Sivut


torstai 7. kesäkuuta 2012

Tikapuita pitkin taivaaseen

Vaikka kesällä reviiri laajenee ja vietetään yhä enemmän aikaa terassilla, "kesähuoneessa", en malta olla mainitsematta näitä pieniä uusia sisustuksellisia seikkoja meillä sisälläkin:


Terveisiä Omapäiselle arkeilijalle

Jostain syystä oli ihan pakko saada nämä tikkaat. Loppusijoituspaikka on vielä vähän auki, mutta tällä hetkellä ne palvelevat koruhyllyä vastapäätä huivien säilytyspaikkana. Huiveja on toki oikeasti paljon enemmänkin, mutta siirsin ne kuvauksen ajaksi pois - muuten ei olisi tikkaista näkynyt juuri mitään. Kengät, laukut ja huivit, niitä ei vaan naisella voi olla liikaa!

Vähän ennen koulun päättymistä esikoinen toi kotiin viimeisimmän käsityötunnin tuotoksensa. Minusta tämä on aivan ihana, se pääsi heti olohuoneeseen kunniapaikalle. Arvosana tästä oli 8+ ja pistää miettimään, minkänäköisiä ne kympin työt ovat. Sama se, me nautimme tästä ja minä olen ylpeä äiti.



Ei se sininen pallukka päässytkään terassille. Se oli ihan selkeästi väärää värimaailmaa. Mutta vessaan se sopikin kuin nenä päähän. Ja vihreä ja punainen taas ovat juuri terassille tarkoitetut.

Ylempi esikoisen ja alempi kuopuksen



Hmm, voisikohan terassillekin laittaa taulun? Minulla olisi nimittäin täydellinen sellainen tarjolla:

Kuopus kevät 2012
***

Sateinen päivä eilen. Kuulemma Jeesus pissii.
Mistä se näitä keksii, ateistin lapsi?

6 kommenttia:

  1. Herrajjjestas tuota esikoista ja sen taitoja!
    Ihan on kirstu kuin papan tekemä.
    Kuopuksen lausahdus hörähdytti ihan ääneen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla tuli pappa mieleen myös heti. Odotahan, kun näet se luonnossa!

      Poista
  2. No huh, nuohan on oikeasti kivan näköiset! Kuvittelin jotkut rappioromantiikkaa edustavat parin metrin korkuiset tikkaat, joista maali on hilseytynyt pois...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bambu on mun suosikkini, yksi lamppukin on bambujaloilla.

      Ja joo, ei, ei SELLAISIA tikkaita meille, eikä heinäseipäitä ;-) Voitko uskoa, että Helsingissä myytiin - ja ostettiin - heinäseipäitä 20€ kappale. Olen joskun huvinpäiten laskenut paikallisen terassin aidan arvon tällä kurssilla. Oli muuten melko tyyris!

      Poista
  3. Upea kädentaidon näyte on arkku! Syystä olet ylpeä. Samoin nuoremman taide ihastuttaa!
    Tikkaat on taas hyvä idea huivien säilytykseen :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ja kyllä olenkin ylpeä noista kavereista. Itsestäni en niinkään: tänään ostin kehyksen kuopuksen taululle ja nyt en löydä sitä piirrosta mistään. ...kele

      Ei pitäisi ikinä siivota, niin se vaan on!

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana