Sivut


keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Raskas aihe, kepeät kuvat

Maanantai oli taas kurja päivä. Sekä minä että esikoinen voimme todella huonosti koulun ja töiden jälkeen. Nukuimme pari tuntia iltapäivällä kukkuaksemme sitten illemmalla kun olisi ollut aika joutua pehkuihin, että olisi pirteänä taas seuraavan päivän. Mietin, kuinka pitkään tätä jaksaa? Käydä töissä ja sitten olla illalla kotona ihan raato. Kuopus on onneksi sellainen kun on, se itse ehdotti ruoan jälkeen, että "mennään sun sänkyyn köllimään ja mä kuuntelen äänikirjaa". Minä sain torkuttua ja poika kiehnäsi tyytyväisenä vieressä. Kun heräsin, oli sängyssä roikkumassa tällainen Batman-kuvaelma:




Eilen päätin varata työterveyteen lääkäriajan ja sainkin peruutusaikaa heti tälle päivälle. Vaikka eihän tälle asialle lääkärikään mitään mahda, mutta jos kävisi juttelemassa selviytymiskeinoista ja katsomassa taas missä mennään. Alkaa nimittäin olla jaksu aika kortilla jälleen. Olen myös kartottanut uusia ilmanpuhdistusmenetelmiä (aina pitää pysytellä ajan tasalla) ja jutellutkin yhden kotimaisen putsarin valmistajan kanssa. Tämä kone tulisi kirjastosaliin. Katsotaan.

Minä en ole ollenkaan yksin tämän asian kanssa. Helsingin Sanomat uutisoi toissa päivänä altistuneista opettajista ja oppilaiden oireilusta. Kertomukset olivat hyvinkin tuttuja. Eniten minua kuitenkin huolestuttaa lapset. Ne, jotka eivät osaa oikein kuvailla kurjaa oloaan, joiden sairastelu laitetaan automaattisesti sen piikkiin, että päiväkodissa ja koulussahan aina kulkee pöpöjä ja sairauksia piisaa. Tottahan se on, mutta niin on sekin, että aika moni kuntien kiinteistöistä on vanha ja vanhanaikainen, mitä vaikkapa ilmanvaihtoon taikka talotekniikkaan tulee.

THL on tehnyt tutkimuksen (jota en tähän hätään löytänyt, mutta siihen viitataan mm täällä) jonka mukaan jopa liki joka toinen lukio tai ammattikoulu kärsisi sisäilmaongelmista. Vaikka muistetaan, että sisäilmaongelmia on erilaisia ja eri asteisia, on luku silti huima. Jos lapsemme viettävät 6-8 tuntia päivässä 2-19 -vuotiaina rakennuksissa, joissa sisäilma ei ole kunnossa, räjähtää meille jossain vaiheessa aikamoinen kansanterveydellinen pommi. Tuula Putus vilauttelee jonkinlaisia lukuja tässä artikkelissa. Vaikka kaikki eivät sairastu tai altistu, mutta kun on laskettu, että yksikin astmapotilas maksaa 200 000-450 000 riippuen siitä, onko potilas lapsi vai aikuinen, ei summa ole ihan vähäinen. Astma on neljä kertaa yleisempää homeista kärsivillä ihmisillä kuin verrokeilla.

Eilen oli samaisessa lehdessä juttu, että kolme professoria kaipaili homesairauksiin erikoistuneita terveydenhoitoyksiköitä. Se olisi kyllä tervetullut lisä, koska liian usein terveysasemalla ei ole riittävää tietoa ja osaamista tässä monisyisessä asiassa. Oireita vähätellään, potilaiden korvien väliä epäillään. Melko raskasta, kun päällä on sairastelukierre, kenties omaisuuden menetys (jos homeongelma on kotona) tai mahdollinen työkyvyttömyys (jos se on työpaikalla).



***



Meillä on, paitsi värkätty legoista, myös pohdiskeltu syntyjä syviä:


Jos Mutanttininjakilpikonna ja Ninjamangusti taistelevat, kumpi voittaa?

Onko pingviineillä sieraimet?

"Miten pienet lepakot oppii nukkumaan pää alaspäin?"
- Hmm, ehkä niitten äitilepakko opettaa ne.
"Mutta entä jos ne ei saa unta?"

Tuleeko päättömistä tipuista päättömiä kanoja?

17 kommenttia:

  1. On se kyllä kamalaa, että on pakko käydä töissä sellasessa paikassa, joka on terveydelle vaarallinen... ja tietysti vielä pakompi käydä koulua.
    Näin just viimeyönä unta, että meille oli tullu kauhea kosteusvahinko...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, sun unesi ei varmastikaan ollut enneuni, soivitaan niin!

      Onhan tää aika hurja ja kurja tilanne mutta näillä nyt mennään päivä kerrallaan... Plääh!

      Poista
  2. Väärin, epäreilua ja kurjaa!
    Kummallisia nää homejutut. Meillähän oli töissä myös kosteusongelma ja moni oireili. Työnantaja maksoi kolmelle (!) kahdestakymmenestä tutkimuksen veren homepitoisuuksista, mä olin yksi niistä (vaikkei mulla oireita ollutkaan, mutta työskentelin paikassa, jossa hometta oli ihan näkyvillä). Mulla oli osa lukemista kolmenkertaisia verrattuna suosituksiin. Lääkäri totesi vaan, että "pitoisuudet ei poistu koskaan, ja voi siis olla ihan hyvin mahdollista, että oot saanut ne jo lapsena mummolan kellarissa, ihan yhtälailla kun nyt hometyöpaikasta." Se siitä sitten. En jaksanut viedä asiaa eteenpäin, koska oireitakaan ei ollut. Olin vain iloinen, kun työsuhde päättyi.
    Kuitenkin jäi olo, että asia oli jollainlailla kummallinen.

    Meillä kysyttiin aikoja sitten, että onko silmässä ilmaa. Vastasin, että ei. Miten se sitten voi puhjeta, kysyttiin.... Aivan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää lasten suusta on ihan parhaita! Ja lasten aivoituksia ei oikeesti tajua ennen kun vähän miettii ja kyselee. Miten paljon meiltäkin menee ohi sellaista mitä ei tiedetä niiden päässä liikkuvan, kun ei jutella tarpeeksi. Musta hyvä esimerkki tästä on, kun käytiin monta kertaa ennen magneettikuvausta läpi mitä sairaalassa tapahtuu. Kanyylit, ravintotipat, esilääkitykset ja nukutus jne. Kuopus sitten kysymään multa, että "Miks sitä ruskeeta jauhetta laitettiinkaan?" Mä olin ihan että mitä, kunnes selvisi, että se oli mielessään kuvitellut ravintoliuoksen olevan ruskeaa puuteeria ;-)

      Nää homeasiat on aika hankalia ja monisyisiä, totta tosiaan! Joissain paikoissa jotkut oireilee ja toiset ei. Toisille kehittyy kunnon altistus ja pahimmassa tapauksessa monikemikaaliyliherkkyys ja jotkut vaan porskuttaa. Toilla näkyy verikokeessa vasta-aineissa plussaa ja joillain homeallergian merkkejä, mutta ei edes kaikilla oireilevilla. Se, mikä on joka tapauksessa hyvä, on etttet enää ole töissä kyseisessä paikassa.

      Mukavaa päivää Helmi!

      Poista
    2. Samoin sulle! Ja ehkä yllätyksellistäkin... ;)
      Aivan, jännästi nuo mukelot asioista ajattelee, ei sitä osaa aina tarpeeksi rautalangasta edes vääntää..
      Jäin vielä pohtimaan, että jos "homeet pysyy veressä aina", niin voikohan ne aiheuttaa oireita joskus tulevaisuudessa, vaikka homepaikassa en enää työskentelekään eikä oireita ole nyt? Ööö...vierasta asiaa kaikkityynni...

      Poista
    3. Mä luulen, että se lääkäri on tarkoittanut, että igG- tai igE- vasta-aineet pysyy veressä.

      http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=alg00048

      Se mekanismi toimii yleensä niin, että jos on aikanaan altistunut homeille, voi saada milloin vain uudestaan oireita jos oleilee paikoissa joissa on hometta. Se itse altistus ei siis koskaan häviä mutta sen kanssa voi elää jos välttää paikkoja joissa tulee oireita.

      Poista
  3. Kamala tilanne, kun vapaalla pitäisi vain nukkua jaksaakseen töihin. Ei kivalta kuulosta. Homealtistus ei ole häävi juttu, ei kertakaikkiaan. Ja se, miten sitä vähätellään, niin se ei mene jakeluuni. Jos osataan sanoa, että on esim astma, reuma, jalka poikki ymv ja toimitaan ja hoidetaan sen mukaisesti..mutta kun puhutaan homeongelmista, niin melkoisen moni taho vaikenee koko asiasta! Korvienvälissähän se vika...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanopa, vilukissi, muttta... Onneksi meillä sentään työterveydessä on valistunuttta porukkaa ettei tarvi ihan tuulimyllyjä vastaan taistella. Sainkin tänään sairaslomaa että elimistö saa vähän toipua ja että keuhkolääkäri ehtii tarkistaa keuhkojen kunnon. Viime vuonna näihin aikoihin kärsin keuhkokuumeesta ja sitä ei nyt oikein passaisi saada.

      Poista
  4. On pingviineillä sieraimet :) Meillä vaikein kysymys oli noin kymmenne vuotta sitten, kun esikoinen kysyi paljonko sinivalaan kieli painaa. Muistin vasta pari vuotta sitten etsiä vastauksen, mutta hän oli tyytyväinen. Niin, se painaa afrikkalaisen urosnorsun verran.

    Harmi tuo home. Tuntuu, että sekin lisääntyy koko ajan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wow, enpä tuota tiennyt minäkään, nimittäin sinivalaan kielestä! Meillä viive saa olla korkeintaan päivän ;-)

      Ainakin tietoisuus homeesta lisääntyy, ja kai itse homekin. Taitaa nykyrakennustekniikassa olla paljon parantamisen varaa.

      Poista
  5. Mitä tipulle tapahtuu? Saiko se päänsä kiinni?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä ostettiin silloin kranssia varten jokunen
      ( http://marjaananmaja.blogspot.fi/2014/02/tusina-ja-toinenkin-tipuja.html )

      - joukkoon mahtui muutama sekundakin. Liimataan nuo kranssiin joka tapauksessa, päineen tai ilman ;-)

      Poista
    2. Hyvä, että kakkosluokankin tiput pääsee kranssiin. Huolestuttaa joskus tuollaiset. ;D

      Poista
    3. Joo ehdottomasti, meillä ei syrjitä!

      Hyi niitä jotka roskiin laittaisivat.

      Mulla on läheinen suhde pääsiäistipuihin - lienee perinnöllistä - koska aina kun ajattelen niitä, muistan äitini. Kastelivat rairuohoa suihkupullolla kun esikoinen oli pieni. Tiput siinä kastuivat menossa ja menivät aika surkean näköisiksi. Esikoisella oli tullut sääli ja äitillä kans. Yritti siinä sitten mummo föönata tipusia kuntoon. Tuo mielikuva tipua hiustenkuivaimella kuivattavasta äidistäni on aina edustanut mulle sitä ääripäätä asioissa, joita isovanhemmat ovat valmiita lastenlastensa eteen tekemään ;-)

      Poista
    4. Nyt tuli äitiä ikävä :-) Hän toki mikään super mallimummu ollut mutta parhaansa yritti :-) Inhimillinen ja lämmin - toisin kuin anoppi joka on kylmä kapakala, appivanhemmat asuvat vieläpä samalla kylällä (muuttamalla muuttaneet), mutta ei ole heillä mitään kontaktia pojanpoikiin nykyään. Surullista.
      -a

      Poista
    5. Mun äitini asuu ihanasti lähikaupungissa ja on just sopivatn lähellä/kaukana ;-) Hän on aina ollut hyvin korrekti siinä, ettei tuppaudu eikä neuvo, mutta auttaa kyllä auliisti kun tarvitaan. Äidit on ihania!

      Mitä anoppeihin tulee, olen kuullut paljon tuollaisia kapakalatarinoita - lapset sitten valitsevat aikanaan itse kenen kanssa ovat tekemisissä ja kenen eivät. Minusta heillä on siihen täysi oikeus. Ystävät voi valita mutta sukulaisia ei vai miten sen nyt meni?

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana