Sivut

lauantai 1. lokakuuta 2016

Toivoton olo

Välillä tuntuu, että seinät kaatuvat päälle. Tänään on ollut sellainen päivä. Päätin eilen työkokeilun, jossa testasimme, olisiko minusta joskus palaamaan täysipäiväiseksi työntekijäksi. Heti alkumetreillä minulle selvisi, että ei. Ei todellakaan. Nämä kolme kuukautta ovat olleet aikamoista sinnittelyä. Syyskuu yhtä saikuttamista. Viimeksi, kun lähdin terveysasemalta, sairaanhoitaja jäi tuijottamaan ikkunasta ulos otsa kurtussa todettuaan sitä ennen, että "On tää sun tilanteesi Marjaana ihan hirveä". No niinpä.

Aika pysähdyttävää oivaltaa, että olen 46-vuotias, enkä koskaan enää - jollei jotain ihmettä tapahdu - tee kokopäivätyötä. Aika näyttää, palaako vastustuskyky ja voinko jatkaa tätä lyhennettyä entiseen malliin. Aika näyttää myös, kuinka kauan kroppani ylipäätään kestää näinkään. Sitä ei voi ennustaa eikä ajatella liikaa etukäteen, jottei ihan ahdistus veisi. On elettävä päivä kerrallaan. Joskus se onnistuu paremmin, toisinaan katkeroittaa ja on vaikeampaa.




Taloudellisestihan tämä on totaalinen katastrofi. Eläkekertymää ja -ikää en uskalla edes ajatella. Ainoa ratkaisu (sekä nyt että pidemmällä tähtäimellä) olisi se pienempi ja halvempi (ikioma) Maja. Kävin kävellen kaupassa, oli upea syksyinen ilma, tuuli puhdisti vähän päätä ja ajatuksia, mutta talojen katselu ahdisti. Täältä ei löydy minulle riittävän puhdasta oikeassa hintaluokassa olevaa kotia. Ei vaan löydy. Olen pyöritellyt kaikki epätavallisetkin ratkaisut, pappilan, ulkorakennukset, kaikki. 

Rahaa on tilillä nolla euroa, lompakossa kaksi. Maanantaina toki tulee asumistuki ja elatustukikin pian. Niillä mennään tilipäivään. Tilistä reilusti yli puolet kuluu vuokraan. Sitten sinnitellään ensin lapsilisään ja taas uuteen asumistukeen. Tämä ei lopu koskaan. On ihan hiukkasen toivoton olo. 

Vaikka luonnoksissa olevassa seuraavassa postauksessa toteankin, että jossittelussa ei ole mitään järkeä, niin välillä tulee mieleen: entäs jos emme olisi muuttaneet hometaloon?

Niinpä!

Lottovoittoa odotellessa.

Sitä ennen taidan vetäistä oikein kunnon lauantaikännit. Plääh!

18 kommenttia:

  1. Oma toivoton oloni on taas hetkeksi pikkasen helpottanut, ei poistunut kokonaan, mutta tällä hetkellä - tänään - vähän parempi. Toivon, että sullakin helpottaa, mieluummin kokonaan, mutta edes vähän ja edes hetkeksi. Niiden hetkien avulla sitten taas jaksaa. Ja mäkin taas jaksan lähettää voimaannuttavia ajatuksia sinnepäin.

    Sun lauantaikänni tarkoittaa todennäköisesti kahta siideriä ja ehkä yhtä lasia punaviiniä siihen päälle eikä siinä mitään, mutta mä olen tässä nyt muutaman kuukauden aikana tajunnut, että mieluummin kokonaan ilman, koska alkoholi - kännistä puhumattakaan - ei ole se ratkaisu parempaan, vaan aina pikkasen huonompaan. Hetken hyvä olo vie taas piirun huonompaan suuntaan. Se on kuin kuset housussa pakkasella: hetken tuntuu hyvältä, mutta sitten tulee vilu.

    Mutta jokainen tyylillään, kunhan jaoin oman ajatukseni. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo eihän se mitään ratkaise - kaikkein vähiten rahapulaa ;-) - mutta tähän ahdistukseen mulla nyt ihan toimiva ratkaisu. Pääsen aikaisin nukkumaan, en vatvo ja vatuloi puolta yötä ja sitä rataa.

      Toivon sullekin parempia päiviä ja aikoja <3

      Poista
  2. Tsemppiä ja toivottavasti asiat selviää. :) Ja mukava kuitenkin että oot pystynyt käymään töissä, monet homesairaathan ei pysty siihen ollenkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tiedän, ja koitan aina ajatella, että tää on parempi kun monella. Lisäksi mulla ylipäätään on koti, jossa voidaan oireettomina olla - joskin liian kallis, mutta sekin enemmän kuin monella homesairaalla!

      Poista
  3. Nyt ei osaa muuta kuin lähettää virtuaalihalauksen ja lämpimiä sekä kannustavia ajatuksia... toivon, että toivottomuuden hetki menee ohi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3

      Kyllä se ajan kanssa menee...

      Poista
  4. Voin vain kuvitella, miten huono olo sulla on, kun mullakin on ihan riittävän huono enkä ole edes noin pahasti altistunut kuin sinä.

    Avasin koneen ja näin tällaisen uutisen, ehkä siinä olisi ratkaisu. http://yle.fi/uutiset/3-9194565

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on tosi hienoa, että tuohon asiaan paneudutaan ja saadaan rahoitusta. En tiedä millaisia asuntoja tuonne on suunnitteilla, väliaikaisia vai pysyviä? Vuokra vai omistus?

      Sitten ehkä, jos joutuu kokonaan työkyvyttömäksi, vois tonne lähteä, tuo kun taitaa olla ihan jumalanseläntakana ;-)

      Poista
    2. Niin mä ajattelinkin, e tuskin olis ihan sun naapurissa kuitenkaan :)

      Poista
    3. On aika kamalaa ajatella, että normaalirakentaminen on sellaista, että viis veisataan näistä asioista. Vähän niinkuin tehtäis valmiiksi likaisia ja rikkinäisiä vaatteita.

      Poista
    4. RH: niinpä. Välillä se taitaa tosiaan sitä olla, mutta ei tietenkään aina. Ja sitten suurin osa asuntokannasta on kuitenkin sitä jo vähän vanhempaa. Ihan uuteen mulla ei olis varaa millään.

      Poista
  5. Halit täältäkin! Kyllä se toivottomuuden tunne siitä taas helpottaa, kuten itsekin tiedät. Kaikkihan me jossittelemme, että jos en olisi tehnyt niin tai näin, mutta olisiko asiat sitten kuitenkaan paremmin? Ehkä jotain muuta olisi tullut kuitenkin. Mä olen niin fatalisti, että ajattelen aina, että asioiden määrä on vakio. Ellei yhdellä niin toisella tavalla. Asuminen on Suomessa aivan kallista. Ette varmasti ole ainoita, joilla vuokraan menee suuri osa palkasta ja se on kyllä niin väärin. Asumismenoja nostetaan jatkuvasti, vaikka palkat eivät nouse ja näissä ilmasto-olosuhteissa asunnon on oltava kuitenkin hyvä. Ei täällä oikein voi telttaan talveksi muuttaa. Koeta jaksaa! Nauti (jos pystyt) ihanasta aurinkoisesta syyspäivästä ja kerää voimia talveen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Upea ilma siellä onkin, todella!

      Mä tiedän, että asuminen on kallista, lähinnä se vaihtoehdottomuus mua ahistaa ja se, kun en itse voi tehdä tälle tilanteelle mitään vaikka koitan ja haluaisin. Mutta näillä mennään ja tänään on jo parempi päivä.

      Mukavaa viikkoa sinne Sari!

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana