Sivut


maanantai 6. helmikuuta 2017

Vielä vaan vapaata

Tämän päivän saan nauttia vielä vapaasta. Kuopus lähti kouluun ja esikoinen preliminääreihin. Minä vietän "ylimääräistä" vapaapäivää, koska eilen oli tosiaan yhdellä kylätaloistamme Runeberginpäiväjuhlat ja olin siellä töissä. Olipas taas mainio yhteisöllisyyden kokemus. Viimeksi kun kävimme samassa paikassa väistimme menomatkalla traktoria ja jämähdimme ojaan. No, nyt koitin turvallisesti pihaan päästyäni olla nerokas ja toiset huomioon ottava ja parkkeerata nätisti vähän sivummalle. Just! Lunta oli puoleen renkaaseen ja siinähän törötin. Sain heti kohta apua ja minut ja pikku Pösöni työnnettiin kantavalle maalle. Uskallankohan enää tuonne mennäkään?

Oikein oli mukavaa, torttuja ja kahvia, keittoa ja sämpylää. Haitarin ja sahan (!) soittoa, muisteloita ja runoja. Satuja taikka runoja minä en joutunut juurikaan lukemaan (tehtävä jota varten alun alkaen paikalle menin, ja pitämään kirjanvaihtotoria myös) mutta olin sitten muutoin avuksi. Myin arpoja, opastin ihmisiä, autoin miten osasin ja pystyin. Pääsin taas helpolla ruokahuollossa kun ostin esikoiselle keittoa ja sämpylöitä kotiin viemisiksi ja Runebergin tortut molemmille pojille. Kuopus kun tuli iltapäivällä kotiin. 


Aika suloiset pupuveljekset oli joku väkertänyt,
pakkohan nuo oli sieltä kotiuttaa!


Ilta ja aamu menivät varsin leppoisissa merkeissä ja nyt vielä aion lueskella - kesken on kovin koukuttava Moriartyn uusin - ehkä ottaa torkut ja sitten vasta aloittaa tämän viikon ihan kunnolla. Kuopuksen treenit, sitten nopea ruoka, läksyt ja sitä rataa...

Mukavaa viikkoa itse kullekin!

6 kommenttia:

  1. Sulla on ollut mukava viikonloppu! Ihanat nuo pupuveljekset. Ymmärrän hyvin, että kotiutuivat teille. Yritin jo eilen miehen koneella sulle kommentoida, mutta googlella on niin hyvät suojaukset, etten päässyt siitä koneesta omalle tililleni. Joten kommentoimatta jäi! Mukavaa vapaapäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, sinne mukavaa alkavaa viikkoa!

      Höh, toivottavasti jatkossa pääset kommentoimaan. Ja kyllä, pakkohan nuo veljekset oli meille napata ;-)

      Poista
  2. Hyvä, että parkkiksella oli apujoukkoja odottelemassa. Mä niin odotan käsiini tuota Moriartya, menee tovi ennenkuin jono on minussa asti ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei vielä oo oikein muut hoksannu etukäteen varata (vähän meillä varataan muutenkin...) joten sain sen heti käsiini. Luettu on jo tykätty ;-)

      Poista
  3. Ihanat puppanat, olis varmaan lähteny minunki mukaan! Aikamoinen työ noissa pienissäkin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En käsitä miten joku osaa ja etenkin jaksaa tuollaisia väkertää - mutta söpöjä ovat ;-)

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana