Sivut


tiistai 11. joulukuuta 2012

Innostuin iglusta

Minä en ole koskaan onnistunut tekemään piparkakkutaloa. Tai sellaisia parin tuuman kokoisia väkersin jonain jouluna montakin ihmisille lahjaksi, mutta isoissa en saa seiniä pysymään kiinni toisissaan, en sitten millään. Ei siis ihme, että innostuin ihan täysillä, kun löysin ihanasta Sairio -blogista tämän mainion idean: piparkakkuiglun! Ei kuulkaas muuta kun esikoiselta taikina tilaukseen ja kuopuksen kanssa hommiin.




Joo, jotenkin erilaiselta tuo minun kötöstykseni näyttää kuin Koululainen-lehden alkuperäinen, mutta kelpaa meille. Sitä paitsi meillä oli ihan hurjan hauskaa kun tuota tehtiin. Ja kukaan ei tietenkään huomaa eikä huomauta, että saimaannorpat eivät asu iglussa, sovitaanko niin?!? Ne olivat ainoat etäisestikään samaan teemaan soveliaat muotit jotka löysin. Kuopus koitti ujuttaa mukaan "napapiirin possuja" mutta en kelpuuttanut. Sai se paljon muutakin aikaiseksi samalla kun minä värkkäsin taikinalevyjä kulhon ja lasin päälle.




Kuvassa on vasemmalla hullu robottileipuri, ylhäällä vasemmalla "pelkkä leipuri" ja oikealla "hovimestari tai joku sellainen työmies". Alhaalla keskellä kukas muukaan kuin puuseppä ja oikealla sitten "presidentti, jolla on tonttulakki päässään". Jää kuulkaas Sale toiseksi tuolle kaverille. Niin, ja tehtiin me ihan normaalejakin pipareita.


11.


Kyllä se joulu sieltä tulee. Minulla on jo kaikki lahjat ostettuna! Tonttumaista tiistaita.

10 kommenttia:

  1. Toi igluhan on hemmetin hyvä idea! Ei aina kaiken tarvitse olla niin perinteistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei todellakaan. Ainakaan meidän perheessä! Eikä tarvinut seiniä kiinnitellä ;-)

      Poista
  2. No niin, tollaista mäkin tavoittelin. :-D Voiskohan muuten tällä tavalla tehdä neliönkin ja välttyä siltä vihonviimeisteltä suorakaiteiden mittaamiselta ja kiinniliimaamiselta? (Siinäkin epäonnistumisessa on kokemusta: http://sairio.wordpress.com/2012/03/19/piparitalo/)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Neliökin voisi onnistua - jos ei vaadi ihan graafisen tarkkoja kulmia.

      (Ja ei näköjään vaadita - kävin kurkkimassa tuon linkin. Upeat koristeet. Sillä mäkin aina koitan pelata kun vähän tyylissä heittää...)

      Poista
  3. Ihan mahtava iglu!
    Tiirasin noita piirrustuksia ennen kun luin sen tekstin ja meinasin että niissä on kaikissa äiti. Ja ihan hyvinhän noi toimisi äiti-sanan määritelmänäkin.
    "Äiti" [äiTIIIIII] - hullu robottileipuri tai toisinaan pelkkä leipuri, hovimestari tjs työmies, toisinaan myös puuseppä sekä presidentti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska lapsus! Musta ainakin tuntuu, että olen kyllä ihan tuota kaikkea ja vielä vähän päällekin. Huokaus!

      Mutta onneksi on näitä onnenhetkiä. Kuten igluun sukeltavat norpat ja napapiirin possut - jotka syötiin!

      Poista
  4. Aha, vaihtoehtojoulua, vaihtoehtojoulua! Saatan innostua jopa iglun tekoon; monenlaisia piparitaloja on vuosien varrella tullut tehdyksi, mm. Muumitalo ;-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se taitaa olla teema tänään!!!

      Sä osaat tehdä oikeitakin piparitaloja - kade kade kade - meillä sitten tehdään mitä osataan. No, olen minä tuohon tyytyväinen, musta se noin just sopivasti hassu!

      Poista
  5. Siis mäkin haluan norppia ahmivan kilpparipiparitalon. Eiku siis iglun, mutta kun mun hullu mieleni näki sen ensin kita ammollaan olevana kilpparina. Mutta mä nyt näen muutenkin kaikenlaista, josta kannattaisi olla välillä vaan ihan hiljaa. Esimerkiksi pimun päiväkodissa piirtämä purjevene oli mun mielestä sateenvarjo. Sehän vetäisi kauhean ällitällikohtauksen täydellä 4-vuotiaan raivollaan. Mistäs mä olisin voinut tietää, kun siinä ei ollut otsikkoa eikä tekstiä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina ei voi tietää (kuten esimerkiksi noista kuopuksen piirustuksista...)!

      Ja kilpparimielikuvasta otan täyden vastuun, koska harvemmin iglut oikeasti on vihreitä. Meillä ei ollut valkoista tahnaa enkä jaksanut ruveta tuusaamaan tomusokerin ja veden kanssa.

      Kiva kun olet palannut opintojen ihmemaasta!

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana