Sivut

torstai 15. marraskuuta 2012

Marraskuun kolmas torstai

Alkuviikon kiukku on laskenut ja sain kuin sainkin kuopukselle koko viikon lepoa eskarista. Menee isälleen täksi ja huomiseksi päiväksi, tiistain ja keskiviikon minä hoidin poikaa kotona. Viikonlopun otamme vielä rauhallisesti joten eiköhän tämä tästä. Vähän meinasi aika tulla pitkäksi neljän seinän sisällä, mutta tänään on paitsi tilipäivä, myös marraskuun kolmas torstai. Tiedättehän, että se tarkoittaa, että Beaujolais Nouveau -viini on valmista ja sitä saa Alkosta. Siispä sinne, ja muutenkin ostoksille markettiin samalla kun vien kuopuksen isälleen ja ennen kun menen iltavuoroon. Pitääköhän tänään jo vähän maistaa vai maltankohan odottaa huomiseen?


Sulatettiin kynttilänjämiä, värkättiin sydänlanka ja annettiin jähmettyä. 


Ihan kivoja hommia meillä oikeasti oli sairaspäivinä. Kuopus leikki legoilla, väritti miljoona Angry Birds-värityskuvaa ja ratkoi puuhatehtäviä. Katsoimme Tohtori Sykeröitä, köllöttelimme kainalokkain sohvalla, luimme. Saipa hän jopa ylimääräisen pelivuoronkin. Paistoimme eilen myös pipareita esikoisen edellispäivänä tekemästä superherkullisesta taikinasta - koska taikina se kyllä on ihan parasta! Parempaa kuin valmiit piparit. Teimme kynttilöitä myös. Jotenkin nämä hommat nyt lipsahtivat taas joulun tunnelmiin. Ja olihan meillä glögiäkin. Vain riisipuuro puuttui, mutta sitäkin jo syötiin ihan vasta.




***

Ruoasta puheenollen. Huomasin yhtenä päivä, että lisukkeeksi suunnittelemani couscous oli kovin vähissä, ja kun kuopus nyt ei söisi mukisematta mitään muuta kuin pastaa, ajattelin ovelana saada ns. kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Olin myös idättänyt vihreitä linssejä, mutta kuopus ei suostunut niitä edes maistamaan, kun edellisestä kerrasta oli niin kauan, ettei muistanut miltä maistuvat. Sanoin hänelle, että saa lisukkeeksi couscousin sijasta pastaa jos syö vähän linssejä.


"Oliko tuo sellainen houkutus?" hän kysyi heti.
"Ei, se oli lahjontaa." (No en sanonut, mutta hymyilytti. Koita nyt näitä sitten tässä kiristää, lahjoa ja uhkailla, kun kohta ne tuntee koko repertuaarini.)

2 kommenttia:

  1. Hienoa ajanviettoahan teillä on ollut, lapsista on varmasti mukavaa kun olet noin aktiivisesti mukana touhuamassa, esim. noi kynttilät. Lahjonta on ihan turhaa hommaa niinkuin sanoit, päinvastoin pitää olla tarkkana ettei tule itse vedätetyksi ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii, muun ajan makailinkin sohvalla taikka vietin nettielämää ;-) mutta joo, tulee sitä onneksi välillä puuhailtuakin. Tänä aamuna leivottiin lisää pipareita kuopuksen isänkin luo vietäväksi.

      Minusta lahjonta on aliarvostettu konsti lastenkasvatuksessa... Toki silloinkin saa olla tarkkana, ettei kohta äitäänkin älykkäämmät lapset vie kuin sitä kuuluisaa pässiä narussa.

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana