Sivut


keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Tämä ei ole aprillipila

Tänään minä pakkaan kimpsuni ja kampsuni ja lähden kohti etelän ihmeitä. Isolle kirkolle. Käväisen töissä tekemässä lyhyen päivän ja sitten hurautan lähikaupungista Onnibussilla Helsinkiin. Siellä menemme illalla veljeni kanssa nostalgiakeikalle katsomaan bändiä, josta teininä tykkäsin vallan paljon. Jo pelkkä keikkapaikka on toki minulle nostalginen Helsingin ajoiltani, joista on jo - jestas sentään - 13 vuotta. Huomenna tapaan rakasta entistä kollegaa joka on myös esikoisen kummi, ja erästä toistakin kollegaa. Jännä päivä tulossa! Yöksi palaan jälleen veljelleni ja perjantaina ystävä täältä kotipuolesta hyppää bussiin myös ja huristelee perääni. Olemme sitten kaksi yötä hotellissa ja nautimme vapaaherranrouvan elämästä. Rakastamistani hotelliaamiaisista. Saunasta. Kaupungilla kiertelystä lauantaina, joka sopivasti on arkipäivä. Gudrunin väriloistosta. Ehkä Kaapelitehtaan kirpparista. Kentien Kiasman Mapplethorpen näyttelystä. Annapurnan tuoksuvasta ruoasta... mitä me nyt sitten keksimmekin.

Tajusin vast ikään, että en ole eron jälkeen ollut näin pitkää aikaa poissa kotoa. Olen paitsi pojissa, niin myös pupuissa kiinni. Nyt äitini ja hänen miehensä hakevat kuopuksen tänään iltapäiväkerhosta ja huolehtivat myös pojat kouluun huomenna. Sitten kuopus lähteekin isälleen pääsiäiseksi ja esikoinen jää kotimieheksi pitämään huolta pääsiäispupuistamme. Hänelle tulee kaveri ainakin yhdeksi yöksi seuraksi ja on vakuuttanut pärjäävänsä. Minä puolestani luotan häneen aivan täysin, joten ei tarvitse pelätä kodin olevan remonttikunnossa kun sunnuntaina palaan. Sitten onkin ihanasti vielä maanantai aikaa palautua reissun rasituksista ja orientoitua arkeen. Kuopuskin tulee silloin kotiin.





***

Mikään tuosta ei siis ollut aprillipilaa. Mukavaa aprillipäivää siitä huolimatta!

16 kommenttia:

  1. Mukavaa pääsiäistä ja Helsinginreissua! :) Reissun ohjelma kuulostaa hyvältä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirpa, tekee kyllä hyvää päästä vähän reissuun!

      Oikein mukavaa pääsiästä sulle ja Kollolle myös!

      Poista
  2. Tervetuloa näille rannoille ! Muista villahousut, ilma on kylmä ja kostea, sanalla sanoen pirunkolea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hrrr, kiitos huoolehtimisesta. Tälläsin villakangastakin päälle ja monta huivia mukaan. Tarkoitus on myös ostaa neljän vuorokauden julkisen liikenteen kortti, joten tarvittaessa lyhyetkin matkat taittuu nillä. Muistan oikein hyvin sen luihin ja ytimiin ulottuvan tuulen!

      Poista
    2. Mä ❤️ sitä luuytimeen tunkeutuvaa merituulta. Sisämaassa tällaista ei ole, mutta täällä kotibiitsillä himmaillessa se on yks paras asia rannikkoseuduilla asuessa/ollessa. Pölöt tykkää pölöistä asioista.

      Poista
    3. Sä oot kyllä hassu. Mutta toisaalta se merituuli on pukeutumiskysymys!

      Poista
  3. Varmaan on esikoinenkin riemuissaan, kun saa olla ihan omillaan vähän aikaa :)
    Vietä ikimuistoinen pääsiäinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä luulen että se on salaa tosi mielissään ;-)

      Ja vietän, tuntuu niin ihanalta lähteä tuulettumaan!

      Poista
  4. Juliet Jonesin sydän?

    Muista, että tänne iski takatalvi ja vettäräntäärakeita luvattiin pääsiäisen ajaksi. Eli komppaan Nollista, pässinpökkimät jalkaan, sillä viima ytimessä on suorastaan v*tunmoinen. ;)

    Mutta tervetuloa! Me kaavailemme ruokailua ytimessä lauantaille, mutta pöytää ei ole vielä varattu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, mun (häpeä)salarakkaani vuosien vuosien takaa ;-)

      Kiitti, mä varasin paljon vaatetta koska muistan sen koleuden hyvin. Vaikka aika on kullannut osanHesassa-asumismuistoista, tätä ei ;-)

      Poista
    2. Äläs nyt! JJS on IHANA! Ja mua vähän harmittaa kun jahkailin enkä hommannut lippuja, ja sitten tulikin muuta ohjelmaa. Nauti munkin puolesta! :)

      Poista
    3. Oi oi oi, se oli kuule aikamoinen nostalgiapamaus! (Vähän piti kääntää veistä...) Olis ollu kyllä mainiota nähdä sua ja jorata vähän ;-)

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Kiitos Paimen. On virkistävää olla välillä poissa kotoa!

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana