Sivut


torstai 9. tammikuuta 2014

Soijaa suonissa

Olin juuri keittämässä kuopukselle pastaa, kun hän totesi: "Äiti mullon juustonhimo, onko meillä oltermannia?" Ei ollut, mutta oli punalappuista luomukermajuustoa, josta olin juuri hetkeä aiemmin miettinyt, että ehditäänköhän sitä syödä ennen kuin menee pilalle. Yleensä juusto ei todellakaan meillä pääse kaappiin pesiytymään, mutta nyt kun minä taas yritän pitää syömiset kohtuullisina, voisi se vaara jopa olla olemassa. Kuopus otti maistiaiset ja hyväksi havaitsi. "Saisinko mä lautasen, juustohöylän ja tän juuston, niin mulla olis aika hyvä show omassa huoneessa?" Saihan se, ja livahti kuuntelemaan äänikirjaa. Taisi olla Risto Räppääjä, ainakin sen perusteella, mitä laukoi sitten kohta ruokapöydässä. "Mä leikin että nää on nuudeleita. (Vakavalla äänellä:) Minä olen nuudeliväkeä. Soija virtaa syvällä suonissani!" Olen aika monta kertaa todennut, että aika ei tule pitkäksi tuon lapsen kanssa. Ei edes arkisissa askareissa.




 
Minun alkuvuoden projektini ovat lähteneet ihan hyvin käyntiin. Salaattia päivän toisella aterialla, mutta kuten kuvastä näkyy, ei tuolla nyt nälkään pääse kuolemaan. Ruoan jälkeiseen makeanhimoon ostin itselleni hyväksi havaittuja banaanilastuja, pojat saavat herkutella (uutuus)kekseillä tuolloin tällöin. Naposteluhimoon paahdan meille koko poppoolle auringonkukansiemeniä soijaripauksen kera. Peittoavat sipsit ja napsut kuusi nolla. Toimivat salaattiin ripoteltunakin. Myös tipaton tammikuu sujuu kuin itsestään. Poikien kanssa olen koittanut palata arjen ruuturytmiin - lomalla meillä aina revähtää käsistä digiviihteen kulutus, myönnän. Vissiin se on ihan sisäistettykin, kun esikoinen kaivoi kaappien kätköistä lautapelit ja otimme pitkästä aikaa erän Dominionia.




Jäin taas koukkuun, pitäisi pelata paljon useammin. Kuopus puolestaan kaiveli Aliaksen ja hänen kanssaan arvuuttelimme sitä. Tälläsimme näistä intoutuneina ne, Carcassonnen, Rummikubin, Uno Spinin ja Dobblen olohuoneen kirjahyllyyn sen sijaan että piileskelisivät esikoisen kaapeissa. Josko näin tulisi tartuttua niihin useammin? Kaksi viimeksi mainittua on sellaisia, jota voimme pelata kolmisinkin. Oivallista ajanvietettä myös niin.


***

Liekö sama tyyppi, joka on päätynyt kahdella erilaisella haulla tänne:

homeeton talo kirja (Lienee Kari Ojalan Talo ilman hometta.)

home oireilua vika korvien välissä

Vähät oikeinkirjoituksesta. Ei se ole korvien välissä. Minä tiedän. Piste.
(Palelen taas iltaisin, olen tokkurassa ja väsynyt töiden jälkeen. Onneksi tänään on viimeinen työpäivä tällä viikolla.)

12 kommenttia:

  1. Parempi soija kuin bensa, suonissa nimittäin.
    Mie oon paahtanu kurpitsansiemeniä, nekin on hyviä. Auringonkukkaa en ole kokeillutkaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paahdetut kurpitsansiemenet - ah! Ja pinjan... Auringonkukansiemenistä tulee ihania, kun paahtaa niitä niin, että ne ihan vähän ruskistuu ja rupeaa poksumaan pannulla, Sitten kerää ne toiseen reunaan läjään ja lorauttaa hiukkasen soijaa ja pyörittelee vielä soijan kans pannulla että se leviää ja tarttuu tasaisesti kaikkiin. Oi nam!

      Poista
  2. Itselläni on purkki, johon olen sekoittanut kurpitsansiemeniä ja auringonkukan siemeniä (siis kuorittuja) ja sieltä ripottelen seosta salaattien päälle, edes edes paahda niitä mitenkään. En ole koskaan oikein ollut napostelija mutta salaattien kanssa sopivat hyvin ja ovat kaiketi terveellisiäkin. Pinjan siemenet ovat turhan kalliita, joten niitä ostan vain joskus harvoin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkään en raaski ostaa pinjansiemeniä juurikaan, ja kun niitä ei ainakaan meiltä saa luomuna, tyydyn muihin. Mä tykkään siitä, miten siemenistä tulee tekstuuria salaattiin - ja paahdettuna soijan kans myös sitä makua!

      Poista
  3. Olen aina sitä mieltä, että lapsista näkee ja kuulee luetaanko heille paljon. Selkeästi kuopuksellasi on verbaalista lahjakkuutta vaikka muille jakaa. Meillä lapset katsoivat pienenä paljon Muumeja ja oppivat vahingossa kauniin kielen. Niiden ohjelmien suuri +!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päiväkodin ja koulun työntekijät sanovat samaa: heti näkee ja kuulee lapsesta luetaanko tälle kotona.

      Rantakasvi oli löytänyt mielenkiintoisen tutkimuksen jossa todetaan muita lukemisen hyötyjä: http://yle.fi/uutiset/tutkimus_hyva_kirjallisuus_kehittaa_kykya_ymmartaa_muita_ihmisia/6866791

      Poista
  4. Jos haluatte hyvän ja koukuttavan pelin niin ostakaapa I know. Peliä myytiin ennen joulua 49,- euron hintaan mutta lienee halventunut nyt.Suosittelen ihan sen takia että uskon sen olevan sellainen älypeli joka sopii jälkikasvullesi jotka ovat varsin fiksuja. Pelissä vaaditaan hieman tietämystä mutta se myös opettaa joten se on kokeilemisen arvoinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti vinkistä, mä googlasin tuon ja vaikuttaa tosiaan mielenkiintoiselta!

      Täytyy väijyä alennusmyyntejä.

      Poista
  5. Miten kauan teidän homealtistuksesta on ja kauan se kesti ennen kuin oireet alkoi? Tuliko se jostakin homehtuneesta asunnosta?
    (Sulta puuttuu tagi home :D)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Löysitkö sen, jossa kerron taustoja http://marjaananmaja.blogspot.fi/2012/01/haista-home.html ?

      Asuimme hometalossa 2006-2009 välisen ajan ja ehdimme esikoisen kanssa altistua molemmat. Kuopus on toistaiseksi säästynyt *koputtaa puuta*

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana