Sivut


lauantai 26. huhtikuuta 2014

Ihan hanurista

Nyt kuohuu Itellan ympärillä. Ei ne irtisanomiset, lomautukset tai yt-neuvottelut. Ei palveluiden heikennykset taikka taksojen nostot. Ehei, nyt kohistaan postimerkeistä. Haitaripiireissä kuohuu! Uudessa postimerkissä, jonka tarkoitus on kunnioittaa ja esitellä perinnesoittimia, on kuulemma kaikki pielessä. Eikä siinä vielä kaikki, kuten eräs kommentoija nasevasti totesi, hanurista nousi kohu jo aikaisemmin. Ne Tom Of Finland -postimerkit. Mitä ulkomaillakin meistä ajatellaan? Hmm, mutta siellähän Touko Laaksonen kulttihahmoksi nousi... Ja entä jos nämä joutuvat lasten käsiin? Kyselykin asiasta on tehty. Sen teki ihana Teuvo, joka ei tyytynyt paljastamaan takapuoltaan vaan ihan etupuolikin on kuvissa komeillut. Hohhoijaa, eikö meillä tosiaankaan ole muuta murehdittavaa?



Tykkään kuljeskella hautausmaalla 


Menköön nyt sitten päin persausta koko postaus. Tuoreessa muistissa on vielä Tähdet, tähdet -ohjelma, jossa Olli esitteli kieltämättä hyvinmuodostuneita pakaroitaan. Laatulehti Seiska listasi pari muutakin lähiaikoina pyllynsä paljastanutta miesjulkimoa. Ok, olkoon, tasapuolisuuden nimissä Paimenelle miehille myös. Lisäksi etsin ja löysin tämän vähän vanhemman artikkelin seksuaalisesta häirinnästä. Raja on määritelty: Pyllyä saa hipaista muttei puristaa


Minun ehdoton suosikkini Laina Kypärä.
En tiennyt, että Hilarius on miehen (eikä hiiren) nimi,
tuossa alimmassa taas nimi on kyllä ollut enne.
Vierellä lepäsi morsian.



Ja aiheeseen liittyen vielä kotirintamalta:

Vessassa, kuopus pesemässä hampaita pöntön päällä istuen ja minä hänen edessään lavuaarin edessä seisten. Tökkii toisella kädellä minun ahteriani. 

"Sun pylly joustaa paljon paremmin kun iskän." 
No, mulla onkin varsin lihaisa pylly, totesin. 
"Ai lihaksikas?"  

Jooei. Mutta en poskien puremiseltani kyennyt korjaamaan, joten nyt veikkaan, että kuopus vielä kehuskelee jossain sopivassa kohdassa, että "Mun äitillä on muuten tosi lihaksikas peppu!" Jee!

16 kommenttia:

  1. Hih, mieki assosioin heti haitarin hanuriin, sattuneesta syystä :)
    Laina Kypärä on siisti! Mejän hautausmaalla lepäilee Kaino Paukku.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiiii... Kaino Paukku?!? Ihan mahtava, peittoaa jopa Laina Kypärän

      Poista
    2. Voi ei.. meillä oli asiakas nimeltä Marina Paukku..

      Poista
    3. Jos Marina on Kainon tytär? hih

      Poista
  2. Kiitos Marjaana ja et usko kuinka läheltä toisiaan meidän postaukset liippaavaat tänä aamuna! Pohdin (eli julistin sodan tekopyhiä runkefäärdejä vastaan) eilisiltana jurtalla käytyä keskustelua hameen liiallisesta lyhyydestä ja tulin siihen (väistämättömään, evoluution peruja olevaan) tulokseen ettei liian lyhyttä hametta olekaan.
    Kaikki kunnia Toukolle ja hänen saama arvostelunsa on juurikin noiden kerettiläisten sairaan mielen tuotoksia. Sitten polttavaan kysymykseen: koska nyt peppujen parissa liikutaan, niin toivoisin visuaalista tallennetta siitä sun lihaksikkaasta pepusta - ihan noin objektiivisessä mielessä ;D

    Hyvää lauantaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hittolainen, niinpä onkin arsenin nimikkopäivä vähän siellä sun täällä ;-)

      Mun lihaksikas peppu pysyy kyllä visusti hameen taikka possupuvun suojissa eikä visuaalista tallenneta tipu. Sorry!

      Mukavaa lauantaita silti <3

      Poista
    2. Höh. Ei noin saa vastata kun nyt on niin hieno ilmakin...

      Poista
    3. No, pienenä myönnytyksenä kerron, että istuskelin just terassilla kesämekossa, jossa on aika antelias kaula-aukko. Mä olen enemmän tissi-ihmisiä; mulla on se teoria, että kun käyttää sopivaa vaatetusta sillä seudulla kukaan - ainakaa mies - ei huomaa vatsamakkaroita ;-)

      Poista
  3. Mä taas ilmoitan aina ihailleeni Tom of Finlandin taidokasta piirrosjälkeä... kannattaa lukea elämäkerta, mies on paljon, paljon muutakin kuin postimerkeistä luulisi :)
    Nimistä, mun yhden opettajan nimi alakoulussa oli Keihäs, toinen oli Valkki... en kerro etunimiä intimiteettisyistä XD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, Touko on ollut kyllä maineensa veroinen. Paljasta pintaa nyt näkee muuallakin joten kohutkoon postimerkeistä. Eihän niitä nuolla tartte ;-)

      Hauskoja nimiä!

      Poista
  4. Niin,

    Tuo Kypärä kuoli kuohuvana vuonna 1917, ja juuri kun hänen suojaa olisi kaivattu.
    Itse olen katsellut täällä vanhoja ruotsinkielisiä hautakiviä. Siihen aikaan piti laittaa myös ammatti aina nimen yhteyteen. Monella naispuoliseööa se on maanviljelijän vaimo, apteekkarin vaimo yms.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se näyttää 17:ltä, mutta on 47. Varmaan tuon Airi Sanelman äiti?
      Myös "emäntä", "talon emäntä" tai "vanha emäntä" on naisten ammattien joukossa...

      Poista
    2. Murphy: taitaa muuten tosiaan olla niin, että kuva vääristää ja Laina eli 30-vuotta pidempään kuten Sanna jo tarkkana tyttönä huomasikin. Pitääkin inspiroitua vanhalle hautausmaalle, siellä on niitä ruotsinkielisiäkin nimiä.

      Poista
    3. Sanna: Tarkka tyttö ;-)

      Mä jäin miettimään tuota Lainan ja Airin suhdetta, koska miestä ei tuossa haudassa ollut eikä nimen perässä omaa sukua. Oliko ihan aikaansa edellä oleva itseellinen äiti? Vaiko eri ikäiset sisarukset? Tiedä häntä.

      Poista
  5. Siis hanurimusiikkihan on ihan hanurista ;) Ja pitääkin muistaa tilata Tomppamerkkejä, minulle esitettiin niistä jo hankintapyyntö Amerikoista asti :D

    Meillä oli joskus asiakkaana rouva Laina Haara. Jotenkin se huvitti :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös siellä verkkokauppa ihan kaatunut, kun olivat niin suosittuja?

      Laina on aika hyvä nimi, siitä saa mitä mainioimpia yhdistelmiä ;-)

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana