Sivut


sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Ala rakastua!

Perjantain tapahtuma oli siis pienistä vastoinkäymisistä huolimatta oikein onnistunut. Vähän ennakkomakua siitä, mitä kulttuuriviikko sitten taas aikanaan tuo tullessaan. Yhdessä tekemistä, yhteisöllisyyttä, ihmisiä, sosiaalisuutta, mukavaa. Tein tuossa menneellä viikolla meille koko kesän työvuorolistat ja sopivasti näyttäisi olevan työtä ja vapaata. Kuopus on ensin kaksi viikkoa kesäleirillä, sellaisella, jossa ollaan päivät ja ja tullaan sitten iltapäivällä kotiin. Sen jälkeen me vuorottelemme hänen isänsä kanssa lomiamme niin, että poika saa olla loppukesän kotosalla. Esikoinen puolestaan menee vissiin peräti kolmeksi viikoksi paikalliseen kahvilaan töihin. Hän oli siellä tet-viikon keväällä ja tykästyi hommaan. Omistajakin taisi tykästyä poikaan, joten lupasi hakea kunnan kesätyötukea palkatakseen esikoisen. Nyt oli jo tosiaan ollut puhe kolmesta viikosta sen meidän kunnan perinteisen kahden sijaan jos rahoitus vaan järjestyy. On tiedossa mukava kesä!





Ja kesäisen sään kunniaksi paitsi pystytimme esikoisen kanssa terassille paviljongin, päästimme myös puput ensimmäistä kertaa ikinä ulos. Viime kesä meni ohitse reviiritaistoissa ja kastrointihommissa. Otukset olivat kyllä ihmeissään ja innoissaankin, ja me spontaanisti päätimme, että nyt hankitaan niille valjaat. Siispä ajoimme lähikaupunkiin ostoksille ja nappasimme myös kuopuksen mökkireissultaan matkaan ja takaisin kotiin. Mikä riemu syntyi, kun saimme veljekset yhtä aikaa ulos. Kelpasi myös syödä kesän ensimmäiset jätskit ulkona. Helteisen ilman vuoksi sauna siirtyi tälle päivälle, ja aiomme myös tehdä pizzaa. Leppoisa sunnuntaikin siis odotettavissa. Ja lämmin. Minä niiiin nautin tästä lämmöstä pitkän talven jälkeen. Nyt kun vielä saisi vähän kesäkukkasia tuohon terassille. En raaskinut vielä eilisellä reissulla ostaa.







***

Vielä niistä toissaillan vastoinkäymisistä. Sen jälkeen kun olin ennen tapahtumaa käynyt jututtamassa heppua jota olen kuolannut kaukaa muutaman vuoden, minulla oli täsmälleen sellainen olo kun PMMP kuvailee laulussaan Kumivirsi

Täältä tullaan muistuttaisin sua
koko elämäsi olet etsinyt vain mua.
Tää ois niinkun kissa ja tekis kurnau,
se olisi koira ja sanois hauhau.
Mulla on pallo, missä keilat on?
Tiedän että täyskaato ei oo mahdoton.
Kuume nousee, otsa on jo hies.
Vaikka olen nainen niin isken niinkuin mies.

Minulla on katala, vaarallinen olo,
kesäkumiaika selvästi on aluillaan.
Sinun on pakko antautua,
minussa on paljon mitä kahden kesken paljastaa.

Peruutin deitti-ilmoitukseni.
Saletisti tänään löytyy poikakaveri.
Mussa on kaikki mitä oltavakin on.
Oon luotettava, kiva, ihana ja viaton.

Minulla on katala, vaarallinen olo.
Kesäkumiaika selvästi on aluillaan.
Sinun on pakko antautua,
minussa on paljon mitä kahden kesken paljastaa.
Kamala tahto tanssia,
kesäkumiaika selvästi on aluillaan.
Heti tänne romanssia,
minussa on paljon mitä kahden kesken paljastaa.

En ole onnistunut ennen.
Nyt kaiken oikein oikein teen.
varmasti ihan kohdalleen.

Täältä tullaan, muistuttaisin sua
koko elämäsi olet etsinyt vain mua.
Olen täyttä kultaa, kaunein päällä maan
Asettukaa riviin tänään prinssi valitaan.
Kaiken saat mitä olet etsinyt.
Oikeastaan etsinnät voit lopettaa jo nyt.
Tässä ollaan, opettele mua.
Minä olen täydellinen, ala rakastua!



Ja silti ei onnistunut! Kurnau!

14 kommenttia:

  1. Toi pupujen korvien asento tekee sen, että ilme näyttää sellaiselta vähän pettyneeltä "tässäkö tää nyt sitten oli ?" -ilmeeltä. :D Uskon kuitenkin, että ihanaa on karvatassuilla ollut töpsötellä nurmikolla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta! Me taas ollaan niin totutti luppakorviin, että normikorvainen pupu näyttää meidän silmiin pöllähmystyneeltä tai sellaiselta säikähtäneen valppaalta ;-)

      Tänään uusiksi!

      Poista
  2. Onpas puput suloisia! Osasko ne olla valjaissa tuosta vaan, ilman opettelua?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näköjään osasivat, mekin sitä vähän mietittiin alkuun. Valjaiden laitto ei ollut mukavaa, mutta sitten kun niiden kanssa pääsi ulos, näytti siltä, etteivät ne oikein edes huomanneet niiden olemassaoloa. Pupua ulkoiluttaessahan pupu määrää suunnan ja ihminen tulee perässä ,-)

      Poista
  3. Vanhana kommunistina nostan lakkia esikoiselle joka ei jää koko kesäksi lorvehtimaan, vaan tienaa ja oppii siinä samalla kapitalistiriistäjien törkeän hinnoittelun! Kyllä se barrikaadeille ajaa kun teet sen normi kaksviikkoisen ja tilipäivänä huomaat ettei sillä rahalla saa kuin norttitopan ja litran pullon simaa joka on pahasti alkoholisoituneiden rekkakuskien käsissä melko ruhjoutunut ja vuotanut jos ei nyt ihan koko sisältöään, niin ainakin puolet kylkeen ilmestyneestä reiästä.

    Ei vaan, ei mulla näin huono sunnuntai ole. Päinvastoin, luin tuolla toisaalla että (kirjoittaja saattaa muuten poiketa täällä) Volvokuskien mielestä bensarahat tulevat siinä takaisin kun ei siihen tarvitse tehdä kansiremppaa ja tästä nimenomaisesta syystä Volvo on todella auto :D :D

    Että mä tulin hyvälle tuulelle ja siksipä mä kehotankin sua laittamaan saartorengasta tiukemalle! Tarkoitan tätä vuosikuolaus - kohdetta. Suoraan sanottuna siirryt astetta ovelampiin juttuihin joista voisin mainita vaikkapa sen, että kyttäät koska tämä herra käy saunassa ja sitten kun on saunapäivä, suoritat ns. viattoman iskun.
    Käytännön tasolla tämä menee niin että roikut ikkunapellissä ja katsot kun ukko painaa saunan oven perässään kiinni, sitten heität rappurallin lasista läpi ja kömmit lävestä sisään, riisut vaatteesi ja kipaiset ukon viereen lauteille. Tottakai se ensin katsoo oudosti sua mutta tuijotat takaisin ja sanot että mä toin sitä punkkua mitä sä pyysit ja laitoin ne lestit temperoitumaan niin voidaan sitten saunan jälkeen rentoutua med jokunen lasi viiniä.
    Usko pois, homma toimii ja voit soittaa lapsille että katsokaa pakastimesta jos teillä on nälkä, äidillä menee yhden jutun kans vähän pitempään.

    Hyvää sunnuntaita ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suloista sunnuntaita sinnekin, ilmat ainakin hellii. Ja nyt pääsee terassille ;-)

      Mitä esikoisen kesätöihin tulee, niin olen varsin onnellinen, että hoiti homman ihan itse. Ja vielä tosiaan ottaa/saa varmaan pidemmän pestin. Se tarkoittaa myös enemmän rahaa. Meillä pojat on kyllä oppineet, että raha ei kasva puussa, joten osaa itsekin arvostaa tuota tulevaa hommaa. Lisäksi kun pääsee leipomaan, joka, kuten tiedät, on lempihommaa, on kesätyö varmaan ihan hyvä kokemus tänäkin vuonna. Lomailua jää sitten kuitenkin vielä seitsemäksi viikoksi, joten rentoutuakin ehtii ennen kun lukio alkaa.

      Mun kuolauskohteeni taitaa olla parisuhteessa (eikös tuo perjantainen melkein sen todistakin ;-) joten taidanpa katsella toisaalle. Täällä 4000 asukkaan kunnassahan on pilvin pimein otollisia poikamiehiä - hah! Tosin sun saunavinkki on aika kiehtova. Toisaalta mulla on sellainen päähäninttymä, että näytän paremmalta vaatteet päällä ja haluan hurmata miehen pukeissa. Sitten kun on koukussa, ei haittaa vähän vähentää vaatetusta.

      Poista
    2. Oudolle Paimenelle: sussa on jotain niin tuttua ja jotain niin samaa kuin isässäni, paitsi, että olet jossain määrin fiksumpi (sori faija!).
      -a

      Poista
    3. Hitsi, munkin on pakko kommentoida: sulla on -a, aikas veikeä isä!!!

      Poista
  4. Teidän pupujen 'serkkuja' viihtyy tosiaan täällä meidän pihan voikukkia tai mitä lie natustelemassa varsinkin ilta-aikaan, mutta eilen kaksikko oli pyörätiellä - tai mun pyöräni tiellä - ihan aamuaikaan kun tulin kaupasta. Niiden loikkiessa sinne tänne ajattelin ruoka-ajatuksia, hyi minä!

    Rakastu, rakastu, koita nyt utsia siitä kohteesta jotakin lisätietoa!
    (Mulla myös on ollut viime viikkoina aivan kummallisia romanttisia ajatuksia, en tajuu!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ku sen pitää rakastua muhun ;-)
      - ja se on tää kevät, joka pistää päätä pyörälle näin vanhemmallakin!

      Mä itseasiassa tiedän siitä yhtä sun toista - asutaanhan me tuppukylällä - mutta varmuutta parisuhdestatuksesta ei ole. Pieniä epäilyksiä kylläkin. Grr!

      Puput pääsee tänään taas pihalle, oli se niin mukavaa. Josko jossain vaiheessa sitten ehtisivät natustaakin jotain, nyt piti vaan ihmetellä. Älä syö pihan pupuja!

      Poista
    2. Kuule, kun sä rakastut, niin se tarttuu!!

      (Ei oo mulla metsästysvälinettä, ei jousta eikä muuta pyssyä! Puolustus: tulin kaupasta, olin nälkäinen! Enkä syö juurikaan lihaa edes!)

      Poista
    3. No hyvä, mä voin olla siis huoletta teidän pihan rusakkojen suhteen!

      Hmm, tarttuva rakastuminen. Sitä pitää kokeilla ;-)

      Poista
  5. Yrittänyttä ei laiteta! Ja jos se on ei, niin sitte se vaan on niin. Omapahan on menetyksensä ;-)
    Olen satavarma, että ennemmin tai myöhemmin onni kohtaa, ja olen oikeestaan kade: kevät..mikä ihana toiveiden, värinän vuodenaika :-) Paitsi sitoutuneille, hö ja grr.. :-))
    -a

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä suotta kadehdi ;-)

      Mut joo, olen kylä ajatellut, että se tulee jos on tullakseen, onni ja rakastuminen. Tuossa vaan oli niin herkullinen tilaisuus vähän avittaa, koska en juuri koskaan näe tätä kyseistä herrahenkilöä. Ja kuten mainittu, tällä kyllä ei kovin montaa sellaist aole joka minulle kelpais - tämä kylläkin. Mutta jos se ei älyä rakastua muhun, niin voi harmi - sen kannalta!

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana