Sivut


perjantai 10. huhtikuuta 2015

Viisi plus viisi

Helmi, joka on ihan helmi, nakkasi haasteella. Ihanaa, olikin vähän hiljainen olo muutoin. Kiitos!




Yksi pääsiäistipu vielä





1. Mainitse viisi huippuhetkeä, jotka on tapahtunut viimeisen vuoden sisällä.


Ainakin tämä pääsiäisen Hesan retki, se oli harvinainen tapaus, antoisa ja ajatuksia herättävä.

Esikoisen wanhojen tanssit (paitsi että eivät ne virallisesti olleet hänen, vasta tulevana vuonna on Ne Oikeat). Olin niin ylpeä!

Kuopuksen koulun juhlanäytelmä, josta saimme juuri dvd-version. Katsoimme sen sairaspäivän kunniaksi eilen ja oli se kyllä hyvä. Oikeasti! Sai edelleen minut nieleskelemään liikutuksen kyyneliä useammassakin kohdassa.

Viime kesän helteet olivat mahtavat. Lojuimme uimarannalla kun muutakaan ei jaksanut. Ihanaa!

Minulle tasaisesti kulkeva sujuva arki on ihan juhlaa.




2. Viisi kivointa asiaa kesässä.


Oi, tämä on helppo! Kesä on ihanaa aikaa: lämpö, valo, se, ettei tarvitse tukkia viittä kerrosta vaatetta päälle lähtiessään ulos, terassielämä omalla pihalla ja uimaranta, joka on ihan lähellä. Kesä, tule jo!




3. Viisi asiaa, joita jääkaapistasi löytyy juuri nyt


Heh, pitääpä vilkaista. 

Hapankaalia, vihreitä ituja, keitetty kananmuna (kuopus inhoaa lämpimiä munia joten keitän hänelle valmiiksi ja viilennän jääkaapissa ... mitäpä äiti ei lapsensa eteen tekisi), kahdenlaista maitoa - esikoinen haluaa kahviinsa kevyt- tai täysmaitoa ja minä rasvatonta. Sitten on aina alakaapissa tuoretta. Nyt siellä näytti olevan porkkanoita, puolikas ananas, kurkkua ja selleriä. Niin, ja vichyä on myös aina.




4. Viisi asiaa, joista tällä hetkellä haaveilet/odotat tapahtuvaksi.


Haaveilen, että pystyisin olemaan töissä aina eläkeikään asti. Vaikken koskaan pääsisi täysipäiväisiin töihin enää, niin kunto kestäisi kuitenkin edes tämän.

No Se Oma Maja.

Kyllä minä odotan, että saan pojista kasvatettua kunnon miehiä, ja onneksi välitilinpäätös ja ennuste molemmat näyttävät ihan hyviltä.

Odotan vähän lämpimämpiä kelejä ja viikonlopuksi niitä näyttäisi vissiin olevan luvassa.

Ja tottahan sitä saa tapahtua kaikkea kivaa ja jännittävää ilman että edes ihmeemmin odottaisin.




5. Viisi asiaa, jotka näet edessäsi juuri nyt ja joista et luopuisi (materiaosastolla, tässä kohtaa eläimet ja ihmiset ei kuulu laskuihin).


Hmm, materia ei ole koskaan ollut minulle kauhean tärkeää, joten pystyisin luopumaan liki kaikesta jos tiukka paikka tulisi. Sanotaan nyt kuitenkin jokunen juttu.


Läppärini kuuluu ehdottomasti niihin, tästä bloggaamisesta on tullut niin tärkeä sosiaalisuuden muoto.

Värit sisustuksessa. Minä vaan en pystyisi asumaan tyylikkäässä mustavalkoisessa kodissa.

Selätin, lojuu tuossa olohuoneen lattialla ja pyörähtelen siinä säännöllisesti. Pojatkin ohikulkiessaan. Olen hirvittävän huono harrastamaan liikuntaa, joten hyvä, että edes tuota. Selkä kiittää ja vyötärö on löytynyt uudelleen.

En näe pesukonetta, mutta sitä ilman en tulisi toimeen. En haluaisi olla ilman astianpesukonettakaan, jonka näen, mutta sekin onnistuisi. Nyrkkipyykki ei.

Nyt mennään jo epätoivoiselle osastolle: näen keittiön ja hedelmiä. En varmaan enää pystyisi luopumaan tuorepainotteisesta ruoasta. Elimistöni suorastaan vaatii sitä vaikkapa tuollaisen reissun jälkeen, jossa suurimmaksi osaksi kuitenkin tuli syötyä normiruokaa. 







No niin, sitten se vaikea osuus: uudet kysymykset.


1. Mitkä ovat sinulle ne viisi kevään merkkiä? Entä se kaikkein tärkein näistä?

2. Kerro viisi syytä, miksi asut kaupungissa/maalla?

3. Viisi parasta televisio-ohjelmaa,  tai jos et katso, niin elokuvaa. Kuulisin myös mieluusti perustelut.

4. Viisi työpaikkaasi, jos tohdit paljastaa. Meillä jokaisella on varmasti elämän aikana ollut muitakin työpaikkoja kuin tämänhetkinen, tai se, josta jäimme viimeksi pois. 

(Usein ne varhaisimmat ovat niitä hauskimpia: minä olen ollut siivomassa Instrumentariumia ja lappanut R-kioskilla irtokarkkeja lapsille. Kolme noita ja neljä .. eiku ... kaks noita... Ja olinhan minä STS-pankissakin, ennen kun se lopahti.)

5. Viisi asiaa, joita toivot tulevaisuudeltasi. Voivat olla konkreettisia ja/tai abstrakteja, ihan miten vaan.


Nappaa, jos nappaa.



14 kommenttia:

  1. Mäkään en tulisi ilman pesukonetta toimeen.

    VastaaPoista
  2. Ihanaa luettavaa!!

    Nyt "elonjuntuni" alkaa olla lopusuoralla, siis se työ...ei niinku muutoon, kait...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti tosiaan vaan se työ ;-)

      Mä kävin sen jo katsomassa ja mahtava tuli! Upeita ihmisiä siellä teillä päin!

      Poista
  3. "Tartteeko" noihin kaikkiin vastata?

    VastaaPoista
  4. Kivat vitoset ja hauskat vastaukset. Teit niin monta jännittävää kysymystä, joten täytyy kokeilla viikonloppuna miten niihin omat sanat sopisivat.

    VastaaPoista
  5. Sun pojat ovat jo kunnon miehiä ja uskonpa että jollain kohtaa aikuiselämää myös muistavat sua siitä kaikesta mitä te olette tehneet, kokeneet ja miksei myös surreetkin yhdessä. Sä olet hyvä äiskä <3

    VastaaPoista
  6. Voisin koettaa huomenna tehdä tuon.. jos jaksan :P

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana