Sivut


keskiviikko 28. lokakuuta 2015

Terveisiä Ylöjärvelle

Järisyttävä väsy. Eilen olisi ollut töiden jälkeen esimiesinfo aiheesta henkinen ja fyysinen jaksaminen. Olin jo  hommannut kuopukselle hoitopaikan koulun jälkeen, mutta arvatkaa mitä? En pystynyt, en henkisesti enkä fyysisesti, menemään paikalle. Sen sijaan kömmin kotiin ja otin tirsat. Luulen, että se oli nyt oikea vaihtoehto sen sijaan, että olisin mennyt pariksi tunniksi paikkaan josta saan oireita. Kuopusta hakiessa näin vajaan viikon vanhan vauvan, joka oli nimetty Minijytkyksi. Pieni se oli silti, vaikka kaksi kertaa isompi kuin kuopus syntyessään. Miten sitä ei yhtään muista kuinka onnettoman pienestä sitä pitää ihmisen alun ponnistaa?


Kuopus muutaman tunnin ikäisenä


En meinaa tottua siihen(kään) että iltapäivällä viiden jälkeen tulee pimeää. PIMEÄÄ!? Lisäksi kiristyi pakkasen puolelle jo heti auringon laskettua. PAKKASTA?!? Ei muuten yhtään auta väsyyn, mutta osaan hidastaa ja ottaa rennosti. Nyt on sen aika.


***

Pitkään aikaan en ole käynyt katsomassa hakusanoja joilla blogiin on päädytty. 

vetokoukku pallit

ylöjärven panomies


Ehkä ihan hyvä niin... 

14 kommenttia:

  1. Jaa, sitä pallivetokoukkua vieläkin kysellään? :D
    Ja niinhän se pakkasen puolelle veti. Onneksi on talvinakit alla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ei oo vielä, mutta ens viikko näytti taas lämpimämmältä, joten ehkä vielä hiukan venytän...

      Se vetokoukku jostain syystä kiehtoo ihmisiä. Taitaa olla mulla laatikossa pölyyttymässä.

      Poista
  2. Kyllä ne vauvat on niin valtavan pieniä syntyessään ja niin nopeasti sen tosiaan unohtaa.
    Oli varmasti parempi vaihtoehto tuo, että menit kotiin lepäämään kun kerran siltä tuntui. Käsi ei ainakaan vielä osoita mitään paranemisen merkkejä, kun koko ajan sillä kirjoittaa. Miksi ihmeessä suurin osa kirjaimista joita eniten käytetään on oikealle kädelle? Hiiri minulla on ollut rullana jo vuosia.
    Pakkasta oli täälläkin aamulla. - 5 näytti meillä, joten käsi tykkäsi kovasti kun raavin laseja. Mutta Eka meillä nauttii näistä kylmistä aamuista. Sitä ei saa silloin millään sisälle. Vaikka aina tuntuu, että sillä on niin ohut karva, niin ilmeisesti se on vaan hämäystä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä kyllä oon niin monta kertaa kiitellyt sitä että ostin puolipeitteen autoon ja olen koittanut jaksaa sitä myös käyttää. Parhaiten sijoitettu 20€ ikinä, kun aamut helpottuu kummasti. Tänään laitoin auton piuhaan ja sisätilanlämmittimen päälle ja johan kelpasi lähteä -8 asteen kylmyydessäkin.

      Mäkin luulen, että nuo tirsat (ja ylipäätään itsensä kuuntelu) auttoivat sitä työssäjaksamista ihan parhaalla mahdollisella tavalla.

      Sulle parempaa oloa ja kivaa loppuviikkoa!

      Poista
  3. Miten voi päätyä tänne sanalla ylöjärven panomies?! Nää on kyllä NIIN parhaita nää sun hakusanat :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin vannoa, etten ole koskaan kertonut halaistua sanaa siitä mitä tein Ylöjärvellä taanoin ;-)

      Tutkimattomia ovat googlen tiet!

      Poista
  4. Vai on sitä Ylöjärvellä liihoteltu ;)
    Mä taputan yhteen karvaisia käsiäni siksi, että olit "tuhma", etkä mennyt, vaan kuuntelit itseäsi. Hyvä sinä!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jooe, ei oo liihoteltu ;-)

      Mutta joskus pitää kuunnella itseään eikä olla liian kiltti. Varsinkin kun on samaan aikaan päällä megalomaaninen ahdistus siitä että saa oireita työpaikalla. Ei siinä jotenkin työhyvinvointi paljoa kiinnosta - noin niin kun teoriassa!

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana