Sivut


keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Pää pensaaseen - ei kun pahvilaatikkoon

Yksi blogikirjoitus tässä vast ikään antoi ajattelemisen aihetta. Kaikki mitä tarvitsee. Minä kipuilin eilen taas vähien varojeni kanssa, mutta muistin sitten tuon tekstin ja mietin taas mitä eroa - todellakin - on sillä mitä vain haluaa ja mitä oikeasti tarvitsee. Minulla on periaatteessa kaikki mitä tarvitsen: puhdas koti, toimiva auto, työpaikka ja ihania ystäviä. Pojista nyt puhumattaakaan. Meillä on myös leipää pöydässä, tuoreeseenkin varaa ja ruokatili pahan päivän varalle. Vaikka jatkuva pennin venyttäminen välillä rassaa, niin ei sovi unohtaa, että minulla jo on kovin paljon. Ja meillä. Se kävi selväksi myös eilisessä koulutuspäivässä, jossa oli vieraita lahden takaa. Ei ole kirjasto-olot Virossa lähimainkaan näin hyvät kuin täällä. Seminaari oli muutenkin mielenkiintoinen ja antoi ajattelemisen aihetta. Ammatillisesti. Pureskelemiseen menee tovi.

Mutta olin minä poikki intensiivisen päivän jäljiltä. Käytännöllisesti katsoen aamu kuudesta ilta kahdeksaan matalalentoa MasterChefin mittaista tervetullutta taukoa lukuunottamatta. Aamutoimet poikien kanssa, kouluun vienti ja minä bussiin. Koko päivän seminaari, jonka ruokatauolla kipitin hoitamaan kaupunkiasioita ja kahvitauolla oli pikatreffit entisen kollegan kanssa. Pitäisi kyllä ehdottomasti nähdä ajan kanssa uudemman kerran. Sitten takaisin maalle ja kuopus ip-kerhosta. Sovittiin vielä koululla opettajan kanssa tämän päivän näyttelyn pystytyksestä, käytiin kaupassa ja nopea ruoka pojille. Iltapalan jälkeen oli kyllä takki totaalisen tyhjä.





Jaksoin minä silti nauraa pupuille. Uusin "aktivointilelu" on kapea pahvilaatikko johon pudotamme ruokaa. Aivan hulvatonta temuamista tötterön kanssa ennen kun kaikki pelletit on syöty. Sääli, ettei sitä saa kunnolla kuvattua, mutta ei ehkä ole mitään niin hullun näköistä kuin pupu, joka työntää päänsä liian syvälle laatikkoon...



***

Sinisiipi. En tiedä miten minulle tuli tästä mieleen ihanainen Mags ja hänen korukauppansa. Alesta huolimatta olen onnistunut pitämään näppini erossa - niin, nehän oli todellakin kaksi eri asiaa, mitä haluaa ja mitä tarvitsee. Yksi tietty sammakko sieltä kyllä kovasti huutelee. Muuttuisikohan se prinssiksi jos sitä suutelisi?

8 kommenttia:

  1. Tuo samainen kirjoitus puhutteli myös minua. Sitä ei aina vain tahdo muistaa, että miten hyvin omat asiat loppupeleissä kuitenkin ovat.
    Minulla on kyllä sellainen olo, että mahtaako missään muualla olla niin hyvät kirjastot kuin Suomessa. Itse kun olen tällainen kirjoja rakastava yksilö, niin mielelläni käyn aina vieraassakin kaupungissa kirjaston katsomassa. Viimeksi olimme pojan kanssa Kajaanissa, kun piti päästä tulostamaan metsästyslupa, joka jäi Turkuun lähtötohinassa. Olipas upea talo ja mahtavat tilat. Olisi pitänyt olla aikaa tutkimiselle paljon enemmän. Onhan meillä Turussakin hieno uusi kirjasto (jota mieheni on ollut rakentamassa), mutta siellä on mielestäni liikaa hälinää. Kirjaston olemus unohtuu. Nautin siitä rauhasta ja hiljaisuudesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä, pitäisi muistaa ne positiiviset asiat. Ehkä ne negatiiviset sitten tuntuisivatkin vähän pienemmiltä? Ei aina, mutta toisinaan auttaa ainakin mua.

      Minä en ole käynyt Turun "uudessa" kirjastossa, kiinnostaisi kyllä. Yksi täältä kotoisin oleva ihminen on töissä siellä ja kehuu aina kovasti. Minä voin olla kyllä sen verran vanhanaikainen, että olis mullekin liian meluisa.

      Suomen kirjastolaitos on todella vertaansa vailla. Niin kovasti toivon, enkä pelkästään oma lehmä ojassa vaan ihan vilpittömästi, että kurjistuvan talouden aikoina ei ajettaisi sitä liian ahtaalle tai alas. Silloin sitä nimenomaan tarvitaankin!

      Poista
  2. Tunnustan, että mulla johonkin aikaan oli ego kovasti kiinni autossani. Nyt kun autolla ajamisesta on luopunut, ei voi sitä oikein käsittää. Muu mammona ei ehkä mua kiinnosta, mutta kivet! Mun on vaikee olla tilaamatta juurikin erilaisia kivihelmiä, jokin niitten energioissa on aina kutsuvaa ja hoitavaa??
    -En voi luvata Sammakon muuttuvan Prinssiksi, mutta Se sammakko on varsin kilttiä laatua :-D
    (Kiitos mainostuksesta, nimim. "köyhä taiteilija")

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Mags, mä en olisi ikinä uskonut, että sulla on ollut ego kiinni autossa ;-) NÄin sitä muodostaa blogiystävistä käsityksiä - ja vääriä sellaisia!

      Kivet on musta aika pieni pahe, oikeesti! Ja sitten taas se, mitä sä niistä luot, ilahduttaa niin montaa, että sen voit kyllä hyvällä omallatunnolla itsellesi mun mielestä suoda.

      Poista
  3. Oon aina ihaillu mun isän elämäntapaa, kun sillä on kaikki mitä se tarvitsee eikä se haali mitään ylimääräistä. Joku voisi pitää nuukanakin, mutta jos kattila tai auto täyttää tehtävänsä, niin miksi ostaa uutta vain, koska se näyttää paremmalta? Tottakai se ulkomuodostaan huolen pitää, ajaa parran joka aamu ja on siistin ja fiksun näköinen, mutta ei se millään lailla brassaile millään. Silloinkaan, kun se urheili, se ei mun nähdäkseni esim. hommannut uusia suksia, vaikka markkinoille olis tullu mitä hienouksia tahansa, niin kauan kuin entiset pelas. Koriste-esineet sillä on poikkeuksetta kilpailuvoittoja tai lahjaksi saatuja. Poislukien taulut, jotka se on itse maalannut.

    Sitten mua hävettää, kun itse saan siitä iloa, että on ylimääräistä rahaa panna vaikka kukkakimppuun tai halpaan puseroon lapselle. Kun saa halvalla jotain, mitä tarvitsee. Kun voi vain vaeltaa kaupassa ja näplätä sitä ja tätä. Mitähän mie muuten olin sanomassa, menin ihan sivuraiteelle taas...

    No, puput on varmasti hauskaa seurattavaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuollaiseen mäkin haluaisin pystyä - niin kun sun isä. Arvostettavaa! Ehkä sillä tiellä ollaan, ihan käytännön saneleman pakon ajamana.

      Saa mennä sivuraiteelle... Mun tekee välillä kans mieli ostaa vähän niin kuin ostamisen vuoksi, kun niin harvoin voi suoda itselleen mitään. Ja kukkia on ihan pakko toisinaan ostaa, olkoon jonkun mielestä turhaa kun on tiukkaa. Jotain kaunista ja ihanaa pitää köyhänkin välillä itselleen suoda.

      Poista
  4. Hieno postaus. Ihminen kun monta kertaa unohtaa ne tärkeimmät asiat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä ei oikeasti kauheasti tarvi. Haluta voi vaikka mitä, mutta että tarvisi...

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana