Sivut


lauantai 5. toukokuuta 2012

Äiti on nyt vähän väsynyt

En minä uskonutkaan, että ero menisi lasten osalta ihan kivuttomasti, mutta täytyy sanoa, että elo on tällä hetkellä aika hmm...haastavaa. Kuopus on alakuloinen ja herkästi "sattuu" joka paikkaan. Kaikki pienetkin vastoinkäymiset kasvavat vuoren korkuisiksi. Tarhaan jääminen on takkuista: "tulee ikävä". Aiempi parturissakäynti ja tämän viikon hammaslääkäri olivat molemmat kauhistuksia. Kuopus nyhjäsi sylissä naama minuun päin ja tuskin sai sanaa suustaan - todella epätyypillistä käytöstä tuolle sanavalmiille kaverille.


Ananas on arka asia

Onneksi kävi isällään yhden yön. Minä sain nimittäin eräänä iltana viikolla ennen sitä itkupotkuraivarin. Kuopus valitti, ettei vappu ollut tuntunut vapulta ja minulla napsahti. Kerroin, että on kiittämätöntä valittaa, kun näin melkoisesti vaivaa vappua varten: ostin serpentiinit ja ilmapallot, teimme esikoisen kanssa simat ja munkit ja kutsuimme vieraita... Tulipa mutistua sekin, että "saat kyllä olla ensi vapun isin luona" mutta tätä kuopus ei onneksi kuullut - oli jo ehtinyt paeta omaan huoneeseensa ja pamauttaa oven kiinni.

Sama juttu sitten seuraavana iltana esikoisen kanssa. Olin tilaamassa Jäätelöautosta kesäksi jäätelöitä. Tiesitekö muuten, että sieltä saa luomujäätelöä? No, joka tapauksessa olin valitsemassa luomujäätelöiden lisäksi yhtä (halpaa) jäätelölajitelmaa, kun rupesi kuulumaan nurinaa. Sai esikoinenkin kuulla pari sanaa kiittämättömyydestä ja päälle komennon liueta hyvän sään aikana omaan huoneeseensa, kun juputus ei ottanut loppuakseen. Meillä on molemmilla se paha tapa, että haluaisimme sanoa viimeisen sanan. Aika mahdoton yhtälö, mutta onneksi minä olen aikuinen ja minä määrään ;-)

Arjen ongelmat kyllä kasaantuvat aika lailla minun päälleni tässä kuviossa ja huomaan, että välillä pinna kiristyy.  No, lepo tuli todella tarpeeseen ja sain kootuksi voimia viikonloppua varten. Kyllä tämä tästä!

***

Pakko laittaa loppukevennykseksi erään uutuuskirjan kansi:

Pohjanmies: Oi miehen kaunis perse


Kollegani sanoin: Kaikkea sitä...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Marjaana