Seuraavaksi hän toi Pikku Nälän aivan naamani eteen ja kysyi pienellä äänellä: "Olenko minäkin sinun poikasi?"
Kyllä, kyllä silläkin on ruskeat silmät, kun oikein silmin katsotaan. Tai oikein silmiin katsotaan. |
Repesin!
(Mielikuva pienen keltaisen otuksen synnyttämisestä oli niin hupaisa...)
Onneksi pieni poika huomaa, milloin äiti tarvitsee piristystä! Mä olen edelleen sitä mieltä, että en olisi itse osannut jäädä sairaslomalle aikoinaan, ellei toinen kaksosista olisi pistänyt omaa elämäänsä ranttaliksi, jotta äiti pysähtyy. Edelleen se lukee mua kuin avointa kirjaa. Raskasta meille molemmille!
VastaaPoistaHmm, tuo on taatusti sekä siunaus että kirous!
PoistaMeillä tuo oli varmaan vaan tilannekomiikkaa, mutta sopi kyllä todella hyvin nostamaan hymyn huulilleni huolien keskella!
Ihanat molemmat poikaset <3
VastaaPoistaEiks ookin ;-)
PoistaJa se kolmas kans!
Jep :D
PoistaVoi että! Herkkä nuorimies.
VastaaPoistaTuosta tuli mieleen se muumitarina, missä leikittiin piilosta ja Muumipeikko meni Taikurin hattuun (jonka ei tiedetty olevan taikurin hattu) piiloon ja muuttui rumaksi, ja sitten se katsoi äitiään silmiin ja toivoi, että äiti olis sen tuntenu omaksi pojakseen... ja se tunsi.
OI se on ihana (ja sydäntäsärkevä) tarina!
PoistaMä en kyllä Pikkiksessä varsinaisesti tunnistanut omaani, mutta nauratti kyllä ;-)
On se niin suloinen!
VastaaPoistaMuksut osaa. Täällä Sarimaisia kokemuksia siitä, että lapsi tietää joskus jo ennen vanhempaansa, että joku on pielessä...
On ne fiksuja - ja ihania!
Poista