Sivut


lauantai 18. tammikuuta 2014

Kylmää ja lämmintä

Eilen ykkösen aamutv:ssä käsitelteltiin ilmanvaihtoa, sisäilmaongelmia ja altistumista. Kuinka sattuikaan! Mukana keskustelussa oli THL:n Otto Hänninen ja Tampereen teknillisen yliopiston Juha Vinha. Vinha on ollut aktiivisesti mukana myös keskustelussa nollaenergiatalojen rakentamisen haasteellisuudesta (ja järkevyydestä). Ääneen todettiin myös, että koneellisen ilmanvaihdon laittaminen vanhaan taloon ilman perusteellista rakenteellista tutkimusta ja yleensä myös remonttia voi johtaa entistä pahempaan tilanteeseen talon sisällä. Minun järkeni sanoi aivan samaa, ja mutu-tuntuma, joka tässä tapauksessa ei ole pers- vaan keuhkotuntuma. Mutta se siitä, minusta vaan se ilmiö on aika kiinnostava, että kun jotain aihetta itse lähestyy tai miettii, törmää siihen kohta joka puolella ympärillään.


Joulun aikaan oli jääkaappi niin täynnä,
että esikoinen teippasi sen kun ei meinannut
ovi pysyä kiinni!


Eilinen oli oiva päivä pakastimen sulattamiseen ja jäälyhtyjen tekemiseen. Vapaata ja ulkona 20 astetta pakkasta. Tulipahan sekin tehtyä, kiitos - kummitus - ja Sanna "muistutuksesta" ja ideasta. Kävimme myös lähikaupungissa marketissa ystävän kanssa juuri olleen tilipäivän kunniaksi. Nyt on taas jää- ja kuivakaappi täynnänsä sellaisiakin tarvikkeita joita täältä maalta ei saa. Ja tili tyhjä. No ei nyt sentään, mutta edelleen eletään tilipäivästä tukipäivään ja siitä sitten seuraavaan. Onneksi rahaa tulee tipoittain pitkin kuuta, joten kauheaa hätää ei ehdi tulla ainakaan pitkäksi aikaa. Tili 15 päivä, lapsilisät 26, sitten kuun viimeinen osittainen hoitoraha ja kuun ensimmäinen asumistuki. Kun siihen päälle tulee vielä elatustuki kolmanteen päivään mennessä, pärjään niillä taas 15 päivään saakka. Vähän hirvitti kun veroprosentti hiukan nousi vuoden vaihteessa, mutta käteen jäävä osuus ei onneksi paljoa pienentynyt, koska saimme sen suurensuuren 20€ korotuksen... Näillä mennään ja iloisesti mennäänkin. Ei leveästi mutta pärjätään siihen saakka kun taas tulee isompia ylläreitä.

Haimme ystävän kyydillä myös postiin tulleet paketit. Oli pakko tilata molemmille pojille nettikaupan alesta lamput, kun vanhat reistaavat ja polttavat energiapihejä ei niin halpoja ihan huvikseen. Parhaimmillaan kaksi päivässä. Nappasimme esikoisen kavereineen kyliltä kyytiin ja eilisen kotityökeskustelun jatkumoksi täytyy vielä todeta, että kannattaa se lasten aktivointi, kiristys, lahjonta ja komentaminen. Nyt nimittäin ihan ilman pyyntöä pojat rupesivat asentamaan lamppuja paikoilleen - myös kuopuksen huoneeseen. Annoin kyllä sitten positiivista palautetta ja kiitosta molemmille. Minun lämpöhuopani tuli myös ja ai ai ai ai, kyllä kelpasi köllötellä, katsoa Voice Of Finlandia ja lueskella sen alla. Taidan harrastaa samaa koko viikonlopun. Olen rakastunut. Tulisesti. Lämpöhuopaan!


***

Että elämänkatsomustiedon opiskelu (ts. se, ettei osallistu uskonnon tunneille) lisäisi todennäköisyyttä tarttua aseisiin ja ryhtyä kouluampujaksi tai perhesurman tekijäksi?

Absurdia kristillisdemokraattista logiikkaa, vissiin!

14 kommenttia:

  1. Nyt voisi sitten talvi loppua, kun asialliset asiat on hoidettu. ;-)

    -kummitus-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tasan samaa mieltä! Yksi 20 asteen pakkanen per talvi, että saa pakkasen sulatettua - se riitäisi mullekin!

      Poista
  2. Juu, mie kans naureskelin tuota uskonnonopetusjuttua... eräät ne valjastaa kaikki mahdolliset jutut oman herransa palvelukseen. Kaikki ikävyydet luonnon aiheuttamista tuhoista yksittäisen ihmisen tragediaan on sen syytä, että ihmiset ei usko oikealla tavalla oikeaan tahoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä!

      Tänään oli tavallaan ihan hyvä vastine tuohon samaisessa lehdessä. Toimittaja Ulla A tosin unohti myös, että elämänkatsomustietoa opiskellessakin voi saada tietoa eri uskonnoista, niiden historiasta, vaikutuksista, etiikasta jne. Ja ehkä nimenomaan siellä!

      Poista
  3. Herra Östman perustaa väitteensä sille oletukselle että vain uskonnollisilla (ja todennäköisesti hänen mielestään kristityillä) on arvot ja etiikka. Kaikki muut me ollaan vaan raivoisia pakanoita vailla mitään moraalia. *hampaiden kiristys*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herra Östman saatunkea oletuksensa jonnekin ja syvälle, sanon minä! Tuo on oikein paraatiesimerkki siitä kristittyjen (vai pitäisikö nyt tässä tapauksessa kuitenkin sanoa kristillisten) avarakatseisuudesta, suvaitsevaisuudesta ja lähimmäisenrakkaudesta. Not.

      Poista
  4. Voihan Östman! En viitsi edes sanoa mitään... ;)
    Mä hypistelin lämmpöhuopaa kaupassa nyt viikonloppuna ja muistin sua...ja silti en ostanut. Ja nyt mua jo melkein harmittaa!! Mutta kun mä taas säästin *huoh*.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en usko, että normaalioloissa ostaisin tuota kapistusta, mutta nyt palelen iltaisin niin paljon, että toi todella lisää elämänlaatua sen 37€:n edestä. Sain jopa ilman postikuluja, joten ei edes harmita että rahaa meni ;-)

      Poista
    2. Mä tarttisin tuon normaalioloissakin ihan ehdottomasti. Kertakaikkiaan välttämättömästi ja heti! Mä en käsitä, miten ihminen voi olla tällainen palelija kuin minä.... Sulla ymmärrän, kuuluu oireisiin, mutta mulla en. Jotain siedätystä voisi harkita, mutta kun se on niin hemmetin vaikeaa! Ja kylmää.
      Mutta onneksi sulla on se, hyvähyvä!!!!

      Poista
    3. Se ON ihana! Nyt niitä saa Mustasta Pörssistä tosiaan alle 40e ja ilman postikuluja.

      https://www.mustaporssi.fi/montiss-wbe6239m-lampohuopa-122x162cm-ruskea/118478/dp?search=montiss

      Poista
  5. Oletko tähän juttuun tutustunut?
    http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194868023957/artikkeli/homeallergiasta+karsiva+moittii+laakaria+on+otsaa+julkisesti+vaittaa+etta+sairaus+on+osa+minaa.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kauhistus... Kiitos Sanna ettö vinkkasit ja linkkasit. Mä jään googlailemaan tuota Sainiota (hän näyttää mm. olevan sitä mieltä että homekouluissa sairastuneet ovat luulosairaita - niin, ja kaikki muutkin altistuneet) ja saatanpa kirjoittaakin aiheesta jotain!

      Poista
  6. Täytyykö tässä lämmetä lämpöhuovalle, olen niin säikky, että pelkään saavani siitä permanentin jos siihen tulee oikosulku :D Mutta todella houkuttelevalta se kyllä kuullostaa :) Meilläkin on hiljakkoin teippailtu kun lapsella oli taas kellarissa synttärit ja hän sitten päätti teipata maton kiinni lattiaan ettei kukaan kompastu :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On noi teinit kekseliäitä!!!

      Mä lämmitän sitä vähän aikaa ja sitten laitan pois päältä (koska kanssa vähän pelkään sähkön kans puljatessa, enkä varsinkaan uskalla nukahtaa sinne alle) mutta jälkilämmöissä on varsin mukavaa myös!

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana