Sivut


sunnuntai 12. toukokuuta 2019

On onni olla äiti

Olen herännyt huomaamaan, että äitiys ei ole sellainen itsestäänselvyys, jollaisena sitä nuorempana pidin. Kärsin kuusitoista vuotiaasta saakka kymmenen vuotta kroonisesta vauvakuumeesta ja sitten kun vihdoin päätin "tehdä" lapsen, yksin, koti-inseminaatiolla, se tärppäsi heti ensi yrittämällä. Jälkeenpäin ajatellen tämä oli kyllä melkoinen ihme. Samoin kuopuksen isän kanssa, kun olimme sitä mieltä, että nyt on oikea aika, tulin raskaaksi melkein heti. Minulla on ollut onnea ja arvostan sitä nyt todella, kun olen tutustunut tahattomasti lapsettomiin ihmisiin. En aina edes kehtaa kertoa esikoisen tarinaa...

Itsestään selvää ei myöskään ole hyvät ja lämpimät välit lapsiin. Tai omaan äitiin. Minä olen siinäkin suhteessa onnellinen. Äitini tukee minua, arvostaa tapaani olla äiti ja kasvatusmetodejani sekä niiden tuloksia. Poikia, jotka ovat erilaisia, mutta molemmat aivan huipputyyppejä. Omanlaisiaan. 






Kuopus oli tehnyt minulle koulussa kortin ja kirjanmerkin, jossa on omakuva. Tuon kuvan voi hyvin julkaista, koska siitä ei poikaa tunnista kuin oma äiti! Esikoinen taasen tuli äitini ja hänen miehensä kyydillä käymään, söimme äitienpäiväruoan porukassa.  Minä tein sitä verisuonet tukkivaa pastaa, Kaken kalaa koko porukalle. Jälkiruoan ostin eilen kirpparikahvilastamme.






Äitienpäiväruusuni on aika söpö pieni






joka jo pääsi ulos. Juuri tuon verran kestän multaa sisällä hetken verran.

Olihan teilläkin mukavat äitienpäivät myös?!?

16 kommenttia:

  1. On se tosiaan iso onni että on lapsia, elämä taitaisi olla kovin erilaista ilman heitä. Ihana kortti ja niin kaunis ruusu❤️ Leppoisaa äitienpäivää❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä näin on!!
      Sinne kans, leppoisaa äitienpäiväniltaa❤️

      Poista
  2. Olet kyllä ollut melkoisen kekseliäs ja rohkea nuori nainen! :D

    Hyvää äitienpäivää ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin sinne, Nelina♥

      Nyt mä oon kekseliäs ja rohkea nainen ;-)

      Poista
  3. Mun mielestä tuo sun esikoisentekotarina on niin ihana! Onko sulla SE muumimuki nyt kirjahyllyssä esillä? :D
    Ja näyttääkö kuopus kirjanmerkissä keskaria?!
    Sain mieki valkoisen ruukkuruusun ja ruuan abc:llä, vaikka olin kärttypää ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on se kaapissa ja nykyään siitä saisi parisataa (!) mutta enhän mä sitä voi myydä

      Hei ihan pakko oli laittaa se kirjahyllyyn, sittenkin. Kiitos ideasta ;-) Mustakin se tarina on ihana, ja olen kyllä siitä ja itsestäni aika ylpeä.

      Kuopuksella on joku muu käsimerkki, ok, tms, ei sentään äitienpäivälahjassa keskaria!!!

      Äidit saa olla kärttypäitäkin♥

      Poista
    2. Se oli hienoa, kun isäehdokkaitakin oli jopa valittavaksi asti - ei kaikilla äideiksi haluavilla oo :) muistan kyllä yhen tyypin, joka sanoi valinneensa lapsen isän sukunimen takia...

      Poista
    3. On se, mutta vähän outoa ja epätavallista, toki!!!
      Mutta sukunimellä ei mulla ollut mitään tekoa, mun nimihän lapselle - tietty - tuli ;-)

      Poista
  4. Kaken kala on parasta äitienpäiväruokaa ikinä. Kiitos siitä.
    Tämä on paras traditio meillä. Muitakin onneksi on.

    Ja ne ihanat pojat! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pojat on ihania - ja äidit!

      Me pidetään traditioista kiinni ♥

      Poista
  5. Hyvää äitienpäivää sinnekin :)

    Meillä käytiin ennen esikoista lapsettomuusklinikalla ja kun vihdoin tein oman pääni mukaan lääkkeidenoton, niin tärpääsi heti. esikoisen jälkeen olikin sitten hormonit suht mallillaan, mutta nuorimmaista saatiin kyllä muutama kerta odotella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sä tiedät sitten mitä mä tarkoitan ♥

      Ja kolme ihanaa poikaa sitten saittekin!!!

      Poista
  6. Kortti on "yybercool" kaikessa yksinkertaisuudessaan. Lapset on ihania <3 Täällä myös oli mukavaa ..kaffea ja ulkoilua, yhdessäoloa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No just niin kuin pitääkin ♥

      Ja yybercool-miekkonen ilahdutti ja sitten lähti leirikouluun. Ihan yksin kotona. Aikas kiva!

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana