nähdä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niiden yhteiselämä tällä hetkellä on juuri ikäerosta johtuen aika minimaalista, mutta saa nähdä mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Nuo sun skenaariot on hauskoja ja ihan mahdollisia!

      Poista
  5. Mitenköhän sen jäniskerhon jäsenkortin voisi tällainen ulkopaikkakuntalainen saada ? Olen ihan sulaa vahaa pitkäkorvien edessä, vaikka söisivätkin Pihan tulppaanit, ja voisin liittyä kerhoon seniorijäsenenä. ;)

    Meillä myös nimenomaan Pienin on se Esiintyjä. Aina menossa viilipyttynä esiintymään joko kilpailumielessä tai sitten ihan muuten vain, vaikka yleisöä olisi pilvin pimein. Kyllä on pojasta polvi parantunut tässä mielessä, sillä vaikka nyt meikäläistä ei esiintyminen hääläytä mihinkään suuntaan (paitsi laulaessa *glup*), olin lapsena Ujo ja Arka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sä pääset etäjäseneksi, ehdottomasti. Mutta se tarkoittaa, että sun pitää ainakin kerran laulaa Jänikset maaimankartalle M.A.Nummisen äänellä ;-)

      Mistä ne sen esiintymisgeenin ja -vietin oikein nappaa? Tosin kuopuksen isä on esiintyjä, joten ehkä se selittää tässä tapauksessa tuon. Minä olen kärsinyt ihan järkyttävästä esiintymiskammosta nuorempana, mutta nykyisin työni puolesta joudun olemaan esillä isompienkin yleisöjen edessä eikä enää tunnu missään - tai missään ja missään, mutta pystyn siihen ;-)

      Poista
  6. Ehdottomasti haluaisin nähdä poikasi esityksen, jos hän tuon saisi kevätjuhlassa tehdä! Ei hän ainakaan ole mitenkään esiintymiskammoinen.
    Minäkin voisin liittyä tuohon pupukerhoon, kun meidän Eka löytää ne aina pellolta. Metsästysviettiä nähkääs! Eilenkin illalla niitä oli 3 enkä minä meinannut erottaa niitä lainkaan.
    Mukavaa päivää ja viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos se pääsee Batmanina katon rajaan mä kyllä haluan olla molemmissa paikoissa yhtä aikaa ;-)

      Voi, lisää etäjäseniä! Sun täytyy taas jäsenyytesi varmistaaksesi luvata, ettet anna Ekan pelästyttää niitä kuoliaaksi ;-)

      Poista
  7. Voi miten suloista :-)
    -a

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana