Sivut


lauantai 12. huhtikuuta 2014

Nautinnon iloa

...no ei todellakaan!

Lupaan, että tästä ei tule sairausblogia, mutta jostain syystä tällä hetkellä taas on yhtä sun toista riesaa vähän yhdellä jos toisella meidän perheessä. Kuopuksen jalka sai puhtaat paperit röntgenlääkäriltä, joten kaikki hyvin sen suhteen. Paranee kuulemma omia aikojaan. Toisin kuin minun hartiani. Se vaan äityi ja äityi ja toisen valvotun yön jälkeen soitin suosiolla lääkäriaikaa jonka lääkäripulasta huolimatta sain kuin ihmeen kaupalla samalle päivälle. En kyllä olisi kestänytkään odotella viikonlopun yli, sen verran sekaisin se unettomuus ja pienissä pätkissä nukutut unet ihmisen saavat. Itkukin pääsi aikaa tilatessa, mutta onneksi se olisi irronnut muutoinkin. Lääkäri totesi jumin olevan aikamoisen ja määräsi vahvoja troppeja sekä lähetteen fysioterapiaan. Ehkä tämä nyt pikku hiljaa helpottaa, mutta viikonlopun menot jouduin kyllä perumaan. Ei minusta ole ihmisten ilmoille, ja haluan torkkua kotona ja haahuilla myös, mikäli uni ei edelleenkään tule silmään.

Sen verran kuitenkin, että polkaistiin sinne Marimekon ystävänmyyntiin. Laukkua ei löytynyt ja päätin käyttää nykyistä korjattavana. Tulee sitten vastaan kun on tullakseen. Käväisiimme myös falafelilla ja kaasuttelimme kotiin. Oli mukava käydä vähän muualla, kun nyt aion todellakin vain olla ja rentoutua. Esikoinen lähtee tosiaan tänään äitini luo ja he lupasivat myös tuoda molemmat pojat kotiin huomenna, joten minä voin keskittyä vain itseni kuntoon saamiseen. Ja herkutteluun.





Kipeänä saa herkutella, eikö vaan?

Tuossa mozzarellatikkupaketissa oli käännöskukkasia - ei pahimmasta päästä mutta kuitenkin. Viettelevä makuelämys. Nautinnon iloa!

16 kommenttia:

  1. Toipumista hartialle! :)

    Herkuttelu on sallittua. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mä jo sain nukuttuakin - ne lääkket taitaa olla aika tujua tavaraa.

      Ja herkuttelu jatkuu tänään, luvan kanssa ;-)

      Poista
  2. Toipumista ja kivutonta viikonloppua! Tottakai kipeenä saa herkutella :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mags, ajattelin jatkaa vielä tänään. Onneksi lääkeet taittavat pahimma kivun heti ja sain jo nukuttua. Musta ei tuukaan ihan zombia tai hirviötä!

      Poista
  3. Herkuttelu auttaa toipumista ja tuo lohtua. Toivottavasti tropit auttaa ja saat edes nukutuksi - jatkuva univelka on kans ihan pyllystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en edes uskalla ajatella jatkuvaa univelkaa. Nyt meni kaksi yötä valvoessa ja olin jo ihan zombie, mutta lääkkeet auttaa heti. Viime yön jo nukuin.

      Toi sun uusi "Sanna" on ihana. edellisessäkään ei ollut mitään vikaa, mutta olenko mä sanonut, että katoin aina, että siinä on tissit ;-)

      Poista
    2. Juu, tein useammankin vaihtoehtoisen profiilikuvan itelleni, ja annoin kuopuksen valita. Se valtsi sen ekana tehdyn...
      Oli se varvaskuva kyllä minustakin jotenkin liian intiimi, mutta peruutin taaksepäin ja yritin nähdä siinä tissit, enkä millään onnistunu niitä näkeen :)

      Poista
    3. Mun silmissä on varmaan jotain vikaa. Tai mielikuvituksessa ;-)

      Poista
  4. Mikään tuoteseloste ei voita nenäkannun pakkausselostetta! Ihan hillitön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ölh, mihinköhän kommentistani katosi etuosa?

      Poista
    2. Tuohan on vielä melkein jees, nmitä nyt makea gelee vähän ottaa silmään ;-)

      Poista
    3. Tutkimattomat ovat bloggerin - ja bittiavaruuden tiet!

      Poista
  5. Saitko lihasrelaksantteja? Minä sain niitä vuosia sitten huimausta aiheuttaneeseen hartiajumiin, ja muistan, miten ensimmäinen tabletti sai aikaan lämpimän tunteen hartioissa, kun veri alkoi pitkästä aikaa kiertää kunnolla. Se oli aika veikeä tunne.

    Toivottavasti lääkkeet ja ft auttavat. Muistat sitten vaan tehdä kaikki ft:b käskemät jumppaliikkeet kotona.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sain lihasrelaksantteja ja tulehduskipulääkkeitä. Simahdin illalla ennen kun ehdin tuntea relaksantin vaikutuksen, mutta otin äsken toisen testatakseni voinko ollenkaan harrastaa niitä päivisin. En halunnut poikien olevan kotona ja toisaalta myöskään ei saa olla heti asiaa autolla mihinkään. Nyt tässä odottelen vaikutusta.

      Soittelen maanantaina fysioterapeutille ja juttelen vähän. Ja aion olla kuuliainen, sen hampaidenpuremisjuminhan sain kans pysymään poissa noudattamalla naprapaatin ohjeita.

      Poista
  6. Höh, on sitä nyt kaikkea vastoinkäymistä sitten, mutta hyvä jos tropit auttaa?

    Käännöskukkaset joo, ja varsinkin kirjoitusvirheet/huolimattomuudet kirjoissa, argh. Joskus Matti onkin ollut Teppo ;-) Muutaman kerran törmännyt noinkin yksinkertaiseen lapsukseen.
    -a

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun on jokunen kerta pitänyt jättää kirja kesken kun se on niin huolimattomasti oikoluettu.

      Me taas selvitään näistä vastoinkäymisistä. Mun hartiakin on jo parempi.

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana