Sivut

maanantai 29. lokakuuta 2012

Villiä elämää viikonloppuna

Minun viikonloppuni meni kyllä mainioissa merkeissä. Perjantai-ilta oli varsin rauhallinen koti-istuskeluilta. Kavareina kynttilöitä, kutimus ja kirja. Juuri ja juuri pysyin hereillä siihen asti kun teini tuli nuorisotalolta kotiin. Hyvässä järjestyksessä. Hän jäikin sitten katselemaan televisiota kun minä jo painuin pehkuihin, ja aamulla taas minä heräilin aikaisin kirpputorille ja teini jatkoi kuorsaamista. Olemme totaalisesti eri rytmissä, mutta sitä se ikäero teettää.

Kirpputorilla minut valtasi taas suunnaton yhteenkuuluvuuden tunne. Jotakuta voisi ahdistaa näin pienellä paikkakunnalla, kun suunnilleen jokainen myyjä ja asiakas on tuttu. Minua ei, nautin suunnattomasti ja taas, taas kerran voin todeta, että olen tehnyt oikean ratkaisun muuttaessani tänne. Niin, ja tienasinhan minä muutaman euronkin, todella. Ainakin saunasiiderit sain ostettua niillä rahoilla.




Kaupunkiin en sitten enää jaksanut lähteä, kun edelleen oli vähän sellainen olo, että flunssaa pukkaa. Mutta onneksi on ystäviä. Kyyditsin ystäväni yhtä aikaa esikoisen kanssa asemalle ja siitä hyvästä hän kävi hakemassa kaupunkiin tulleen paketin. Se sisältää voileipägrillin. Vekotin on mielestäni aikamoinen turhake, mutta teini sitä niin intohimoisesti syntymäpäivälähjaksi toivoi ja kun löysin sen huokeaan 15€:n hintaan, en voinut olla tilaamatta. Viime vuonna esikoinen sai lahjaksi yleiskoneen ja täytyy sanoa, että siitä on ollut kyllä hyötyä koko perheelle. Ehkä tästäkin?

Hain samalla reissulla saunasiiderit ja kyllä oli kylällä väkeä. Vaaliväkeä. Kävin kehumasssa yhden Kokoomuslaisen, koska mies pitää mielestäni todella ansiokkaasti kiinni periaatteista ja äänestää oman päänsä eikä ryhmän mukaan. Lisäksi uskaltaa sanoa mielipiteensä, vaikka siitä ei aina todellakaan tykätä. Totesin, että harmi, kun en voi sinua äänestää (sydämeni sijaitsee paljon vasemmammalla) mutta halusin antaa positiivista palautetta. Siitä sukeutui oikein hyvä keskustelu. Aina kannattaa avata suunsa, sanon minä!




Lauantai-ilta olikin sitten melkein perjantain toisinto, paitsi että koitin saunomalla tappaa tautia ja painuin pehkuihin juuri silloin kun mieli teki. Kovin on villiä minun elämäni. Sunnuntaina äitini mies toi molemmat pojat kotiin ja päivä sujuikin pelaillessa ja halaillessa. Kuopus jo kysyy pitkän viikonlopun isällään oltuaan, että "onko tänään, äiti, peli- ja halipäivä?" Melkein aina on. Ilta olikin sitten vaalivalvojaisilta, ja lopputuloksessa on kuntamme osalta aika lailla pureskeltavaa. Palaan asiaan.

***

P.S. Kuvat on otettu viikonlopun aikana etu- ja takapihaltamme. Eikö ole uskomatonta, että lokakuussa näyttää tuolta?!?

6 kommenttia:

  1. No sulla on ollut sitten hyvä viikonloppu, hieno juttu! Lunta on täälläkin, tosin ei noin paljon vaan maa on juuri ja juuri lumen peitossa. Riittäisi kyllä vallan mainiosti mulle. Voileipägrilli on hyvä vehje, rakastan sellaisia paahtoleipiä joita lätkäistään kaksi päällekkäin ja väliin kaikkea hyvää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli hyvä ja rentouttava, niin kuin asiaan kuuluukin. Minä olen huono syömään leipää (en karppaa, en todellakaan, pois se minusta, en vaan koskaan ole osannut puputtaa leipää) mutta ehkä tuon avulla oppisin. Sulanutta juustoa, nam!

      Mukavaa alkanutta viikkoa.

      Poista
  2. Meilläkin on voileipägrilli kaapissa.. harvoin se tulee sieltä kaivettua mutta ai hitto että onkin herkkua sitten kun jaksaa vaivautua! Nam! =)
    Mukavalta kuulostaa viikonloppusi! Melkein yhtä hurjalta kuin meidän, saunottiin, siivottiin ja olin töissä. Hurjaa! =)
    Minun ehdokas ei päässyt läpi, jäi 7. varasijalle. Höh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun ehdokkaani pääsi, mutta muuten olen kyllä aivan järkyttynyt vieläkin.

      Jos olisi se grilli (siis paketista poistettuna) söisin kyllä juustoherkkuleipäöverit. Auttaa kaikkeen, takuuvarmasti ;-)

      Poista
  3. Viikonloppusi kuulosti ja vaikutti tosi mukavalta. Ei niin kiire minnekään, lupa vaan olla ja köllötellä.Itsellänikin oli aikoinaan tuollaisia viikonloppuja. Meni totutellessa siihen, että yllättäen lapset olivatkin isällään ja kaikki aika oli vain itselleni ja sitten kun siihen tottui,niin he lensivätkin kokonaan pesästä pois. Nauti olostasi! Ja voileipägrillistä! Joo, täälläkin on talvi, toki lumi menee varmaan pois mutta talvi pääsi yllättämään mutkin (pesemättömät ikkunat), aivan kuin autoilijatkin aina talvi yllättää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ainakin tänä aamuna jo kovaa vauhtia on pois menossa tuo lumi. Järkyttävässä sohjossa sai koittaa pysytellä urilla kun poikia vein tahoillensa.

      Mutta pitkä olisi talvesta tullut, jos nyt jo pysyvä lumi olisi jäänyt. Ja vara-avaimet kinokseen piiloon kans.

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana