Sivut


maanantai 10. maaliskuuta 2014

Hyvä viikonloppu

Nyt on jo vähän parempi...

Sitten viime kuuleman olen ehtinyt monenlaista.

Kärsinyt homeoireista ja nukkunut väsymystä pois. Perjantaina otin kahdet päiväunet, yhdet ennen kun hain kuopuksen ja toiset, kun hän oli tullut kotiin ja pelasi käsikonsolillaan. 

Olen myös nukkunut pitkiä yöunia vaikka joutunutkin heräämään kovin aikaisin. Silti heräämiset ovat olleet ihania, kuopus kömpii viereeni ja köllitään hetki kainalokkain. Minä jatkan vielä torkkumista sohvalla lasten ohjelmien aikana. 

Hain perjantaina kuopuksen koulusta kun hän oli tekemässä opettajan kanssa magneettikuvauksen vuoksi väliin jääneitä tehtäviä. Kuulin, että hän oli pitänyt luokan edessä tuntia lepakoista ja opettanut myös lepakkomatematiikkaa. Opettaja oli antanut demonstroida miten lepakot nukkuvat, ja kuopus oli roikkunut pää alaspäin pulpetista. Nostan opettajalle hattua ja sanoinkin sen.

Esikoinen sai välitodistuksen ja oli nostanut keskiarvoaan 8.2:sta 8.9:ään lukuisista poissaoloista huolimatta. "Ja mä en ees panostanut." Totesin, että jos panostaisi kevään, olisi se aika hyvä juttu. Me olemme ruukanneet äitini kanssa vähän palkita rahallisesti häntä hyvästä koulumenestyksestä. Jossain vaiheessa sopimus oli, että kymppi kympistä, mutta se purettiin, kun ketku esikoinen oli tehnyt saman diilin kummankin kanssa ja vetäisi seitsemän kymppiä todistukseen ja koitti netota 140€. Tuo poika on ysin oppilas ja ylikin, mutta homeoireet, poissaolot ja murrosikä ovat jonkin verran vaikuttaneet koulunkäyntiin. Olen tästä korjausliikkeestä kovin onnellinen - ja pojastani ylpeä, tietty!

Olen leikkuuttanut entistä lyhyemmän tukan.

Olen katsonut kainalokkain kuopuksen kanssa Voice of Finlandin ja se hihkaisi: tuossa on taas se Hintelä!



Bongannut vessastamme Batmanin


Kuvagooglasimme lepakkoja ja aika hulvattomia otuksia ne ovat. Varsinkin Pteropus giganteus johon en haluaisi törmätä pimeässä. Siipiväli voi olla 150cm, on siis osapuilleen tuollainen kuopuksen kokoinen liitäjä. Hrrr. Myös Batmanin hikipediasivu aiheutti tyrskettä. Niin lapsellinen minä olen.

Olen lukenut yhden kirjan loppuun ja aloittanut toista. Dekkareista pitäville voin lämpimästi suositella Harlan Cobenin uusinta, Lupaa ja vaikene. Aivan yhtä koukuttava kuin kaikki edeltäjänsäkin. Piti väsymyksestä huolimatta ahmia päivässä, parissa. Sen jälkeen aloitin Delacourtin Katseenvangitsijat, joka oli viihdyttävä, mutta ei kyllä yltänyt edeltäjänsä, Onnen koukkuja -kirjan, tasolle. Se oli oikea makupala!

Käyttänyt kuopusta ystävällään ja tehnyt sillä aikaa esikoisen kanssa hakemusta vakuutusyhtiölle. Leivänpaahdin iski kipinää esikoisen huoneessa, nostatti virtapiikin ja tuhosi tietokoneen ja tv:n. Gnjäääääh, arvatkaa olisiko minulla varaa  tällaiseen.

Syönyt pizzaa.

Käynyt saunassa.

Katsonut Avaran luonnon.

Istunut ystävän kanssa iltaa. Miten se piristääkään!

Käynyt Luonto ry:n kokouksessa ja vienyt sinne kasakaupalla esikoisen leipomia pullia.

Kaiken kaikkiaan olen - kuitenkin - viettänyt hyvän viikonlopun.
Nyt voi aloittaa taas uuden viikon!

12 kommenttia:

  1. Toivottavasti vakuutus korvaa. Virtapiikit ovat kurjia ja yllättävät rahanmenot! :(

    Teillä on ihana Batman! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Batman vilahtelee nykyään todella usein täälläpäin!

      Sain jo vakuutusyhtiöltä postia, että pitää teettää korjausarvio. Pikku puuhastelua lähi aikoina luvassa, mutta jospa ne jotain korvaisi. Uuden paahtimen tilasin ihan omalla kustannuksella ;-)

      Poista
  2. Homeoireista tuli mieleen et tämän päivän Hesarissa on juttua homealtistuneista opettajista ja siitä miten hekin joutuvat dissauksen ja vähättelyn kohteeksi. Se on ilmeisesti kaikkialla samoin, vakavasti ei oteta. Käsittämättömän neuvostoliittolaista menoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä luin ne kaikki!

      Kaikkein huolestuttavintahan se on lasten kohdalla. Aattelepa sellaista päiväkoti-ikäistä, joka koko hoitouransa käy rakennuksissa joiden sisäilmassa on jotain häikkää. Siitä tulee aika pitkä kakku kun laskee koulun päälle. Meillä on oikeasti aikamoisen kallis kansanterveydellinen pommi edessä jollei kunnat korjaa ajoissa :-(

      Poista
  3. Erityisen hienoa on tuo esikoisen petraantunut koulumenestys , onnea ylpeälle äidille ja esikoiselle myös ! Kokemusta on täälläkin murkkuikäisen lukuhaluista, jotka ovat välillä olemattomat , vaikka tahtookin hyviä numeroita ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiittis, mä koitin sitä tsempata ja sanoin, että jos kevään sit ihan oikeasti panostaisi. "Ei jaksa" oli vastaus... HUokaus! Mä keksin jonkun lahjonnan vielä tähän keväälle ;-)

      Poista
  4. Onnea esikoisen suhteen ja Pienin on aika metka. Kiva, että teillä on oma Batman, siitä voi olla yllättävää iloa :D

    Minkälaiseen lukioon tai muuhun teiltä pyritään? Meillä esikoinen hakee luonnontieteelliseen lukioon, toivon vain että pääsee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä on samat ajat... Esikoisen olisi ollut ehkä hyvä pyrkiä naapurikaupungin lukioon, jos sieltä olisi löytynyt puhtaampi (tosin ei sekään varmaa ole). Ei vaan vielä ole henkisesti valmis tekemään näin suurta liikettä, muutosta, niin, että kaveripiiri vaihtuisi jne. Omassa lukiossa on se hyvä puoli, että henkilökunta on jo yläasteajoilta tuttua, joustoakin löytyy ja matka ei ole pitkä. Katsotaan nyt, miten sujuu tän altistuksen kanssa.

      Mä pidän peukkuja luonnontieteellisen suhteen -oikein varpaiden kera ja tosissaan!

      Kuopus on kyllä piristävä tapaus ;-)

      Poista
  5. Sun täytyy investoida ylijännitesuojiin niin ei tule enää virtapiikkejä. Kauhea mua, ehdottelen täällä vaan lisää rahanmenoa, mutta säästyy uusilta vahingoilta :)

    VastaaPoista
  6. Kiva viikonloppu, paitsi oireet, niille iso pöh.
    Batman on niin mainion vekkuli, saa hymyn huulille aina. Hintelä nauratti mua silloin ja nyt!! Kai sä oot laittanut Elan fanisivuille tiedon uudesta nimestä ;)
    Toivotaan, että viikko on mukava ja oireetkin pieniä! Ainakaan ei tiedä, mitä ylläreitä tulee eteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kaveri se piristää vaikka muuten kurjempi päivä olisikin ;-)

      Elastinen on toistaiseksi autuaan tietämätön uudesta lempinimestään... Hih!

      Mukavaa viikkoa meille kaikille!

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana