Sivut


tiistai 20. toukokuuta 2014

Helle ja ukkonen

Käväisin eilen yhden sivukylämme koulun lukudiplomijuhlissa palkitsemassa innokkaita lukijoita. Sen jälkeen hoidin vain pari pientä työasiaa ja sitten karkasin rautakaupan kautta kotiin. Miten se nainen rautakaupassa -syndrooma aina iskee? Viimeksi halusin nauloja ja kun pyydettiin tarkentamaan, pääsi suusta, että "sellaisia pieniä joita hakataan puuhun". Ööh. Nyt oli vailla paria ruuvia (?) ja mutteria (?) niiden päihin, kun viime kesän tuulet leyhyttelivät paviljonkimme katosta pidikkeet minne lie. Otin yhden malliksi mukaan ja sain vissiin ihan kunnialla tällä kertaa hoideltua asiani, kun näytin, että tarvitsen neljä tällaista ja sitten ne *väänsin vimmatusti käsiäni* sellaiset tähän toiseen päähän. Siis mutterit? Ehkä olin sen verran viihdyttävä tapaus jälleen kerran, että niitä stoppareita muttereita (?) ei laskutettu ollenkaan. Perjantaina pitäisi kehdata mennä ostamaan multaa. Kehtaan minä, aina saan hyvää palvelua epämääräisistä tehtävänannoistani huolimatta. Multasäkitkin aina kannetaan autoon saakka.





Olinkin siis kotona jo hyvinkin yhdentoista maissa, nautiskelin salaatin terassilla ja nautiskelin muutenkin.  Luin dekkarin loppuun, vastailin kommentteihinne, hörpin rauhaisat päiväkahvit. Hikoilin. Jossain vaiheessa hain kuopuksen iltapäiväkerhosta, luimme riippukeinussa Harry Potteria ja ruokin pojat, kun esikoinenkin kotiin päätyi. Päivän aktiviteeteiksi jäivät niiden ruuvien kiinnittäminen ja maton värin pähkäily. Päädyin kuitenkin viemään kalliit bambumatot takaisin ulkovarastoon ja siihen, että ostan jonkun alle kympin pienen räsymaton jalkojen alle pehmikkeeksi. Ihana elämä. Ja ihana aurinko. Meillä oli oikein sellaista "helleutua" mitä yleensä on vain ulkomailla tai harvoin Suomessa ja heinäkuussa. Eikä ihme, parhaimmillaan mittari kipusi 29 asteeseen. Illalla sitten ukkostikin.






***

Kaikille innokkaille jäniskerhon kannattajille tiedoksi: jäseniä on kuulemma jo yli viisikymmentä. Ja kuopus on Jäniskubin johtaja. Tirsk.

6 kommenttia:

  1. Täälläkin oli helleutua...mie vaan aattelin, että se on siitepölyä :) kirjastontätikin ihmetteli, kun oli ovi ollu auki vähän aikaa, ja lainauspöytä ihan keltaisessa pölyssä. Ja mun rillit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, oiskohan meilläkin ollut sittenkin siitepölyä? Ainakin allerginen kollega oli aivan tukossa.

      Poista
  2. Sulla on tuollainen ihana riippumatto, jota minäkin haikailen mökille. Ehkä jo tänä kesänä saisin sen ostettua, jos siinä sitten ehtisi hiukan makoillakin.
    Päiväsi kuulosti mukavalta, meikä hikoili töissä puoli viiteen. Onneksi, sillä juuri ennen tuli kova ukkoskuuro ja minä olin pyörällä liikkeellä. Mutta ei tarvinnut Ekan kanssa pitkää lenkkiä tehdä, kun se jo rupesi lepäilemään pitkin polunvieriä.
    Nyt tuntuu taas mukavalta, kun olen saanut yhden pojan jo kotiin ja esikoinen tulee perjantaina kesän viettoon. Nuorimmaisen työharjoittelu päättyy ensi tiistaina. Sitten alkaa taas normiarki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sellaisia saa halvalla Anttilasta - on helppo ja kestävä, meillä käytössä vissiin jo viidettä kesää. Ja maattiin siinä yhdessä kuopuksen kanssa (hyvinkin 90 kiloa yhtensä ;-)

      Minä istuin terassilla katselemassa ukkosta, oli kyllä kaunis. Nauti sä nuorten seurasta, mäkin nautin!

      Poista
  3. No jos nainen onkin hauska rautakaupassa, niin kyllä miehetkin on hauskoja ihan elintarvikekaupassa. Naispuoleiselta kollegalta tuli joku aika sitten miespuolinen asiakas kysymään tamponeista seuraavan kysymyksen: "tarkoittaako tää normal niin kun normaalikokoista vaginaa?"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haa, haa ;-) Mun ystävä taas oli aikaaan vaihdossa Koreassa eikä sieltä oikein saanut hyviä tampooneja. Miesystävänsä, joka oli saanut tehtäväkseen ostaa tuliaisiksi vieraisille tullessaan niitä Suomesta älysi sentään soittaa mulle ja kysyä paljonko niitä oikein pitäsi viedä. Mistä sitä voi mies tietää montako niitä päivässä tai kerralla tukitaan!

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana