Sivut

keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Yhdessä vai erikseen?

Tänään saisivat naisetkin kosia mutta ei kiitos, ei tällä kertaa. Minä kosin kahdeksan vuotta sitten ja tiedätte miten siinä sitten kävi ,-)

Täytyy sanoa, että tätä nykyä olen vähän vähemmän liberaali - olkoon se miesten hommaa tästä lähtien, kuitenkin.



Minä kasvan
vaikka sinä et sitä haluaisikaan.
Olen tehnyt päätökseni.

Vaikka sinä et suostuisikaan
kasvun vaatimaan ponnisteluun
ei se estä minua.
Olen tehnyt päätökseni.

Minä päätän omasta elämästäni
niin kuin sinä päätät omastasi.
Mitä emme voi tehdä yhdessä,
se on kummankin tehtävä yksin.

En ole valmis mukautumaan sinuun
vain voidakseni olla kanssasi.
Minä kasvan myös yksinäisyydessäni.

En tarvitse lupaasi
syventääkseni elämääni
tai tullakseni siksi ihmiseksi
joka minussa haluaa syntyä eloon.

Sinun kanssasi tai ilman sinua
minä kasvan ja kehityn. Olen tehnyt päätökseni.



Tämä pysähdyttävä miete löytyi Ulrich Schafferin kirjasta Kasvan... ja elämäni uudistuu.

Nuo Schafferin pienet kirjat ovat iltaisin kovassa käytössä. Jos olen niin väsynyt, etten jaksa tarttua romaaniin, lukaisen usein ainakin yhden ajatuksen näistä. Todella usein ne kolahtavat, kuten tämäkin.

6 kommenttia:

  1. Oikein hyvä miete, kyllä kolahtaa. Kiitos Marjaana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mini, vereslihalla itsekin tuota luin. Mutta varmana tekemästäni päätöksestä!

      Poista
  2. Oikein osuvasti laitetut sanat!

    Muistan miten vaikea tuohon johtopäätökseen oli tulla; että ei voi mukautua toisen elämään, jos se kutistaa omaa itseä NIIN ahtaalle... Toisaalta, miten helppo oli hengittää, kun päätös oli syntynyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mags, tunsin juuri samoin. Päätös ei ollut helppo eikä syntynyt nopeasti, mutta oli sitten sitäkin vapauttavampi. Meillä taitaa olla enemmänkin yhteistä kuin mieltymys värikkäisiin kenkiin ja kauniisiin koruihin ;-)

      Poista
    2. No juu; en ole kehdannut kaikkiin lukemiini postauksiisi sitä sanoa: niin minäkin, niin mullakin, sama täällä... ;-D

      Poista
    3. Mags, saapi sanoa, koska välillä menee useita päiviä ettei kukaan kommentoi. Ja vaikka laskuri näyttää käyntejä, tuntuu silti joskus, että itsekseen kirjoittelee eikä ketään kiinnosta ;-)

      Toisaalta sama ongelma mulla, en ihan joka koruusi kehtaa kommentoida. Mutta jatketaan sellaisella itselle sopivalla linjalla tässä kommentti-asiassakin.

      Aurinkoa päiviisi!

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana