Sivut

sunnuntai 23. elokuuta 2015

Hyvä päivä!

Eilinen oli juuri sellainen kuin arvelinkin. Ensin aamulla rauhaisa herääminen, istuskelua terassilla, Verdonin kolmatta, aamupalasmoothie. Herättelin esikoisen ja junailimme kaupunkiin. Asiat saimme hoidettu pikavauhtia, tapasimme äitini ja hänen miehensä ja luovutin teinin heille. Minä jatkoin omia kaupunkiasioitani, he menivät syömään. Niin minäkin sitten, kun kaikki oli hoidettu. Tilasin taas sen saman caesarsalaatin ja pienen lasin kuoharia. Nautin, vähän erikoisemmasta syystä. 



Ei ole caesarsalaatti tämä...


Nimittäin kaupunki jossa olin, on se, jossa olen liki koko lapsuuteni ja nuoruuteni viettänyt. 17 vuotta. Sitten muutin pois ja viivyin poissa 13 vuotta. Oulussa, Helsingissä. Palasin takaisin muutamaksi vuodeksi, tapasin kuopuksen isän ja muutimme pian maalle. Eron jälkeen kuopuksen isä palasi kaupunkiin, minä jäin tänne, koska, no, tämä on minun paikkani, loppusijoituspaikka. Eron jälkeisinä vuosina vierailut kaupungissa ovat aina olleet vähän sen ajatuksen värittämiä, että jos törmään reissullani kuopukseen ja isäänsä. Nyt, kun heidän asuntonsa on toisessa paikassa, olen ikään kuin saanut kotikaupunkini takaisin. Mikä ihana vapauttava tunne!

Illalla kotona nautin taas auringosta, luin kirjan loppuun (mitä minä nyt teen?) ja maistelin valkoviiniä. Ah!

6 kommenttia:

  1. "Loppusijoituspaikka" :) ihanaa, jos susta tuntuu siltä! Mie oon miettiny, että vaikka tykkäänkin tästä paikkakunnasta, niin ei mulla tänne oo muita sidoksia kuin perhe. Jos ja kun se hajoaa, niin ei oo mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon asunut nyt 11 vuotta täällä ja tuntuu, että elämä, ystävät, on täällä. Koti, ja kotiseutu kans, joten loppusijoituspaikka (jostain syystä se sana aina huvittaa ihmisiä tässä yhteydessä ;-)

      Poista
  2. Se on aina hieno homma kun ihminen tuntee noin mutta muista että universumilla on tapana yllättää. Sillä voi olla (ja olen tästä melko varma) jotain sun varalle.... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tokihan se universumi saattaa yllättää, mutta tässä suhteessa mä luulen, että niin ei tuu tapahtumaan. Mä oon niin juurtunut (meinasin kirjoittaa huurtunut) tänne.

      Ihana kuulla susta <3

      Poista
  3. Äläs sano! Vaikka mä kotikonnuille sitten palasinkin niin, enpä olisi ikinä uskonut, että muutan pois täältä! Joku kumma voima tekee ihme temppuja välillä. Never say never.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei kai sitä pitäis, mutta mä tunnen itseni aika hyvin (tässä asiassa). Mut, no, never say never...

      ;-)

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana