Sivut


perjantai 5. kesäkuuta 2015

Rapatessa roiskuu

Täytyy jatkaa aiheesta josta hieman kirjoitin jo viikolla. Nyt kun ehdin paneutua siihen vähän tarkemmin: siis kirjaston asema hallitusohjelman toimeenpanon jälkeen. Hesari kirjoitti jutun (ihan mahtavalla) otsikolla "Varmasti jokin kirjastoissa muuttuu. Tiedämme enemmän syksyllä". No niin muuttuu! Kuntaliiton erityisasiantuntija, joka on ollut mukana valmistelemassa myös kirjastolain uudistamista - se muuten sivumennen sanoen on näillä näkymin täysin turhaa työtä, kerron kohta miksi* - rauhoittelee, että "elämä  jatkuu ja kunnissa on kirjastopalveluita". Jep, varmasti onkin, mutta minkä tasoisia?

Me törmäämme jo nyt sellaiseen ammattitaidon aliarviointiin, että välillä todella kiukuttaa. "Kyllähän kuka tahansa pystyy piippaamaan kirjoja lainaan ja palautuneeksi." Tai sitten ihmetellään, että menemme töihin ennen ovien avaamista. "Mitä te siellä oikein teette?" Kirjathan tosiaan lentävät itsestään hyllyyn palautuskärrystä. Ja sieltä kirjakaupastakin meille harkittuaan ensin tarkkaan, kannattaako tulla vai menisikö sittenkin naapurikuntaan. Puhumattakaan siitä, että ne luetteloivat ja muovittavat itse itsensä myös. Eikä kirjaston hallinnoimiseen tietenkään voi kulua yhtään aikaa, laskuja ei tarvitse tarkistaa, maksaa eikä kokouksiakaan koskaan ole.

Minulle tarjotaan tämän tästä monenlaisia kuntoutujia töihin, kun "kyllähän kirjastossa nyt näille jotain on tarjolla". Minä en ole keksinyt vielä yhtään työtä poistokirjojen leimaamista ja kokonaan makuloitavien kirjojen kansien repimistä lukuunottamatta joihin ei tarvitsisi jonkinnäköistä osaamista. Meillä ei ole eriytettyä palautusta eikä edes lainausta. Siinä samalla hoidetaan kaikki muutkin asiat, tiedonhaut, maksut, uusimiset ja mitä nyt kullakin milloinkin on mielenpäällä. Kirjan aakkostaminen oikeaan paikkaan hyllyyn on yllättävän haastavaa. Olen välillä koittanut tet-harjoittelijoiden ja muidenkin kanssa sitä ja useammin menee väärään kuin oikeaan paikkaan. Ja silloinhan sitä asiakkaan haluamaa kirjaa ei löydä itse se kuuluisa Erkkikään. 

Hallitusohjelman liitteessä sanotaan, että "yksityiskohtaisista ja kapea-alaisista kelpoisuusvaatimuksista luovutaan. ... Samalla sitoudutaan keventämään palveluiden henkilöstörakennetta koskevia velvoitteita." Minulle tulee jotenkin tästä mieleen, että pian saman työn tekee pienempi määrä heikommin koulutettuja ihmisiä. Ja niinhän se tosiaan menikin: jatkossa kirjastoja voitaisiin pitää auki vapaaehtoisvoimin ja kolmannen sektorin avustamana. Jippiaijee, tuntuu jotenkin, että turhaan kouluni kävin.


Kuva täältä                                                                                                                          © Pertti Jarla




*Siitä kirjastolain uudistamisesta. Ei liene järkeä käyttää paukkuja uudistamaan lakia, jota ei kohta enää tarvitse noudattaa. Hallitusohjelman liitteessä kun tosiaan todetaan (lainaus sanasta sanaan): 

Säädetään laki, jonka puitteissa kunnat voivat harkintansa mukaan päättää, millä tavalla ne järjestävät laissa lueteltujen lakien mukaisia palveluja. Kunnat eivät ole velvollisia noudattamaan mainituissa laeissa tai niiden nojalla annetuissa asetuksissa säädettyjä velvoitteita tai suosituksissa mainittuja menettelytapoja  palveluiden toteuttamiseksi.

Säädetään laki, että lakia ei tarvitse noudattaa. Näppärää!

(On niitä lakeja muitakin, sivulla 7, kuin kirjastolaki, joita ei jatkossa  tarvitsisi noudattaa.)
poja palveluiden toteuttamiseksi.

8 kommenttia:

  1. Turhauttavaa.
    Ehkä tähdätään siihen, että tulevaisuudessa kukaan ei enää luekaan mitään. Ollaan vaan netissä ja kirjoitellaan sinne huonoa äidinkieltä.

    Kuka tahansa tosiaan voi "piipata" sen kirjan, mutta jos asiakas haluaa tietää vaikkapa kotisynnytyksistä ennen medikalisaation leviämistä, niin taitaapa mennä tavan vapaaehtoiselta sormi suuhun, jos asiakkaalla ei ole antaa kirjan tai kirjailijan nimeä, mitä etsiä tietokoneelta.

    Esimerkiksi kun lapset tekee koulun kirjaesitelmiä ja muita töitä, on kirjastohenkilöstö ollu suuresti avuksi. Silloinkin, kun piti olla suomalainen fantasiakirjailija, niin mistä sitä semmoisenkaan löytää, jos ei kysy? Plaraamalla hyllyn kaikki kirjat? Tyär kysy neuvoa ja virkailija löysi sille kirjailijan, josta tyttö innostui itsekin ihan tosissaan, esitelmästä tuli hyvä ja se sai kiitettävän. Jos tiskin takana olis ollu joku pakkotyöllistetty mölli purkkaa jauhamassa, niin tuskin olis tullu mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just tätä mä tarkoitin, en vaan saanut sitä enää mahtumaan tuonne tekstin sekaan ;-)

      Me joudutaan kaivelemaan mitä moninaisimpia asioita asiakkaita varten ja hyvä niin. Pitää mielen virkeänä ja aivot kunnossa. Moneen asiaan oppii tekemällä - ja varmasti meidänkin alalla - mutta tässä työssä se suhteellisen hyvä yleissivistys on vaan ihan välttämätön, kun voi tulla toimeksanto miltä tahansa elämän osa-alueelta ydinfysiikasta vaikkapa juur luonnonmukaiseen synnytykseen.

      Poista
  2. Mitä tähän nyt enää voisi sanoa? Kyllä tuo hallitusohjelma on niin satuolennon (viisas insinööri) tekemä, ettei siitä ota selvää se vanha Erkkikään. Tarkoitus tällä hallituksella on hyvinvointiyhteiskunnan purkaminen ja luokkaerojen kasvattaminen. On kurjaa olla köyhä....kannattaa kuitenkin unohtaa nämä hetkeksi ja nauttia mukavasta viikonlopusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin mä ajattelin tehdä, en mieti hallitusta tai raha-asioita vaan nautin, että ikkunasta näkyy sinistä taivasta. Kohta pitää mennä terassille haistelemaan.

      Poista
  3. Niin.. tämähän se huolestuttaa, varsinkin kun muistaa, että jo 90-luvulla Helsingin kirjastotoimenjohtaja oli sitä mieltä, että kirjastot kyllä pyörisivät hyvin pelkin sivarivoimin. Nyt kun ajatus tulee vielä korkeammalta taholta, niin ei oikein tiedä itkisikö vai nauraisiko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua lähinnä itkettää, mutta katotaan nyt, miten tässä käy. Pitää lobata meille hyvä sisistystoimenjohtaja (jossain vaiheessa paikka tullee auki) ja koittaa takoa yhdessä kunnallispoliitikkojen päähän järkeä!

      Poista
  4. Mä oon ollut viikon poissa kotoa ja täysin uutispimennossa ihan kaikesta (paitsi säätiedotuksista ja senkin tiesi jo ikkunasta ulos katsoessa: tuulta, tuulta, tuulta ja vielä kerran tuulta), mutta ihan ensimmäinen ajatus, mikä mulla tuli tuosta sun kirjoituksesta mieleen, oli se, että miksi täällä ylipäätään enää kukaan koulua käykään? Miksi meidän lapsista (no lapsista, 27 vee, kohta se kuuluisa insinööri, pahoittelen...onneksi sillä on myös jonkinlaista käytännön osaamista, isältä perittyä) kannattaa enää mitään kouluttaa, kun ne kerran osaa kouluttamattakin. Turhaa ajan ja rahan hukkaa, siis koko koulutus.

    Mutta eihän ne kohta kouluun haekaan, kun niiltä viedään mahdollisuus opiskella - ei ne köyhän kakarat ehdi opiskella, kun pitää tehdä töitä, että on asunto ja ruokaa, että voisi opiskella, paitsi ettei ehdi opiskella kun pitää tehdä töitä....siis....tota...äh... no antaa olla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedätkö, vähän samaa mulle tuli mieleen - ja sitten se tieto, että eihän se näin mene. Tässä rapautetaan sekä meidän koululaitos ja sen tulokset, että myös yleisemmin yleissivistys. Olen nimittäin todellakin sitä mieltä, että se, että meillä on yksi maailman parhaista kirjastolaitoksista, on ollut osaltaan auttamassa koulun menestymistä esim Pisatesteissä.

      Tää asia saa mut hirveän surulliseksi, ja tietysti se, että näiden "talkoiden" maksajaksi näyttävät päätyvän pienituloiset. Mikä epäreiluus!

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana