Sivut

torstai 26. toukokuuta 2016

Arkivapaa, mikä ihana keksintö!

No onhan minulla liki aina se perjantai vapaata, mutta että arkivapaa keskellä viikkoa. Luksusta. Oli muuten tehokas ja aikaansaava/aikaansaanut olo. Kun olin vienyt kuopuksen koulutaksille, kävin hakemassa leffapuffettia varten pohjakassan ja pillimehut. Sitten päräytin lähikaupunkiin markettiin ruokaostoksille. Ajattelin samalla napata Alkosta vapaaksi viikonlopuksi juomaa ja olinkin roikkumassa rivassa ja viittä vaille yhdeksän. Kiersin vielä autolle viemään ostokset ja sitten vasta pääsin sisään. Jotenkin en kehdannut jäädä oven taakse odottelemaan aukeamista... Tietysti tilikin oli jo siinä vaiheessa juuri ennen lapsilisäpäivää tyhjillään ja jouduin kassalla vaihtamaan toisen kortin, kun ensimmäisellä ei liiennyt ostolupaa. Toisella tilillä on kuopuksen jalkapalloleirirahat, joita tietty täydennän tänään sillä summalla jonka eilen lainasin. Mutta olipa huono yksinhuoltajaäitiolo noiden kahden sattumuksen jälkeen!



Kivanvärisiä tulpaaneja tuli viime syksynä ostettua!


Ehdin vielä ennen hierojaa äitini ja hänen miehensä luokse aamukahville. Hierojan jälkeen ajelin lähteelle ja nappasin kuopuksen koulusta matkalla kyytiini. Pojille ruokaa, illaksi pannaritaikina tekeytymään ja pienet pakolliset hierojanjälkeiset tirsat otin, sitten olikin aika lähteä pitämään buffettia ja leffaan. Kioskinpitämiseen kuuluu, että pääsee ilmaiseksi katsomaan elokuvan ja sitten jälkikäteen siivotaan sali. Siinäpä sitä oli puuhaa yhdeksi päiväksi. Joten kun olin vienyt kuopuksen kaverin leffan jälkeen kotiin ja saanut kuopuksen iltapalan jälkeen pehkuihin, katsoin ansainneeni lasillisen valkoviiniä terassilla saunan jälkeen. 

Ihanaa oli se, paitsi että hyttyset ovat saapuneet. Pannahinen!

14 kommenttia:

  1. Kuulosti aika mukavalta arkivapaalta. Näin sut sieluni silmin roikkumassa siellä Alkon rivassa ennen aukeamisaikaa, muiden hätäisten joukossa ;) No eikä, en oikeasti. Ohi kävelit ja katsoit kelloa, totesit olevat juuri sopivasti olevan aikaa kipaista autolla ennen kuin se aukeaa ja pääset jatkamaan suunnittelemasi "lukujärjestystä".

    Ja sitten päästään siihen, mikä on paras hyttysmyrkky, jokaisella kun on oma suosikki :D
    Mun mielestä ehdottomasti paras on FREE, hajuton hyttysmyrkky, jota saa suihkeena, roll-onina ja voiteena, niin ja kosteuspyyhkeinäkin. Se on oikeasti hajuton mutta TOIMII.
    Mä inhoan yli kaiken jotain OFFin käryä, aarrrgggghhhh....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti vinkistä, mä en voi käyttää hajustettuja tuotteita juurikaan, joten tuli tarpeeseen.

      Siksi kai se on pitkäripainen, kun siinä kaiken maailman yksinhuoltajaäidit roikkuu aamusella ennen avaamista ;-)

      Poista
    2. Venyy, venyy, venyy vaan ei katkea - niinkö meinaat ;-) Enpä oo koskaan totakaan tullut ajatelleeksi..
      Aikanaan kun likkakaveri oli just täyttänyt 18, minä vielä vähän vaille, mutta lonkeroa piti saada... Kaupungissa oli useampi Alko ja oltiin laskettu, että 8 lonkeroa riittää meille (hyvin riitti, hyi olkoon....), mutta likkakaveri ei kehdannut ostaa niitä kaikkia kerralla samasta Alkosta, niin käytiin - siis hän kävi - kolmessa eri Alkossa ostamassa ne :D Ai vitsi, että on naurattanut näin jälkikäteen sekin pöljäily! Mitä väliä sillä nyt olisi ollut. Mutta en oo kyllä sen jälkeen lonkeroa juonut.... Viime kesänä sitä mustaherukan makuista kyllä, sitä Cassista, se ei maistu lonkerolle, sitä voi juoda....

      Poista
    3. Hih, ihana muisto!

      Kyllä muakin joskus nolottaa kun ostaa johonkin isompaan tarpeeseen (no ei nyt 8 lonkeroa vielä nolota ;-) ja tulee pakottava tarve selittää että en mä näitä yksin juo. Mulla on lähimmässä Alkossa tuttu myyjä joka tuntee parhaan ystävänkin, ja hän välillä kysäisee, jos ostan useamman pullon, että juotko ihan yksin vai vietkö "Susannallekin"? Aina sanon vieväni ;-)

      Poista
    4. Multa kun on tää muisti kadonnut muutamalta vuodelta, niin mullehan voi kertoa ihan mitä vaan juttuja... Oltiin kuulemma kaveriporukalla istuttu laavulla "paistamassa makkaraa" ja juomat oli loppuneet. Mun huonekaveri oli jo mennyt nukkumaan, mutta osalla meidän porukasta oli vielä jano - sanoin, että mä tiedän, että sillä on rommipullo kassissa, "ihan vaan lääkkeeks" (oikeesti, se oli meidän perinne) ja kävin hiipien hakemassa sen, ettei kaveri herää. Hirveellä kolinalla kuulemma kävin hakemassa sen "mä ostan sulle sitten huomenna uuden pullon". Ja aamulla huomas, että oli otettu "ihan vaan lääkkeeks"... No, sen jälkeen ei oo sitt juuri otettukaan, oikeesti.

      Poista
    5. Sua on huijattu, oikeesti sä menit ekana kiltisti nukkumaan ja kaverit vaan uskotteli sulle että näin olis tapahtunut ;-)

      Poista
  2. Kauhee meno päällä! Ja hyttyset tosiaan on saapuneet, kiukkuisina ja nälkäisinä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en oo nähnyt vielä yhtään hyttystä! Toivottavati en näekään...

      Poista
    2. Ne on tosi ärhäköitä. Vähän niin kuin mä parhaimpina päivinä ;-)

      Poista
    3. Pöllö: me ollaan paitsi nähty, myös saatu tuta piikistä. Kutiseeeeeee!

      Poista
  3. Sähän oot ihan lentänyt!
    Hieronnat ja tirsat kuulostaa kyllä mukavalta puuhalta, toki se pitkäripaisessa roikkuminenkin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äh, se "roikkuminen" oli noloo... Sain mä levättyäkin ja illalla koitin mennä ajoissa nukkumaan.

      Poista
  4. Arkivapaat olis kivoja.. nyt vaan miinukset karttuu :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tykkään kans, mutta kaikista parasta on se kolmen päivän viikonloppu - kuitenkin. (Tarvin sen toipumiseen.)

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana