Sivut


tiistai 1. joulukuuta 2015

Hädässä ystävä tunnetaan

Hrrr, eilinen oli kyllä minunlaiselleni ennakoijalle ja aikatauluneurootikolle oikea koetinkivi. Olin varannut esikoiselle sen lääkäriajan lähikaupungista niin, että ei pitäisi tulla kiire, vaan kuinkas kävi? Lähdimme tuntia aikaisemmin vaikka matkaa on vain puolen tunnin verran, mutta kun kaupunki, pysäköinti, ilmoittautuminen ja niin edelleen... Aika oli puolen tunnin mittainen ja kun sain esikoisen odotushuoneeseen kipittelin täsmäostoksille kaupunkiin. Ekokauppa, hörhökivikauppa, kahvikauppias-tuttumme pikainen tervehtiminen, ruokakauppa ja vielä toinenkin, josta ostin kuopuksen joulukalenterin. Haluamansa oli loppunut täältä meiltä maalta. Superäiti. Kaikki tuo puolessa tunnissa ja kaameassa tuulessa ja sateessa. 

Kun pääsin takaisin, esikoinen istui edelleen odottamassa. Daa, olenhan minäkin jonottanut tämän ihanan Osmo Soininvaaran näköisen menninkäisen vastaanotolle pääsyä joskus pitkäänkin, mutta en koskaan niin, että olisi ollut joku deadline tiedossa. Meillä oli, koska kuopus piti noutaa bussipysäkiltä - omalta paikkakunnaltamme - tiettyyn aikaan. Loppujen lopuksi esikoinen pääsi lääkärille 50 minuuttia myöhässä. Jäin odottelemaan vielä ihan rauhassa, mutta kun hänen puolen tunnin aikansa venyi 50 minuutiksi rupesi minulla jo olemaan vähän stressiä. Kyselin ystävältä apua, ja vaikka hän oli menossa kokoukseen suunnilleen samoihin aikoihin kun bussin piti saapua, lupasi päivystää varmuuden vuoksi pysäkillä ja varmistaa, ettei kuopus jäisi yksin tuuleen ja tuiskuun, pimeään. Me maksoimme, kiisimme parkkihalliin ja pikana kohti valtatietä.


Tätä kaveria piti ehtiä vastaan.
Kuva parin viikon takaa, kun tutkailimme, mitä löytyy
rikkinäisen cd-soittimen sisältä...




Keli oli - tietysti - ihan kaamea, räntää tuli taivaan täydeltä ja muuten oli umpipimeää. Huristin minkä turvallisesti pystyin ja pistäydyimmepä vielä matkalla grillilläkin, ettei esikoinen kuollut nälkään. Ihana ystävä istui autossa kyytiläinen mukanaan pysäkin kohdalla. Me kurvasimme siihen ja teimme läpsystä vaihdon. Kun olin kiitellyt ja hyvästellyt ystävän, laitoin heijastimen hihaan ja kipaisin pysäkille. Samalla hetkellä bussi tuli. Puuh!

Vihaan kaikkea tuollaista säätämistä, mutta hyvin tässä tietenkin kävi. Ja sain taas muistutuksen miten mahtavaa on, kun on avuliaita ihmisiä ympärillä!

6 kommenttia:

  1. No se on kyllä suunnattoman stressaavaa, kun aikataulu kusee itsestä riippumattomista syistä. Kuten lääkärin myöhässäolo. Onni on ystävät! Kenellä sellaisia on...

    Toivottavasti saitte lääkäriltä vain hyviä uutisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en kestä sellaista ollenkaan ja hermostun tosi helposti, mutta selvittiin onneksi hyvin.

      Me ei vielä oikeen saatu mitään uutisia, lausunto tulee sitten postissa ja katotaan mitä siinä lukee.

      Poista
  2. Oli mukava olla tuossa operaatiossa mukana! Emme myöhästyneet kokouksesta ollenkaan, kun se ei ollut vielä alkanut saapuessamme paikalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä juttu ettette myöhästyneet Operaatio Pelastakaa Pikku Poika Pimeästä -vuoksi ;-)

      Poista
  3. Nuo aikataulut lääkäreille ovat yleensä se vihoviimeinen juttu. Aina myöhässä. Saiko esikoinen jo lausunnon, ettei tarvitsisi armeijaan menoa murehtia? Ajattele, se tuskaa loppuu meillä 16 päivän kuluttua. Ja toinen pojista (se vuoden siellä viettänyt) sai viime viikolla korpin natsat. Oli se poika ylpeä niistä!!!
    Onneksi teillä kaikki sujui ja pääsitte turvallisesti perillä siinä kelissä. Ystävät ovat parhautta elämässämme!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me ei vielä saatu lausuntoa mutta postissa tulee jotain. Katotaan sitten mitä - mä en ollut pojan mukana joten en ihan varmaksi tiedä. Toivotaan edelleen parasta.

      On sitä loppua varmasti odotettukin, ja pakko taas todeta, että yllättävän nopeesti se aika sitten kuitenkin kuluu. Onneksi!

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana